Alussa

Kuten aiemminkin,

toistaa historia itseään.

Miten en sitä ikinä muista,

vaan hiivun ajan kuluessa

arjen massaan, päivien soljuntaan?

Miten ihanaa onkaan se,

että hetkessä voi maailma kääntyä toiseen suuntaan!

Miten ihanaa on se,

että se kääntyy joskus ylöspäin,

kohti taivasta ja tähtiä,

valoa,

äärettömyyden heijastuksia,

kertoen sen,

että osani ja paikkani on minullakin,

asioilla syynsä,

tapahtumilla aikansa.

Jonkin kuollessa jokin syntyy

ja uusi polku voi alkaa.

Ihan yllättäen, tuosta vaan.

Elämä on.