Maailman huonoimpana aamuvirkkuna ihmisenä olen tällä viikolla herännyt jo viiden tai kuuden aikaan. En luonnostani, sillä vapaapäivänä nousen sängystä hyvässä lykyssä ylös vasta kahdentoista aikaan. Olen mennyt aikaisin töihin ja lähtenyt sieltä myöhään. Aamulla ehdin näkemään hiukan valon häivähdystä, illalla on jo pimeää, kun astun sisätiloista ulos. Pidän siitä, että bussin ikkunoihin heijastuu rinnakkaismaailman kuvia; kasvoja, liikkeitä, värisävyjä ja tummien pisaroiden mosaiikkia. Se lohduttaa.
Menen ja teen, kävelen ja juoksen, pysähdyn, kirjoitan, torkun. Maailma on yhtä lukujärjestystä. Arkipäivien lukumäärä ja vuorokauden tunnit eivät enää riitä, sillä kotiin päästyäni nukahdan ruokalautasen jälkeen. Tekeminen jatkuu jo viikonlopullekin.
Myllerryksen ja vauhdin keskellä olen jaksanut varsin hyvin. Kiire ja hektisyys ovat minulle hyvä asia, kunhan ne loppuvat aikanaan eivätkä jää jatkuvana päälle. Kun tekemisen määrä on jo näin suuri, huomaan laativani suunnitelmia päivien ja viikkojen ohella jo kuukausitasolle. Organisoin ja organisoidun, jotta saan varmistettua itselleni sen, että asiat hoituvat ja pääkoppani kaiken kestää.
Olen opetellut uusia konsteja ja työkaluja. Työssä, kahden päällikköroolin vastuussa, aikataulutan, delegoin ja vaadin. Opiskeluissa olen joutunut joustamaan ja se on oma kaivoon heittämäni kirves tällä hetkellä. Asia, josta en halua joutua antamaan periksi, asia, joka aikatauluttaa viikonloppuni. Iltaisin en enää nimittäin ehdi enkä jaksa. Minun on opittava alentamaan sisäisten rajojeni korkeutta ja laatuvaatimusteni jyrkkyyttä, sillä muuten kulutan itseni loppuun. Käyn sisäistä taistoa siitä, miten pystyn yhtä aikaa kasvamaan alani ammattilaiseksi sekä työssä että opinnoissa.
Kaiken tämä keskellä elää myös pieni tyttö, joka haaveilee äitiydestä. Siitä suuresta elämän tarkoituksesta, joka saa itsetunnon kasvamaan kokonaiseksi ja naiseuden tuntumaan todelta. Samassa suhteessa kuin työ ja opiskelu mieltäni ja aikaani vievät, etenee myös tämä asia. Siihenkin olen lisää työkaluja hankkinut.
On aloitettu ruokavalion kohennus ja alettu liikkumaan säännöllisesti. Vaikka inseminaatiota ei tässä kierrossa tehdäkään (viikonloppu sotkee suunnitelmat), on muut lääkitykset ja piikitykset hyödynnetty. Ovulaatio tapahtuu kolmatta kertaa peräkkäin oikealta ja toimivalta puolelta, joten kaikki konstit on syytä huomioida. Samalla, kun lääkityksellä kroppaa autetaan, popsin foolihappoa ja vitamiinilisiä ja vahdin ruokavalioni perään. Ultrassa kaikki oli alkuviikosta hyvin, paremmin kuin viime kerralla, ja lääkäri oli asiallinen. Verikokeissa on käyty ja hoitosuunnitelma eteenpäin keskusteltu. Tämä on viimeinen yritys ennen hoitojen aloitusta tammikuussa olevaan koeputkihedelmöitykseen ja olosuhteiden puolesta kaikki näyttää hyvältä.
Olen ollut ihmeissäni siitä, miten hyvin olen kaiken tämän keskellä jaksanut. Vaikka univelkaa on kertynyt ja hommia on jäänyt tekemättä. Tunnin verran siirtyminen kesään kohti kai sekin vaikuttaa.
Viikonlopun onnellisuus pitää sisällään hyvän omantunnon työteliäästä viikosta selviytymisestä, opintoihin keskittymisestä, kotona olosta, pitkistä yöunista ja oman rakkaan läheisyydestä. Koti on näiden formulakisojen varikko. Kotona on niin hyvä olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti