Vauhdissa ja varikolla

Maailman huonoimpana aamuvirkkuna ihmisenä olen tällä viikolla herännyt jo viiden tai kuuden aikaan. En luonnostani, sillä vapaapäivänä nousen sängystä hyvässä lykyssä ylös vasta kahdentoista aikaan. Olen mennyt aikaisin töihin ja lähtenyt sieltä myöhään. Aamulla ehdin näkemään hiukan valon häivähdystä, illalla on jo pimeää, kun astun sisätiloista ulos. Pidän siitä, että bussin ikkunoihin heijastuu rinnakkaismaailman kuvia; kasvoja, liikkeitä, värisävyjä ja tummien pisaroiden mosaiikkia. Se lohduttaa.

Menen ja teen, kävelen ja juoksen, pysähdyn, kirjoitan, torkun. Maailma on yhtä lukujärjestystä. Arkipäivien lukumäärä ja vuorokauden tunnit eivät enää riitä, sillä kotiin päästyäni nukahdan ruokalautasen jälkeen. Tekeminen jatkuu jo viikonlopullekin.

Myllerryksen ja vauhdin keskellä olen jaksanut varsin hyvin. Kiire ja hektisyys ovat minulle hyvä asia, kunhan ne loppuvat aikanaan eivätkä jää jatkuvana päälle. Kun tekemisen määrä on jo näin suuri, huomaan laativani suunnitelmia päivien ja viikkojen ohella jo kuukausitasolle. Organisoin ja organisoidun, jotta saan varmistettua itselleni sen, että asiat hoituvat ja pääkoppani kaiken kestää.

Olen opetellut uusia konsteja ja työkaluja. Työssä, kahden päällikköroolin vastuussa, aikataulutan, delegoin ja vaadin. Opiskeluissa olen joutunut joustamaan ja se on oma kaivoon heittämäni kirves tällä hetkellä. Asia, josta en halua joutua antamaan periksi, asia, joka aikatauluttaa viikonloppuni. Iltaisin en enää nimittäin ehdi enkä jaksa. Minun on opittava alentamaan sisäisten rajojeni korkeutta ja laatuvaatimusteni jyrkkyyttä, sillä muuten kulutan itseni loppuun. Käyn sisäistä taistoa siitä, miten pystyn yhtä aikaa kasvamaan alani ammattilaiseksi sekä työssä että opinnoissa.

Kaiken tämä keskellä elää myös pieni tyttö, joka haaveilee äitiydestä. Siitä suuresta elämän tarkoituksesta, joka saa itsetunnon kasvamaan kokonaiseksi ja naiseuden tuntumaan todelta. Samassa suhteessa kuin työ ja opiskelu mieltäni ja aikaani vievät, etenee myös tämä asia. Siihenkin olen lisää työkaluja hankkinut.

On aloitettu ruokavalion kohennus ja alettu liikkumaan säännöllisesti. Vaikka inseminaatiota ei tässä kierrossa tehdäkään (viikonloppu sotkee suunnitelmat), on muut lääkitykset ja piikitykset hyödynnetty. Ovulaatio tapahtuu kolmatta kertaa peräkkäin oikealta ja toimivalta puolelta, joten kaikki konstit on syytä huomioida. Samalla, kun lääkityksellä kroppaa autetaan, popsin foolihappoa ja vitamiinilisiä ja vahdin ruokavalioni perään. Ultrassa kaikki oli alkuviikosta hyvin, paremmin kuin viime kerralla, ja lääkäri oli asiallinen. Verikokeissa on käyty ja hoitosuunnitelma eteenpäin keskusteltu. Tämä on viimeinen yritys ennen hoitojen aloitusta tammikuussa olevaan koeputkihedelmöitykseen ja olosuhteiden puolesta kaikki näyttää hyvältä.

Olen ollut ihmeissäni siitä, miten hyvin olen kaiken tämän keskellä jaksanut. Vaikka univelkaa on kertynyt ja hommia on jäänyt tekemättä. Tunnin verran siirtyminen kesään kohti kai sekin vaikuttaa.

Viikonlopun onnellisuus pitää sisällään hyvän omantunnon työteliäästä viikosta selviytymisestä, opintoihin keskittymisestä, kotona olosta, pitkistä yöunista ja oman rakkaan läheisyydestä. Koti on näiden formulakisojen varikko. Kotona on niin hyvä olla.

