Siivoan. Pieni mies konttaa imurin perässä, leikkii johdolla ja aina välillä rohkaistuu hipaisemaan imuria. Naurattaa, ihmetyttää. Miten tuo ääni on noin kova? Miten tuo tuuli puhaltaakaan hiuksia ja saa kasvot kutisemaan? Mitä ihmettä se äiti puuhaa?
Ollaan menossa huomenna miehen kanssa kaksin viettämään päivää. Ei mitään erikoista, käydään elokuvissa ja syömässä ja raahaan hänet mukaani valokuvanäyttelyyn, johon olen jo tovin halunnut mennä. Pojan kummit tulevat meille hoitamaan siksi aikaa.
Ja sekös nyt hermostuttaa. Mietin, miten he selviävät, kun eivät ole aiemmin poikaa hoitaneet. Miten poika suhtautuu, kun kumpikin meistä on pois? Mitä täällä poissaollessamme tapahtuu? Ja hermostuksissani siivoan. Laitan tavaroita paikalleen ja osan piiloon. Mietin, mihin silmät osuvat ja mitä missäkin näkyy. En pidä siitä, että kodissani on ihmisiä silloin, kun minä en ole paikalla. En siltikään, vaikka ihmiset olisivat läheisiäkin. En halua, että tavaroitani katsotaan, niihin kosketaan, kaappeja availlaan. Ajatuskin siitä ahdistaa.
Mutta tämä on hyvä ja tarpeellinen harjoitus. Minulle enemmän kuin kenellekään muulle.
1 kommentti:
Hih, olen itse ihan samanlainen: vieraat hermostuttavat niin, että siivoan aina vaikka viimeisillä voimillani - ja ajatus siitä, että joku olisi kodissamme kun olemme itse muualla, tuntuu yhtälailla epämukavalta. Toivottavasti teillä on miehen kanssa kuitenkin ihana ilta yhdessä - ja toivottavasti pikkumies nauttii kummien seurasta!
Lähetä kommentti