Näytetään tekstit, joissa on tunniste elävää kuvaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elävää kuvaa. Näytä kaikki tekstit
maanantaina, maaliskuuta 29
sunnuntai, maaliskuuta 14
If today was your last day?
Olen purjehtinut viimeisten päivien aikana suurten myrskyjen läpi alimmasta surusta ja kiukusta turhautumisen kautta havaintojen ja tajuamisten pariin.
Luin, että Pirkanmaalla tehtiin viime vuonna ennätysmäärä abortteja, miltei 1100 kappaletta. Surin jokaisen menetetyn pikkuisen puolesta, tuohon ratkaisuun joutuneen äidin puolesta, kaikkien äitien motiiveista ja teoista, huolesta ja huolimattomuudesta, fiksuudesta ja tyhmyydestä. Ensin pelästyin, että olin itse luvuissa mukana, että meitä on niin monta menettäjää, kunnes tajusin, että kyse oli todellakin aborteista. Vain aborteista. Surin, koska olisin voinut huolia jonkun niistä itselleni, helpottamaan omaa vastakkaista tuskaani ja kaipuutani, tekemään sylini ehjäksi, sydämeni täydeksi. Surin maailman epäreiluutta ja epäoikeudenmukaisuutta ja kuvittelin, ettei tämä voisi enää kamalammaksi mennä, kunnes tajusin, että noiden lukujen päälle on varmasti olemassa toinen yhtäsuuri luku niitä meitä, joiden kohdalla raskaus on keskeytynyt vastoin omaa tahtoa. Niin paljon turhaan menee energiaa, aikaa, voimia ja jaksamista tässä maailmassa hukkaan. Miten paljon itkua ja pahaa oloa on koettu ihan tässä lähellä, ihan vieressä, ehkä samassa talossa, työpaikalla, linja-autossa. Miten yleistä ja tuttua tämä kaikki on, ja miten vaiettua silti samalla.
Ja miten surullista onkaan se, kuinka elämä valuu ohitse. Etenee tunteina ja päivinä, viikkoina ja taulukkoina eteenpäin. Minkä vuoksi elän tässä sumussa? Miksi voin pahoin ja suren, kiukuttelen elämäni tapahtumille ja niille tilanteille, joissa olen? Menetän terveyteni ja energiani työhön, joka ei ole sitä, mikä minua inspiroisi ja veisi eteenpäin, urakehityksestä ja jatkuvasta vastuunlisäämisestä huolimatta. Ja jos kulutan vuosia ja vuosia yrittämiseen, toivomiseen, laskemiseen, optimoimiseen, suremiseen, kiukutteluun, itsesääliin ja itsetuhoiseen käyttäytymiseen, mitä voin itselleni sanoa silloin, kun kaikki on jo myöhäistä eikä mahdollisuuksia enää ole? Silloinko alkaa elämä? Ja mitä se elämä olisi, lähdenkö sitä silloin vasta miettimään ja rakentamaan, tutkimaan itseäni ja mahdollisuuksiani, kunnes lopulta onnellisuuden löytäneenä, itseeni tyytyväisenä ja itseni hyväksyneenä löydän itseni saattohoidosta ja totean, että nyt kun alkaisin ja pystyisin elämään onnellisena, on elämä itsessään jo mennyt ohi.
Kaikki on hukattu ja menetetty ja vain sen takia, että koskaan ei ole riittävän hyvin.
Minä en ole onnellinen enkä ole ollut sitä enää vuosiin. Vaikka kaikki on hyvin ja parisuhde on hyvä. Minä en ole onnellinen enkä tiedä, miten sellaiseksi tulisin.
Muuten kuin luopumalla kaikista typeristä ajatuksistani ja huolistani ja alkamalla olemaan kiitollinen siitä, mitä minulla jo on. Hyväksymällä sen, että kaikkea haluamaani en ehkä ikinä tule saamaan. Lopettamaan odottaminen ja toivominen. Alkamalla tekemään valintoja ja ratkaisuja ja luottamaan siihen sisäiseen ääneen, omaan tuntemukseen ja sydämeen ja uskaltamalla tehdä ratkaisuja sen mukaan, vaikka järki sanoisi jotain muuta. Minun on opittava olemaan valehtelematta itselleni. Otettava riskejä ja naurettava epäonnistumisille päin naamaa.
Sillä jos tämä olisi elämäni viimeisin päivä, olisin jäänyt paljosta paitsi.
Luin, että Pirkanmaalla tehtiin viime vuonna ennätysmäärä abortteja, miltei 1100 kappaletta. Surin jokaisen menetetyn pikkuisen puolesta, tuohon ratkaisuun joutuneen äidin puolesta, kaikkien äitien motiiveista ja teoista, huolesta ja huolimattomuudesta, fiksuudesta ja tyhmyydestä. Ensin pelästyin, että olin itse luvuissa mukana, että meitä on niin monta menettäjää, kunnes tajusin, että kyse oli todellakin aborteista. Vain aborteista. Surin, koska olisin voinut huolia jonkun niistä itselleni, helpottamaan omaa vastakkaista tuskaani ja kaipuutani, tekemään sylini ehjäksi, sydämeni täydeksi. Surin maailman epäreiluutta ja epäoikeudenmukaisuutta ja kuvittelin, ettei tämä voisi enää kamalammaksi mennä, kunnes tajusin, että noiden lukujen päälle on varmasti olemassa toinen yhtäsuuri luku niitä meitä, joiden kohdalla raskaus on keskeytynyt vastoin omaa tahtoa. Niin paljon turhaan menee energiaa, aikaa, voimia ja jaksamista tässä maailmassa hukkaan. Miten paljon itkua ja pahaa oloa on koettu ihan tässä lähellä, ihan vieressä, ehkä samassa talossa, työpaikalla, linja-autossa. Miten yleistä ja tuttua tämä kaikki on, ja miten vaiettua silti samalla.
Ja miten surullista onkaan se, kuinka elämä valuu ohitse. Etenee tunteina ja päivinä, viikkoina ja taulukkoina eteenpäin. Minkä vuoksi elän tässä sumussa? Miksi voin pahoin ja suren, kiukuttelen elämäni tapahtumille ja niille tilanteille, joissa olen? Menetän terveyteni ja energiani työhön, joka ei ole sitä, mikä minua inspiroisi ja veisi eteenpäin, urakehityksestä ja jatkuvasta vastuunlisäämisestä huolimatta. Ja jos kulutan vuosia ja vuosia yrittämiseen, toivomiseen, laskemiseen, optimoimiseen, suremiseen, kiukutteluun, itsesääliin ja itsetuhoiseen käyttäytymiseen, mitä voin itselleni sanoa silloin, kun kaikki on jo myöhäistä eikä mahdollisuuksia enää ole? Silloinko alkaa elämä? Ja mitä se elämä olisi, lähdenkö sitä silloin vasta miettimään ja rakentamaan, tutkimaan itseäni ja mahdollisuuksiani, kunnes lopulta onnellisuuden löytäneenä, itseeni tyytyväisenä ja itseni hyväksyneenä löydän itseni saattohoidosta ja totean, että nyt kun alkaisin ja pystyisin elämään onnellisena, on elämä itsessään jo mennyt ohi.
Kaikki on hukattu ja menetetty ja vain sen takia, että koskaan ei ole riittävän hyvin.
Minä en ole onnellinen enkä ole ollut sitä enää vuosiin. Vaikka kaikki on hyvin ja parisuhde on hyvä. Minä en ole onnellinen enkä tiedä, miten sellaiseksi tulisin.
Muuten kuin luopumalla kaikista typeristä ajatuksistani ja huolistani ja alkamalla olemaan kiitollinen siitä, mitä minulla jo on. Hyväksymällä sen, että kaikkea haluamaani en ehkä ikinä tule saamaan. Lopettamaan odottaminen ja toivominen. Alkamalla tekemään valintoja ja ratkaisuja ja luottamaan siihen sisäiseen ääneen, omaan tuntemukseen ja sydämeen ja uskaltamalla tehdä ratkaisuja sen mukaan, vaikka järki sanoisi jotain muuta. Minun on opittava olemaan valehtelematta itselleni. Otettava riskejä ja naurettava epäonnistumisille päin naamaa.
Sillä jos tämä olisi elämäni viimeisin päivä, olisin jäänyt paljosta paitsi.
tiistaina, helmikuuta 9
Wintery night
Juoksin ja hypin hangessa. Kiihdytin kilpaa, hävisin vikkelillesukkelille tassuille ja sain kasvoilleni maankamaran sylissä märkiä suukkoja, hännänheilutusta ja lumisia osumia. Metsässä kimmelsi, puut torkkuivat täkkiensä alla, hiljaisuus hävisi narinalle ja puhinalle, nenänpää vilkkui kuusen alta.
Teetä sohvalla hämärässä. Yhtä valkeaa suklaata kuin ikkunankin takana. Valo siellä, toinen täällä, kaunistakaunista musiikkia valkokankaan täydeltä, täkin alta, tyynykasan seasta, toisesta maailmasta. Yksin olemisessa on taikansa, aikansa ja ehdottomasti paikkansa.
Teetä sohvalla hämärässä. Yhtä valkeaa suklaata kuin ikkunankin takana. Valo siellä, toinen täällä, kaunistakaunista musiikkia valkokankaan täydeltä, täkin alta, tyynykasan seasta, toisesta maailmasta. Yksin olemisessa on taikansa, aikansa ja ehdottomasti paikkansa.
torstaina, joulukuuta 10
Tämä on pakko jakaa ja samalla laittaa itselle muistutukseksi! En pidä videon uskonnollisesta ulkoasusta, vaan kappale ja sen tuoma tunnelma on nyt kohteena.
Elämässä kaikki on mahdollista. Se, voiko asiat oikeasti tapahtua ja oikeasti osua kohdalle, on meistä jokaisesta itsestä kiinni. Ei voi saada ellei yritä. Ja jos haluaa jotain saada, on pakko jotain itsestään antaa. Näinhän asia on suudelmienkin kohdalla <3
Voimia vertaisille, halaus kaikille; aloitetaan parempi päivä ja elämä just nyt!!!!
Elämässä kaikki on mahdollista. Se, voiko asiat oikeasti tapahtua ja oikeasti osua kohdalle, on meistä jokaisesta itsestä kiinni. Ei voi saada ellei yritä. Ja jos haluaa jotain saada, on pakko jotain itsestään antaa. Näinhän asia on suudelmienkin kohdalla <3
Voimia vertaisille, halaus kaikille; aloitetaan parempi päivä ja elämä just nyt!!!!
perjantaina, marraskuuta 27
It´s Friday
Perjantai. Vihdoin ja viimein perjantai!
Takana on hirmuinen viikko. Totaalinen itsensälikoonlaittamisen kokemus, mistä selvittiin hengissä, paremmin kuin odotin ja lisäksi sain kiitoksia ja kehuja tahoilta, joilta sitä salaa toivoin mutta en oikeastaan uskaltanut edes ajatella olevan mahdollista.
Takana ovat hirmuiset pari kuukautta. Nyt se todella huomaa. Olen väsynyt ja nukkumisongelmat ovat alkaneet muodostua jokaöisiksi. Alkuviikon rutistuksen myötä flunssa iski päälle, puhtaasta stressistä. Silti olen sitkeästi ollut töissä, osallistunut koulutukseen ja nyt, perjantai-iltana seitsemän aikaan, olen kotona kynttilöiden ja lasillisen punaviiniä kanssa. Ihan kohta saan puolisonkin kotiin ja kainaloon <3
Koulu on jäänyt sivuun ja siellä se nyt saa hetken pysyä. Töissä aikataulu hiukan helpottaa, kun suurimmat tulipalot on saatu sammutettua. Loput kytemiset tamppaan muutamien seuraavien kuukausien aikana sammuksiin. Siitä selviän leikiten, kun tähänkin asti selvisin.
Klinikalle on tänään, vihdosta viimein, uskallettu soittaa. Kerrankin sain ensimmäisellä kerralla hoitajan kiinni ja kerrankin hän oli ystävällinen ja halukas keskustelemaan. Olen lykännyt ja lykännyt soittoa, sillä tunteet ovat heilahdelleet laidasta toiseen ja päätöksen tekeminen on ollut vaikeaa. Se on tehnyt niin kovin kipeää. Tänään kuitenkin, soitin ja päätin että kysyn ja teen päätöksen tunteeni, sydämeni ja vaistoni perusteella.
Ja hyvinhän se meni. Olo on nyt kevyempi, helpottuneempi, vapautuneempi ja jotenkin, kasvoilla on hymyä enemmän kuin aiemmin. Hengittäminen on helpompaa. Meillä otetaan nyt erätauko aikatauluista, lääkkeistä, mittaamisista ja ajoittamisista ja palataan hoitojen pariin joskus loppukeväästä, jos siltä vielä silloinkaan tuntuu.
Kaksistaan suunnitellaan karkaamista jouluksi erämökkiin Lappiin kynttilävalon ja puukamiinan lämpöön. Toisena vaihtoehtona on reissu johonkin Euroopan kaupunkiin, jossa ei olla vielä käyty. Hiljennetään vauhtia, keskitytään toisiimme ja kivoihin asioihin, ollaan lähellä ja läsnä, hiljaa, vaatimattomasti ja täysillä. Antaa isojen asioiden hetken olla sivussa pienten jyrätessä niiden ylitse.
Olkoon loppuvuosi yhtä perjantaita, alkavan viikonlopun ja levon sekä palautumisen aikaa.
Takana on hirmuinen viikko. Totaalinen itsensälikoonlaittamisen kokemus, mistä selvittiin hengissä, paremmin kuin odotin ja lisäksi sain kiitoksia ja kehuja tahoilta, joilta sitä salaa toivoin mutta en oikeastaan uskaltanut edes ajatella olevan mahdollista.
Takana ovat hirmuiset pari kuukautta. Nyt se todella huomaa. Olen väsynyt ja nukkumisongelmat ovat alkaneet muodostua jokaöisiksi. Alkuviikon rutistuksen myötä flunssa iski päälle, puhtaasta stressistä. Silti olen sitkeästi ollut töissä, osallistunut koulutukseen ja nyt, perjantai-iltana seitsemän aikaan, olen kotona kynttilöiden ja lasillisen punaviiniä kanssa. Ihan kohta saan puolisonkin kotiin ja kainaloon <3
Koulu on jäänyt sivuun ja siellä se nyt saa hetken pysyä. Töissä aikataulu hiukan helpottaa, kun suurimmat tulipalot on saatu sammutettua. Loput kytemiset tamppaan muutamien seuraavien kuukausien aikana sammuksiin. Siitä selviän leikiten, kun tähänkin asti selvisin.
Klinikalle on tänään, vihdosta viimein, uskallettu soittaa. Kerrankin sain ensimmäisellä kerralla hoitajan kiinni ja kerrankin hän oli ystävällinen ja halukas keskustelemaan. Olen lykännyt ja lykännyt soittoa, sillä tunteet ovat heilahdelleet laidasta toiseen ja päätöksen tekeminen on ollut vaikeaa. Se on tehnyt niin kovin kipeää. Tänään kuitenkin, soitin ja päätin että kysyn ja teen päätöksen tunteeni, sydämeni ja vaistoni perusteella.
Ja hyvinhän se meni. Olo on nyt kevyempi, helpottuneempi, vapautuneempi ja jotenkin, kasvoilla on hymyä enemmän kuin aiemmin. Hengittäminen on helpompaa. Meillä otetaan nyt erätauko aikatauluista, lääkkeistä, mittaamisista ja ajoittamisista ja palataan hoitojen pariin joskus loppukeväästä, jos siltä vielä silloinkaan tuntuu.
Kaksistaan suunnitellaan karkaamista jouluksi erämökkiin Lappiin kynttilävalon ja puukamiinan lämpöön. Toisena vaihtoehtona on reissu johonkin Euroopan kaupunkiin, jossa ei olla vielä käyty. Hiljennetään vauhtia, keskitytään toisiimme ja kivoihin asioihin, ollaan lähellä ja läsnä, hiljaa, vaatimattomasti ja täysillä. Antaa isojen asioiden hetken olla sivussa pienten jyrätessä niiden ylitse.
Olkoon loppuvuosi yhtä perjantaita, alkavan viikonlopun ja levon sekä palautumisen aikaa.
keskiviikkona, marraskuuta 25
torstaina, marraskuuta 12
This week...
... I´ve been mostly
- sitting at the office
- explaining things on behalf of the whole company
- speaking english
- speaking it a bit more
- asking, comforting, giving support
- giving orders to others
- speaking english again
- being nervous, stressed, for sometime having a total panic
- having 10-14 hour work days
- eating and feeling badly, almost the same as Jesse has
Next week?
Next week I´m preparing to do it all over again for a second audit.
- sitting at the office
- explaining things on behalf of the whole company
- speaking english
- speaking it a bit more
- asking, comforting, giving support
- giving orders to others
- speaking english again
- being nervous, stressed, for sometime having a total panic
- having 10-14 hour work days
- eating and feeling badly, almost the same as Jesse has
Next week?
Next week I´m preparing to do it all over again for a second audit.
maanantaina, syyskuuta 15
Pois kaikki saasta mun päästä!
Voi luoja, miten hyvät sanat! Kuuntelehan nyt ajatuksella. Kiitos työkaverille, jolta sain Röyhkän uusimman levyn lainaksi. Livelaulantaa ja jousisoittimet takana.
torstaina, syyskuuta 11
Mun rajat
Tänään on ollut erityisen paha olla. Olen ahdistunut, ärtyisä ja rasittava. Aamupäivällä selitin olotilaani itselleni vedoten kipuun olkapäässä, huonosti nukuttuun yöhön, ärsytykseen kotona olosta ja mitään tekemisen pakosta.
Luin sähköposteja ja siellä oli viesti Amnestyltä. Sen luettuani tajusin, miksi oloni on niin paha.
Tämä on taas tätä, scifiä ja yliluonnollista, mutta niin totta... Miten juuri tänään sain tuon postin..?
Pitkin yötä heräsin painajaisiin ja ahdistaviin uniin, joissa jouduin erilaisista syistä tekemisiin entisen mieheni kanssa. Koin voimakasta pelkoa, syvää ahdistusta, katumusta, syyllisyyttä, huonommuutta, alemmuutta, olin halpa ja käytetty nainen. Millään keinolla, tappelemalla, tekosyyllä, lintsaamalla, pakenemalla, lyömällä tai satuttamalla häntä tai itseäni en päässyt eroon siitä tosiasiasta, että minun piti hänet kohdata. Jossain unen pätkässä vain keskustellaksemme, toisessa minut pakotettuna palaamaan parisuhteeseen avioeron mitätöimisen kautta, jossakin pätkässä pakenin vessaan väkivaltaa, yhdessä makasin ruumiistani irtautuneena sängyllä ja mielikuvissani olin muualla toisen tehdessä mitä halusi millä välineillä vaan huvitti.
