Kasvamista ja kasvattamista

Pieni mies kommunikoi entistä enemmän. Välillä jutellaan ihan kasvotusten, kerrotaan viimeisimpiä ajatuksia ja juttuja ihan tosissaan. Sitten taas leikitään ja pölötetään leluille. Välillä tulee kysyvä "ää?", kun on tarpeen ihmetellä jotakin uutta asiaa. Aamuisin sängystä kuuluu taas komentavampi käsky "ää-ää!", joka ei voi olla mitään muuta kuin kehoitus äidille herätä ja nousta sängystä. Isän kanssa sihistellään "shh-shh" ja kakka taitaa olla jo selvä "ka". On ihmeellistä seurata eleitä ja ilmeitä, sitä kokonaisvaltaista kommunikointia, joka on niin aitoa ja rehellistä, kaiken paljastavaa.

Ja minä, joka olen keltanokka lasten kasvatusten suhteen, huomaan toimivani samalla lailla kuin koiraa kouluttaessa. Satoja toistoja ja tavaroiden osoituksia, eleiden mukaanottoa, tiettyjen äänenpainojen käyttöä, kehumista ja palautteenantoa enemmän kuin kieltämistä. Leikin kautta tekemistä ja oppimista, hekottelua ja sylittelyä. Kunpa vaan osaisin olla riittävän johdonmukainen, riittävän kärsivällinen, lempeä mutta sopivasti jämäkkä. Tuttu ja turvallinen, luotettava. Tarpeeksi lähellä, mutta en kuitenkaan toista tukahduttaen.

Minä mietin paljon sitä, millainen vanhempi haluan olla ja mihin pystyn. Miten nuo kaksi näkökulmaa saisi sovitettua yhteen mahdollisimman hyvin? Sillä nyt alkaa tuntumaan siltä, että ne haasteet vasta alkavat. Tähän asti ollaan päästy helpolla, kun lapsen tarpeet ovat enimmäkseen olleet perustarpeista huolehtimista. Nyt, kun pieni mies oppii valtavasti, omaksuu selvästi tapoja ja eleitä, tarkkailee ja yhdistelee asioita mielessään, hahmottaa maailmaa ympärillään aivan eri lailla kuin aiemmin, tulee meidänkin toiminnasta entistä merkityksellisempää. On alettava kasvattamaan ja asettamaan rajoja. Oltava eri lailla läsnä. On niin paljon pieniä ihania asioita, mitä voi näyttää ja antaa toisen kokea ensimmäisiä kertoja! Miten niistä saisi hyviä ja innostavia kokemuksia aikaiseksi?

Mikä ihana ja jännittävä elämänvaihe onkaan alkamassa, meille kaikille :)