Laadusta tinkimättä

Koulussa on pitkin viikkoa mietitty elinkaari- ja laatuasioita. On MIPSiä, ISOa, QDF:ta, benchmarkingia, ekologista selkäreppua, hiilijalanjälkeä, EFQMää, FMEAa, BSCtä, SPCtä ja Demingia. Teoriat ja mallit hiukan ovat sekaisin mielessä... Mutta olen oppinut laskemaan haittapisteitä, korreloimaan eri tekijöitä keskenään, määrittämään painoarvoja ja muuntamaan päästömääriä mitä kummallisempiin yksikköihin.

Tämänpäiväisen tunnin aiheen pohjalta, kävin testauttamassa sen, kuinka hyvä Ekotallaaja olen. Hyviä kysymyksiä, jotka laittoivat ajattelemaan lisää. Asumiseen ja autoiluun en pysty juurikaan enää vaikuttamaan, kulutustottumuksiin, ruoka-ainevalintoihin ja ruokavalioon sekä sähkönsäästöön kylläkin. Testaa omasi täältä.

Henkilökohtainen ekologinen jalanjälkesi muodostuu maa-alueista, joita tarvitaan tuottamaan vuoden aikana käyttämäsi luonnonvarat ja sitomaan kulutuksestasi syntyneet päästöt ja jätteet. Ekologinen jalanjälkesi on suuruudeltaan 4.1 globaalihehtaaria.

Se vastaa 5.6 tavallisen jalkapallokentän kokoista aluetta ekologisesti tuottavaa maa-alaa.
Jalanjälkesi on pienempi kuin tamperelaisen vuoden 2001 keskimääräinen 6.7 globaalihehtaarin ekologinen jalanjälki.

Yksi globaalihehtaari on hehtaarin kokoinen alue, jonka ekologinen tuottavuus vastaa maapallon keskimääristä tuottavuutta. Ekologisella tuottavuudella tarkoitetaan alueella olevien kasvien kykyä tuottaa elollista ainesta.

4.1 globaalihehtaarin jalanjälkesi koostuu seuraavista kulutustoiminnoista:

Asuminen: 11 %
Liikkuminen: 11 %
Ravinto: 27 %
Tavarat, palvelut ja harrastukset: 13 %
Muut: 38 %

Jotta voisit verrata omaa jalanjälkeäsi kansainvälisellä laskentamallilla laskettuihin tamperelaisen tai suomalaisen keskimääräisiin ekologisiin jalanjälkiin, Ekotallaaja lisää jalanjälkeesi kulutuksestasi riippumattoman 1,6 globaalihehtaarin suuruisen osan.
Tämä rakentamisesta, puunjalostusteollisuudesta ja viljelemättömistä pelloista aiheutuva maapala on mukana kaikkien suomalaisten jalanjäljessä. Tämä suomalaisuuden taakka kasvattaa ekologista jalanjälkeäsi 38 %:lla.

Ekologisesta jalanjäljestäsi aiheutuu 11% asumisesta. Asumisen jalanjälkesi on kooltaan 0.4 globaalihehtaaria. Lämmön ja sähkön jalanjälkivaikutus riippuu täysin niiden tuottamiseen käytetyistä energialähteistä. Syntyvien hiilidioksidipäästöjen sitomiseen tarvitaan jalanjäljen laskennassa maa-alueita, jotka nielevät fossiilisista polttoaineista syntyvät päästöt.

Asumisen jalanjälkesi aiheutuu 64 prosenttisesti kotisi lämmityksestä, 35 prosenttisesti sähkönkulutuksestasi ja 1 prosenttisesti asuintalosi tarvitsemasta rakennetusta maa-alasta.