En vieläkään ole irti siitä pahasta olosta, mitä unissa koin. Luulen, että tämä päivä menee nyt tähän. Tiedän niiden olleen unta, mutta tiedän myös, että se kaikki on ollut myös totta ja todellista minulle. Olen siitä päässyt yli ja selvinnyt, raukkamaisena karannut ja pakottanut itseni viimeisillä voimillani puolustamaan sitä pienen pientä hippua omasta inhimillisyydestäni, jonka toivoin vielä olevan tallella. Sitä ennen kuin olin jo haudannut oman tahtoni, omat rajani, omat haluni ja periaatteeni, oman ruumiini ja sieluni enkä uskonut että minulla olisi omaa elämää tai minuutta.
Pitkään aikaan en ole asiaa ajatellut eikä entinen ole minua ahdistanut näin tietoisesti. Olen sisältäkäsin täynnä arpia ja parantumattomia haavoja, joiden kanssa saan loppuelämäni toipua. Siten tämänpäiväinen ahdistukseni hätkähdyttää. Tekisi mieli heitellä ja rikkoa asioita, huutaa kaikille kaikki sisuksista ulos, repiä ja tuhota, kadottaa ja hävittää, kieltää vuosien mittainen elämä ja pyyhkiä se minusta kokonaan pois. En halua sitä, en hetkeäkään enkä ikinä enää uudestaan!
Nyt minulla on rajat. Tiedän, mihin suostun ja mihin en. Tiedän, mitä asioita pystyn antamaan anteeksi ja mitä en edes halua. En aio katkeroitua, vaan aion päästä tämän paskan yli silti tehden kaikille selväksi sen, että minun ylitseni ei enää kävellä. Mikään teko tai sana ei ole niin alentava ja itsetuntoa tuhoava kuin fyysinen ja henkinen hyväksikäyttö seksuaalisesti. Ja väittäisin, että avioliitossa ja parisuhteessa toteutettuna, vieläkin tuhoisampaa.
Siksi.
Toivon, että sinä, jolla on samoja kokemuksia, kertoisit niistä ja jakaisit tietoutta asiasta. Että uskaltaisit olla rohkea ja kertoa mitä olet kokenut. Se ei sinua huononna vaan vahvistaa, ainoastaan itse huononnat itseäsi.
Toivon, että sinä, joka et itse ole vastaavaa joutunut kokemaan, hetkeksi pysähtyisit ja miettisit asiaa. Tekijän ja kohteen näkökulmista. Ja että pohtimisesi päätyttyä vannoisit sen valan, että et ikinä ketään toista näin kohtele.
Toivon, että te kaikki pitäisitte silmänne ja korvanne auki. Väitän, että jokaisen tuttavapiirissä on joku henkilö, joku pari, joku syyllinen ja joku hyväksikäytetty, joiden arkielämää tämä kaikki on. Se voi olla juuri se pari, joka muutama viikko sitten meni naimisiin. Toivon, että nostaisitte asian esille, vaikka kuinka vaikeaa ja haastavaa se voisikin olla. Alistettu ja itsensä kadottanut ihminen ei uskalla enää tehdä mitään asian eteen, kun omanarvontunnetta ei ole ja silloin ainoa pelastuskeino voi olla ulkopuolisen ihmisen puuttuminen tilanteeseen. Vaikka vain kuuntelemalla.
Toivon, että me kaikki saisimme olla oikeasti rakastettuja, juuri sellaisina kuin olemme, hyvine ja huonoine puolinemme. Elämä on rakkaus.
Alla Amnestyn Joku Raja! -kampanjan video sekä linkki kampanja sivustoille.
Luin sähköposteja ja siellä oli viesti Amnestyltä. Sen luettuani tajusin, miksi oloni on niin paha.
Tämä on taas tätä, scifiä ja yliluonnollista, mutta niin totta... Miten juuri tänään sain tuon postin..?
Pitkin yötä heräsin painajaisiin ja ahdistaviin uniin, joissa jouduin erilaisista syistä tekemisiin entisen mieheni kanssa. Koin voimakasta pelkoa, syvää ahdistusta, katumusta, syyllisyyttä, huonommuutta, alemmuutta, olin halpa ja käytetty nainen. Millään keinolla, tappelemalla, tekosyyllä, lintsaamalla, pakenemalla, lyömällä tai satuttamalla häntä tai itseäni en päässyt eroon siitä tosiasiasta, että minun piti hänet kohdata. Jossain unen pätkässä vain keskustellaksemme, toisessa minut pakotettuna palaamaan parisuhteeseen avioeron mitätöimisen kautta, jossakin pätkässä pakenin vessaan väkivaltaa, yhdessä makasin ruumiistani irtautuneena sängyllä ja mielikuvissani olin muualla toisen tehdessä mitä halusi millä välineillä vaan huvitti.
En vieläkään ole irti siitä pahasta olosta, mitä unissa koin. Luulen, että tämä päivä menee nyt tähän. Tiedän niiden olleen unta, mutta tiedän myös, että se kaikki on ollut myös totta ja todellista minulle. Olen siitä päässyt yli ja selvinnyt, raukkamaisena karannut ja pakottanut itseni viimeisillä voimillani puolustamaan sitä pienen pientä hippua omasta inhimillisyydestäni, jonka toivoin vielä olevan tallella. Sitä ennen kuin olin jo haudannut oman tahtoni, omat rajani, omat haluni ja periaatteeni, oman ruumiini ja sieluni enkä uskonut että minulla olisi omaa elämää tai minuutta.
Pitkään aikaan en ole asiaa ajatellut eikä entinen ole minua ahdistanut näin tietoisesti. Olen sisältäkäsin täynnä arpia ja parantumattomia haavoja, joiden kanssa saan loppuelämäni toipua. Siten tämänpäiväinen ahdistukseni hätkähdyttää. Tekisi mieli heitellä ja rikkoa asioita, huutaa kaikille kaikki sisuksista ulos, repiä ja tuhota, kadottaa ja hävittää, kieltää vuosien mittainen elämä ja pyyhkiä se minusta kokonaan pois. En halua sitä, en hetkeäkään enkä ikinä enää uudestaan!
Nyt minulla on rajat. Tiedän, mihin suostun ja mihin en. Tiedän, mitä asioita pystyn antamaan anteeksi ja mitä en edes halua. En aio katkeroitua, vaan aion päästä tämän paskan yli silti tehden kaikille selväksi sen, että minun ylitseni ei enää kävellä. Mikään teko tai sana ei ole niin alentava ja itsetuntoa tuhoava kuin fyysinen ja henkinen hyväksikäyttö seksuaalisesti. Ja väittäisin, että avioliitossa ja parisuhteessa toteutettuna, vieläkin tuhoisampaa.
Siksi.
Toivon, että sinä, jolla on samoja kokemuksia, kertoisit niistä ja jakaisit tietoutta asiasta. Että uskaltaisit olla rohkea ja kertoa mitä olet kokenut. Se ei sinua huononna vaan vahvistaa, ainoastaan itse huononnat itseäsi.
Toivon, että sinä, joka et itse ole vastaavaa joutunut kokemaan, hetkeksi pysähtyisit ja miettisit asiaa. Tekijän ja kohteen näkökulmista. Ja että pohtimisesi päätyttyä vannoisit sen valan, että et ikinä ketään toista näin kohtele.
Toivon, että te kaikki pitäisitte silmänne ja korvanne auki. Väitän, että jokaisen tuttavapiirissä on joku henkilö, joku pari, joku syyllinen ja joku hyväksikäytetty, joiden arkielämää tämä kaikki on. Se voi olla juuri se pari, joka muutama viikko sitten meni naimisiin. Toivon, että nostaisitte asian esille, vaikka kuinka vaikeaa ja haastavaa se voisikin olla. Alistettu ja itsensä kadottanut ihminen ei uskalla enää tehdä mitään asian eteen, kun omanarvontunnetta ei ole ja silloin ainoa pelastuskeino voi olla ulkopuolisen ihmisen puuttuminen tilanteeseen. Vaikka vain kuuntelemalla.
Toivon, että me kaikki saisimme olla oikeasti rakastettuja, juuri sellaisina kuin olemme, hyvine ja huonoine puolinemme. Elämä on rakkaus.
Alla Amnestyn Joku Raja! -kampanjan video sekä linkki kampanja sivustoille.
maanantaina, syyskuuta 8
Melodies for this season
Muutamassa lukemassani blogissa olen törmännyt tähän meemiin. Yleensä en näihin innostu, mutta nyt ajattelin laittaa oman listani julkiseksi. Jätän haastamisen väliin, kukin tehköön oman listansa huvituksensa mukaan. Musiikinkuuntelu on kausittaista ja riippuu pitkälti mielialasta. Nyt olen kuunnellut aika paljon radiota ja puhelimella mp3:a junamatkoilla kouluun ja bussimatkoilla töihin.
On syksy, minun vuodenaikani, jolloin olen entistä enemmän melankolinen, herkkä, onnellinen, surullinen, dramaattinen, romantikko. Siitä vinkkelistä on nämäkin tällä hetkellä pinnalla.
1. Sarah McLachlan: In the arms of an angel
Joka kerta pakahdun.
2. The Commodores: Nightshift
Laulu, joka saa aina haluamaan tanssimaan.
3. U2: Sometimes you can´t make it on your own
Laulu, joka on tehty rakkaudella ja joka on minut juuri palauttanut juurilleni.
4. Cindy Lauper: Time after time
Omistettu Peetulleni ;)
5. Moby: Bourne Identity -track
Rauhoittava, psykoottinen, kaunis.
6. Lopuksi, yllätysvetona, kaikkien aikojen paras kappale sadepäiviin. Jos elämässäni saisin kuunnella vain yhtä kappaletta, se olisi tämä.
The Doors: Riders on the storm
Säännöt: Listaa viisi laulua, joista pidät tällä hetkellä. Ihan sama, mitä genreä ne ovat, millaiset sanat niissä on tai ovatko ne edes hyviä, mutta niiden täytyy olla lauluja, joista todella nautit tällä hetkellä. Tämän syksyn parhaat biisit, jotka saavat olla joko täysin tuoreita tai mahdollisesti vanhempia tapauksia. Postaa siis lista näistä viidestä tämän hetken lempparilaulusta blogiisi ja haasta sitten viisi muuta bloggaajaa samaan!
On syksy, minun vuodenaikani, jolloin olen entistä enemmän melankolinen, herkkä, onnellinen, surullinen, dramaattinen, romantikko. Siitä vinkkelistä on nämäkin tällä hetkellä pinnalla.
1. Sarah McLachlan: In the arms of an angel
Joka kerta pakahdun.
2. The Commodores: Nightshift
Laulu, joka saa aina haluamaan tanssimaan.
3. U2: Sometimes you can´t make it on your own
Laulu, joka on tehty rakkaudella ja joka on minut juuri palauttanut juurilleni.
4. Cindy Lauper: Time after time
Omistettu Peetulleni ;)
5. Moby: Bourne Identity -track
Rauhoittava, psykoottinen, kaunis.
6. Lopuksi, yllätysvetona, kaikkien aikojen paras kappale sadepäiviin. Jos elämässäni saisin kuunnella vain yhtä kappaletta, se olisi tämä.
The Doors: Riders on the storm
Säännöt: Listaa viisi laulua, joista pidät tällä hetkellä. Ihan sama, mitä genreä ne ovat, millaiset sanat niissä on tai ovatko ne edes hyviä, mutta niiden täytyy olla lauluja, joista todella nautit tällä hetkellä. Tämän syksyn parhaat biisit, jotka saavat olla joko täysin tuoreita tai mahdollisesti vanhempia tapauksia. Postaa siis lista näistä viidestä tämän hetken lempparilaulusta blogiisi ja haasta sitten viisi muuta bloggaajaa samaan!
tiistaina, toukokuuta 20
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)