Avautumisia

Viiden päivän tauon jälkeen oli lukemista kertynyt paljon. Bloggaajat ovat olleet liikkeellä... Minä olen mennyt ja tehnyt. Nyt kello on jo yö ja sunnuntai ja pitäisi mennä nukkumaan. Olen yksin kotona, kun mies lähti työreissulle ja etukäteen suunnittelin että teen muutaman työhakemuksen nyt valmiiksi. Olen tehnt kaikkea muuta paitsi niitä.... Aloittaminen on hankalaa, olen liian kriittinen. Haluan saada aikaiseksi niin hyvän hakemuksen, että minut on pakko kutsua haastatteluun. En vain tiedä, miten sen saan aikaiseksi. Etsin netistä tietoa ja vinkkejä ja sivumalleja ja niitähän löytyi vaikka miten paljon. Tuloksena olen entistä enemmän sekaisin; miten saan hakemuksesta oman näköiseni ja persoonallisen siten, että se ei ole kopio jostain suositusta mallista ja että kaikki tarvittavat tiedot ja perustelut löytyvät? Miten osaisin markkinoida itseäni niin että työnantaja haluaa kutsua haastatteluun ihmisen, jolla on koulutus yhdelle alalle, työkokemus toiselle ja haettu työ sijoittuu kolmannelle????

Iiiikkkkkk.

Alan olemaan kurkkuani myöten täynnä nykyistä työnantajaani. Huominen töihinmeno hermostuttaa. Tilanne työpaikalla on muuttunut ja minä aion pysyä kovana. Se hermostuttaa, että miten siinä kovana ja tiukkana olemisessa onnistun.

Nimittäin... loppuvuodesta minun päätehtävääni tekemään nimitettiin uusi henkilö, kutsutaan häntä vaikka Villeksi. Ville hyppäsi hommaan mukaan keskellä kiirettä, sekamelskaa ja organisaatiomuutosta firmassa, jossa kasvetaan lujaa vauhtia. Perehdytys ja tehtävään opettaminen taisi jäädä Villen oman aktiivisuuden varaan. Alkuvuodesta yritys osti osan toisen yrityksen palveluista toteutettavakseen ja siinä muutoksessa Villen kaveriksi tehtävään tuli toinen tekijä, nimitetään häntä Kalleksi. Kalle vastaa ostetun yrityksen työntekijöiden osalta samoista tehtävistä ja osaa käyttää ostetun yrityksen mukanaan tuomaa tietojärjestelmää, jossa kaikki henkilötiedot, työvuorot, lomat, palkat sun muut ovat. Esimiehen ideana on että Ville ja Kalle opettelevat toistensa tehtävät siten, että he pystyvät tuuraamaan toisiaan lomien ja mahdollisten sairaslomien aikana. Minä palaan töihin maaliskuun alusta ja koska pojilla on homma esimiehen mielestä riittävän hyvin hanskassa, en puutu niihin vaan minulle keksitään muita tehtäviä osa-aikaisuuden ajaksi.

No... Ville jää talvilomansa jatkeeksi sairaslomalle. Syntyy tilapäinen kaaos, sillä Kallelle ei ole opetettu Villen tehtäviä. Kalle on pihalla ja paniikissa, samoin kuin esimies ja muut kollegat. Minä lupaan hoitaa tehtävät sairaslomaviikon aikana ja niin teenkin. Painan pitkää päivää, tulen vapaapäivänäkin töihin ja aiheutan närää muissa ihmisissä olemalla oma tiukka ja tarkka itseni. Käy nimittäin ilmi, että Villeä ei ole perehdytetty asioihin tarpeeksi hyvin ja minulla menee reilusti aikaa siihen, että koitan saada itseni ajan tasalle kaikista miljoonista asioista ja työntekijöistä ja projekteista. Hermot menee, kirosanoja kuuluu ja turhautumista puretaan puolisolle ruuhka-aikana autojonossa matkalla ruokakauppaan.

Loppuviikosta Ville ilmoittaa että saireasloma jatkuu vielä neljä viikkoa. Iskee paniikki, sillä Kalle on jäämässä kesälomalle kahden viikon päästä ja on varannut kolmen viikon matkan ulkomaille. Pitääkö se nyt perua?

Nyt sitten kotona itsekseni mietin, mitä tästä tulee... samanlainen hullunmylly kuin ennen sairaslomalle jäämistä. en osaa käyttää Kallen hallinnoimaa järjestelmää ollenkaan ja kahden viikon aikana en ehdi sitä opiskelemaan riittävän hyvin, hoitamaan Villen tehtäviä, huolehtimaan omista tehtävistäni ja olemaan samalla osa-aikaisesti töissä. Minä olen edelleen sairaslomalla ja viime viikon 10 tuntinen päivä päätteen kanssa tuntuu vieläkin niskassa. Jos lähden tästä kaikesta suoriutumaan, kipeydyn. Uskon niin.

Toisaalta, tiedän että selviän siitä. Minä jotenkin siitä selviäisin tietyillä järjestelyillä Kallen ja esimiehen kanssa, mutta onko se sen arvoista?

Kuitenkin ajattelen että minun tulee saada olla vielä sovitut kolme viimeistä viikkoa osa-aikainen ja toipua. Itse asiassa minun ei ole lupa olla töissä pidempään. Ongelma ei ole minun vaan firman.

Mitään ei ole omasta sairastumisestani siellä opittu. Luulen, että Villelle on tullut (myös) burn-out tehtävästä, kuten tuli kahdelle minua edeltäneelle ihmiselle ja kuten kävi minullekin. Sama asia on käymässä yrityksen toisessa toimipaikassa vastaavia töitä hoitavalle ihmiselle. Olen hänestä hyvin huolissani.

Teen suunnitelmaa ja laadin strategiaa siitä, mitä aion sanoa ja mitä sanon vastalauseiksi. En aio enkä halua enää tätä rumbaa, mutta pelkään että jään hiljaiseksi ja yhtäkkiä huomaan istuvani töissä aamusta iltaan ja huolehtimassa satojen ihmisten töistä. Eikä siitä edes makseta hyvin.

On vaikeaa arvottaa itseään. On vaikeaa vetää rajoja kompromisseille. Mihin suostun, mihin laitan rajan, mihin minulla on oikeus ja kuinka paljon itseni puolustamisesta olen valmis maksamaan?

Aiemmasta olen joutunut maksamaan jo kovan hinnan, mielestäni: niska-hartiavaivat, stressi, työuupuminen, leikkaukseen johtanut jumi kaularangassa, uudelleen aloitettu mielialalääkitys, masennuksen uusiutuminen, uniongelmat ja fyysisen kunnon huonontuminen. Aikaa tulee kulumaan vielä kauan siihen, että olen palautunut ja kuntoutunut leikkauksesta sekä pitkän sairasloman aiheuttamista seurauksista kropassa. Aina ei lepo ole hyväksi.

Luen työpaikkailmoituksia ja lähettelen hakemuksia, keskitän energiani lapsettomuushoitoihin ja parisuhteeseen, kuntoutan itseäni, hoidan koiraa, odotan kutsua pääsykokeisiin ja toivon että ensi syksynä pääsen laajentamaan koulutuspohjaani koulutuksella, jonka kautta voin oikeasti hakea minua kiinnostaviin töihin. Olen onnellinen siitä, että pitkän poissaoloni aikana olen oppinut, että elämässä on niin paljon tärkeämpiä asioita kuin työ.