Liikkuminen aiheuttaa 11% ekologisesta jalanjäljestäsi. Liikenteen 0.4 globaalihehtaarin jalanjäljestä on 4% teiden ja muiden liikenteen rakennelmien tarvitsemia rakennettuja alueita. Loput 96% jalanjäljestä on liikenteen hiilidioksidipäästöjen sitomiseen tarvittavaa laskennallista maa-aluetta. Kulkuneuvojen osuudet liikennejalanjäljestä ovat seuraavat:

Henkilöautot 30 %
Paikallisbussit 11 %
Muu lähiliikenne 4 %
Kaukobussit ja -junat 25 %
Laivat ja lentokoneet 25 %

Ravinnon kulutus aiheuttaa 27% ekologisesta jalanjäljestäsi. Ruokavalio vaikuttaa jalanjäljen kokoon, koska liharuoan tuotanto kuluttaa keskimäärin enemmän voimavaroja kuin kasviruoan tuotanto. Suuruudeltaan 1.1 globaalihehtaarin ravintojalanjälkesi aiheutuu 78 prosenttisesti eläinperäisistä ja 22 prosenttisesti kasviperäisistä elintarvikkeista.

Ekologisesta jalanjäljestäsi aiheutuu 13% tavaroista, palveluista ja harrastuksista. Palvelun käyttö tai harrastaminen näkyy jalanjäljessä, koska palvelun tai harrastusmahdollisuuden tuottaminen vaatii usein luonnonvarojen ja energian kulutusta. Kulutushyödykkeiden 0.5 globaalihehtaarin suuruinen jalanjälki johtuu 17 prosenttisesti palveluista ja 83 prosenttisesti tavaroista. Harrastusten jalanjälkivaikutus sisältyy palvelujen osuuteen.

4.1 globaalihehtaarin ekologinen jalanjälkesi on tamperelaisen jalanjälkeä pienempi. Jos kaikkien kulutuksesta syntyisi samankokoinen jalanjälki, ihmiskunnan tarpeiden tyydyttämiseen tarvittaisiin 2.3 maapallon kaltaista planeettaa. Ihmiskunnan kehitys ei ole kestävällä pohjalla, jos luonnonympäristön asettamat rajat ylitetään.

Murphyn laki

Kun olen päässyt kiukuttelun makuun, jatkan vielä hetken.

Tänään

- olen nähnyt koululla kolme ja bussissa kaksi raskaana olevaa naista.
- olen saanut kuulla, että mies sai tekstiviestillä tiedon työkaverinsa syntyneestä pojasta. Työkaveri on siis äiti.
- olen saanut tietää, että omalta luokalta, jossa opiskelee 9 ihmistä, olen ainut lapseton. Lisäksi kaksi on isyyslomalla ja yksi on juuri palannut äitiyslomalta. Lopuilla on vähintään kaksi lasta.
- tervehdin kuukauden liian aikaisin syntynyttä kahden viikon ikäistä poikaa enkä voinut olla ajattelematta sitä, että hän olisi voinut olla minun lapseni. Jos kaikki olisi siis mennyt hyvin...

- aloitin uuden clomikuurin ja olo on sen mukainen.

En voi olla surematta.

Sotaan lähtiessä

Tänään on haettu lääkearsenaali apteekista saataville. Huomenna aloitetaan kapseleilla ja alkuviikosta siirrytään piikkeilemään. Hoitaja oli puhelimessa tuttuun tapaansa töykeä, tylsä, kiukkuinen ja taisipa se pariin kertaan v*****llakin. Ultra ja verikoe on varattu ensi viikolle, resepti kilpirauhasien kuntouttamiseen on tilattu. Mieli ja olotila pitää vielä saada ylös ja kivuttomaksi.

Edessä on ensi viikolla hyvin suurella todennäköisyydellä peruutettava inssi ja sen jälkeen alkaa lähtölaskenta IVFään tammikuulle. Viikonloppu taitaa sotkea tuon ensi viikon toimenpiteen, mutta siitä huolimatta aion nämä hoidot vielä koittaa. Ultrassahan sen kasvunvaiheen näkee ja jos menee viikonlopulle, pitää vaan reippaasti ja reilusti siementää (kuten hoitaja puhelimessa ohjeisti.

Hämeenlinnassa bussit kulkevat kerran tunnissa, joten tunnin aikana ehdin käydä apteekissa ja lohtuostella itselleni illaksi kaikkia herkkuja ja epäterveellisyyksiä tenttiin lukua tukemaan. Kaikki konstit on sallittuja, kun ottaa päähän ja lujaa. Yöunet ja tehokkaat koulupäivät ovat onneksi saaneet ajatukset muualle ja tänään löysin itseni miettimästä jo ruokavalion, liikkumisen ja kropan huollon täysremonttia. Aikaa IVFään on kolme kuukautta, siinä ajassa tuloksia saa aikaan jo jonkin verran. Niin se viimeksikin tärppäsi. Jostain sielun syvistä sopukoista se voima ja tahto aina vaan, nytkin, löytyy.

On tämä kyllä... elämää? Ei sen enempää.

Välissä

Asuntolan kylmä lattia paleltaa varpaita, vaikka on villasukat jalassa. Viileä ilma nostattaa vaivihkaa ihon kananlihalle. Mieli tekisi mennä peiton alle lämpimään, lakata värisemästä.

Mieli tekisi mennä peiton alle, lämpimään, unohdukseen, itkun keskelle, piiloon kaikelta ja kaikkia, piiloon omalta itseltä ja kadota höyhenten joukkoon. Luovuttaa yrittäminen. Luovuttaa ajatteleminen. Luovuttaa ihan kokonaan niin kauaksi aikaa, että tälle kaikelle löytyisi jokin järki. Maailma on hullunmyllyä, rikkoja silmässä, reikiä hampaissa, kipupiikki selässä, joka tainnuttaa ja lamaannuttaa. Eteenpäin menemisen tarmossani, kovan yrittämisen filosofialla, en saavuta mitään, vaikka juuri se saavuttaminen on tavoite.

Hien noustessa pintaan pitäisi jo tajuta lopettaa ennen kuin maitohapot kipuavat kyytiin.

Tekisi mieli huutaa ja rikkoa. Itkeä pää kipeäksi, hautautua kainaloon ja antaa muiden kantaa jos ovat kantaakseen. Ei mitkään maailman villasukat tai villapeitot saa oloani helpottumaan. Ei siihen pysty rikkominen, kiukuttelu, huutaminen tai protestit. On vain nieltävä, yritettävä ymmärtää ja jaksettava uskoa.

Olen yksin vieraassa kaupungissa koko viikon, asuntolassa joka ei ole koti, sängyssä joka ei tuoksu tutulle. Olen lomalla työstä ja suoritan koulua, kun minun pitäisi, ihan oikeasti, olla lomalla kaikesta ja olla suorittamatta yhtään mitään. Enkä pääse kainaloon suojaan.

Siirryn sängylle, peiton alle ja yritän unohtaa. Yritän aloittaa taas alusta ja olla vahva. Yritän, mutta en lupaa. Tämä laskelmointi, kropan ohjelmointi ja pilalle menneet toimenpiteet murtavat sydämeni. En jaksaisi enää itkeä.

Haluaisin lakata värisemästä.

Rakkaus

Tuo häivähdys lämpöä lähelleni,
hehku elämän mystistä voimaa,
kanna sielusi ylpeänä syliini,
anna itsesi, päästä irti,
uskalla hypätä tuntemattomaan.

Sillä minä olen tässä,
vastassa ja läsnä,
elämässä askeltesi rinnalla,
suremassa surujasi pois.

Olet sydämessäni aina.


*****************************
Runotorstai.

Omistettu Rakkaalleni

20 000 + 2

Hieno ja mahdottoman suurelta tuntuva luku on mennyt rikki kävijälaskurissa, samoin on lokakuun alussa pyörähtänyt tämän blogin kolmas vuosi käyntiin. Ei ehkä merkittävä määrä yleisesti, minulle se kuitenkin on paljon. Kun kirjoitan pääasiassa itselleni, ajatuksiani selventämään, on ollut mukavaa huomata, että omassa päässä pyörivät asiat ovat liikuttaneet myös muita.

Kiitos kaikille lukijoille ja erityiskiitos niille, jotka ovat käynnistään kommentoineet ja laittaneet viestiä kaikujen laatikkoon! Vertaistuen merkitystä vähiten unohtamatta!

Syksyn viimassa, Suurten Lukujen kunniaksi, tuulahdus Kreikan mantereelta; taskurapujen, murattien päällystämän ja rikkilähteistä huumaavan tuoksun täyttämästä maailmasta.

Viikon alussa

...kerätään perinteisesti voimia ja ryhtiä taas kasaan viikonlopun jälkeen. Alkaa työviikko, arki ja aherrus.

