Sotaan lähtiessä

Tänään on haettu lääkearsenaali apteekista saataville. Huomenna aloitetaan kapseleilla ja alkuviikosta siirrytään piikkeilemään. Hoitaja oli puhelimessa tuttuun tapaansa töykeä, tylsä, kiukkuinen ja taisipa se pariin kertaan v*****llakin. Ultra ja verikoe on varattu ensi viikolle, resepti kilpirauhasien kuntouttamiseen on tilattu. Mieli ja olotila pitää vielä saada ylös ja kivuttomaksi.

Edessä on ensi viikolla hyvin suurella todennäköisyydellä peruutettava inssi ja sen jälkeen alkaa lähtölaskenta IVFään tammikuulle. Viikonloppu taitaa sotkea tuon ensi viikon toimenpiteen, mutta siitä huolimatta aion nämä hoidot vielä koittaa. Ultrassahan sen kasvunvaiheen näkee ja jos menee viikonlopulle, pitää vaan reippaasti ja reilusti siementää (kuten hoitaja puhelimessa ohjeisti.

Hämeenlinnassa bussit kulkevat kerran tunnissa, joten tunnin aikana ehdin käydä apteekissa ja lohtuostella itselleni illaksi kaikkia herkkuja ja epäterveellisyyksiä tenttiin lukua tukemaan. Kaikki konstit on sallittuja, kun ottaa päähän ja lujaa. Yöunet ja tehokkaat koulupäivät ovat onneksi saaneet ajatukset muualle ja tänään löysin itseni miettimästä jo ruokavalion, liikkumisen ja kropan huollon täysremonttia. Aikaa IVFään on kolme kuukautta, siinä ajassa tuloksia saa aikaan jo jonkin verran. Niin se viimeksikin tärppäsi. Jostain sielun syvistä sopukoista se voima ja tahto aina vaan, nytkin, löytyy.

On tämä kyllä... elämää? Ei sen enempää.