Vaikka olen ollut kotona kipeänä ja kuumeessa, väsyneenä nukkumattomien öiden jälkeen, jokaista ruumiin lihasta ja kolkkaa särkien, on tänään ollut niin hyvä päivä. Mitään erikoista ei ole tapahtunut, olen vain ollut pienen pojan kanssa kotona neljän seinän sisällä kaksistaan aamusta iltaan. Olemme sylitelleet, halailleet, nauraneet kummatkin vatsalihakset kipeiksi ja nukkuneet väsymystä pois saman tuhinapeiton alla.
Olen pakahtunut useita kertoja,
istunut kyyneleet silmissä pieni sylissä
ja vain ollut.
Tuoksuttanut hiuksia,
kutittanut korvan takaa,
tuijotellut syvälle silmiin.
Tapahtui iso kolahdus ja ymmärrys.
Jokin iso aukko minussa on mennyt umpeen,
täyttynyt.
Tänään minusta ensi kertaa tuntui Äidiltä ja
pieni poika siinä sylissä oli jotain aivan muuta kuin aiemmin.
Muilla murheilla ja huolilla enää ollut mitään väliä.
Maailmalla meidän ulkopuolella.
Elämä on tässä ja nyt, minulla on poika sylissäni ja sydämeni on eheytynyt.
En ole osannut kuvitellakaan, millaiselta se tuntuu.
Siksi linkitän taas kerran tänne kappaleen, joka sopii tähän hetkeen niin hyvin.
Edellisellä kerralla ajatukset ja kokemukset olivat toisenlaiset ja
moni kaipaamani asia on muuttunut, mennyt eteenpäin.
Onneksi.
Elämä,
mihin se meidät johtaakaan?
3 kommenttia:
kauniita sanoja äitiydestä,
en pysty yhtään samaistumaan koska pikku lapsi vielä itse olen,
mutta kauniita.
Ihanaa! Jokainen tavallaan, jokainen aikanaan.
Kirjoitin saman juuri Eileithyialle, mutta sopii tänne ihan yhtä hyvin: suunnattoman onnellinen puolestanne :)
Lähetä kommentti