Minä olen kotona sairastamassa voimat vievää flunssaa. Päivän verran on lupa olla, jos on tarve enempään, on mentävä lääkäriin. Poden huonoa omaatuntoa, kuten kiltin tytön syndroomassa kuuluukin; hukutan sen selittelyihin ja lohdutteluihin pitkästä unesta ja keskiviikon tenttiin lukemisen mahdollisuudesta. Hoen itselleni, että kyllä muut osaavat hoitaa asioita eteenpäin enkä minä saa olla korvaamaton.

Olen iloinen siitä, että jäin kotiin. Yleensä kun flunssassa olen siltikin töissä. Ehkä jotain on tullut opittua?

Ja sitä paitsi, asioita pitää viedä eteenpäin kotonakin. Samoin omassa elämässä, omalle itselleen. Niin helposti aina ne omat tarpeeni siirrän syrjään.

Viikonloppuna olin koulussa ja hyppytuntien aikana hankin äidin syntymäpäivälahjan sekä auton takapöntön ohessa itsellenikin jotain.



Ja kun vilu on koko ajan läsnä, ilman mitään flunssiakin, on villasukille käyttöä. Pitkään aikaan, miltei vuoteen, en ole mitään itse tehnyt. Nyt ajattelin kokeilla kestääkö olkapää. Vielä se antaa myöden.



Koulun pihalla kymmenet valtavat vaahterat valloittivat tilan. Värit, puut ja lehtien huikea määrä saivat minut haluamaan kierimään lehtikasoihin. Syksy, mikä ihana aika :)

Hullut päivät

Aika menee nyt jotenkin ihan mieletöntä vauhtia etenpäin. Vuorokausi ei riitä mihinkään ja viikonloppu on kuin humahdus vaan. Viikonpäivät ja niiden numerot viuhahtaa ohi ja päivittäin joudun miettimään tovin, että missä mennään.

Tänään on keskiviikko ja lokakuu.

Työ mullisti kaiken. Olen niin hämilläni ja hämmentynyt muutoksesta. Päivittäin koitan organisoida ja aikatauluttaa asioita jotenkin järkevästi, jotta pääsisin jossain liikkeelle. Se on vaikeaa. Miljoona ajatusta ja biljoona kysymystä pyörii päässä ja kun kaikki vaikuttaa kaikkeen, en tiedä mistä lähteä liikkeelle.

Olen vielä iloinen ja energinen, vaikka hetkittäin olo on toivoton. Olen alkanut tajuamaan sen, että mitään valmista saati konkreettista ajatusta muutoksen läpiviennistä, ei ole olemassa. Olen ainut henkilö, joka voi asioita viedä etenpäin ja perustoja rakentaa. Olen saanut suuren vastuun ja ison luottamuksenosoituksen. Olen siitä mielissäni.

Menen ja teen, kysyn ja perustelen, delegoin. Jatkossa pitää delegoida lisää ja enemmän, samalla vaatia. Vielä tämä tuntuu hyvältä ja mielenkiintoiselta, toivon että muutaman kuukauden päästä ajattelen vielä samoin. Takaraivossani nimittäin kolkuttaa koko ajan, ihan taukoamatta, ääni, joka muistuttaa kahden vuoden takaisesta työuupumuksesta, niska-hartiaseudun kivuista, jotka ovat edelleen parantumatta sekä menneisyydessä sairastetusta vakavasta masennuksesta, josta olen selvinnyt hengissä.

Olen vahvempi nyt. Olen muuttunut ja oppinut, kahlannut läpi itsetutkiskelun suon. Uskon ja luotan itseeni, mutta tunnistan myös ne heikkoudet, joiden kautta saatan lipsahtaa. Tarkkailen itseäni alati.

Elämässä on niin paljon muutakin kuin työ. Päivien vilinässä ja pyörityksen keskellä olenkin tehnyt siitä oman, henkisen mantrani.

Työ on vain työtä eikä mikään asia maailmassa voita kainalon lämpöä ja puolison unista tuhinaa, suukkojen sadetta.

Kosto

Illan pimeää seinää vasten
hän käveli, huokaili taas kerran.
Oli synkkä ja raskas mieli
kuin kurjuuden mestarin, herran.

Eikä matkasta mitään tullut,
oli silmillä punainen vaate,
sitä saa mitä tilaa, hän pohti,
mikä idea, oivallus, aate!

Ja kun askelten kaiun voima
ja päätöksen luoma tahti
hiipui hiljaa, loittoni yli,
jäi jäljelle mielen mahti.

Oli yö, oli ilta ja taivas,
aamun sarastus uhmasi takaa,
seinän raosta, vaatteen alta,
löytyi onneton, ojassa makaa.

Kun ei kaikella voimalla pysty
eikä jaksa, ei ehdi, ei riitä
voi luovuttamallakin kostaa
ja vapautua kaikesta siitä

mitä mielen paino ja taakka
ei kehossa jaksa kantaa.
Rajan tullessa lopulta vastaan
ei ole enää enempää antaa.

****************************
Runotorstai.

Heart full of Joy

Mikä ihana viikonloppu! Olen kuluneen viikon aikana antanut itsestäni niin paljon, että en ole edes tajunnut ajankulun nopeutta. Yhtäkkiä, eilen töissä, muistin että ollaankin jo perjantaissa ja että kaksi päivää vapaata on ihan siinä, muutaman hetken päässä odottamassa.

Olen elänyt tiukassa aikataulussa ja tehnyt pitkiä päiviä, puhunut paljon, tullut paljon kuulluksi. Olen rakentanut rajoja ja vetänyt niitä, määritellyt vaatimuksia ja odotuksia, etsinyt syitä ja perusteluja, kuunnellut huolia ja pohtinut ratkaisuja. Olen ollut äärimmäisen läsnä, tarkkana, varuillani ja avoinna kaikkiin suuntiin ja saamani palautteen pohjalta tehnyt itsenäisiä päätöksiä. Olen oppinut paljon uutta ympäriltäni ja itsestäni kaiken sen positiivisen ja rakentavan kritiikin kautta, mitä olen saanut ja toisille antanut. Uusi työnkuva ja rooli on minulle sopiva ja vaikka vielä kauhistelenkin kaiken epämääräisyyttä ja keskeneräisyyttä enkä tiedä rajoja omalle toiminnalleni, olen onnellisen varmana tarttumassa uusiin haasteisiin. Tiedossa on niin paljon kehittymisen, muuttumisen ja kasvamisen paikkoja etten voisi enempää pyytää enkä voisi vähempää toivoa. Sain sitä, mitä tilasin, ja olen ylpeä, että uskalsin vakavassa yt-tilanteessa kertoa avoimesti omista tuntemuksistani, toiveistani ja kokemuksistani. Rohkeus ja omien rajojen ylittäminen kannatti.

Nyt pitkien yöunien jälkeen, lauantaina, värikkäiden ja tippuvien lehtien päivänä istun vain hiljaa ja katselen maailmaa ympärilläni. Tuntuu hyvältä vaan pysähtyä. Vaikka työrytmi painaa vielä takaraivossa ja huoli tekemättömistä koulutöistä kasvaa aina näin viikonloppuisin, elän tässä hetkessä. En halua aina suorittaa ja olla kirskuttamassa hampaitani rikki, potemassa kalenterin ohjaaman elämän aiheuttamaa päänsärkyä. Minä voin olla, ihan hyvällä omallatunnolla tällaisen työviikon jälkeen, tekemättä yhtään mitään. Edes hetken.

Tähän muutamaan päivään tulee sisältymään hyvää ruokaa ja elokuvia, lenkkejä kirpeässä metsässä, kodinhoitoa, lukemista, niitä koulutöitäkin, saunomista ja villasukkien tekoa, haaveilua. Minulla on langat käsissäni sellaisella varmuudella, että tiedän, että elämästä tulee vielä hyvä. Se on sitä jo nyt. Pystyn vaikuttamaan työasioihin ja opiskelu kiinnostaa. Parisuhteessa voidaan hyvin. Ja kun viikolla sain hyviä uutisia klinikkakäynniltäkin ja valmistaudumme viikonlopun aikana lisälääkityksillä maanantaina tehtävään inseminaatioon, en voisi onnellisempi enää olla.

Juuri tällä hetkellä, näillä ajatuksilla ja tunteilla, sillä rakkauden määrällä mitä ilmassa on, en voisi olla onnellisempi. Elämä on juuri Nyt.