Hetki ennen katoamista

Hyvästelin työpaikan tälle vuodelle. Edessä ovat viimeiset pakkaamiset, sauna ja pikasiivous asunnossa. Aamuyöllä soi kello ja lähdemme lumimyräkän edellä ajamaan pohjoiseen.

Katoamme hankien, pakkasen, revontulten ja tähtitaivaan syliin.

Olkoon Joulusi rauhallinen, lempeä ja lämmin. Ota rakkaimpasi kainaloon, tunne sydämen lämpö. Se on paras lahja, minkä voi ikinä saada.

Tekemistä

Päivät menevät NIIN hitaasti. Tuntuu äärimmäisen kivalta olla malttamaton, tuskissaan, mietteliäs ja innokas. Mielessäni olen jo muualla, ollut jo tovin, ja väkisinpakotus arkeen, työhön ja tekemiseen tuntuu niin rautakangen taivuttamiselta. Lasken päiviä ja mietin tunteja, suunnittelen pakkauslistaa ja pohdin, mitä pitää ostaa.

Joka päivä keskustassa kulkiessani hykertelen itsekseni siitä hyvänolontunteesta, että ei tarvitse juosta kaupoilla eikä tarvitse stressata niitä kymmeniä asioita, mitä pitäisi tehdä. Että tulee erilainen joulu.

Nyt on hankittu toppatakki ja lämpimät karvasaappaat. Puolisolle ostin joululahjaksi toppahousut. Alkuviikosta sain puhuttua hänet kaupoille ja kengät on hankittu. Se on saavutus, josta täytyy muistaa kiittää vielä pitkään :) Autoa on huollettu ja vielä huolletaan, jotta pitkä ajomatka pohjoiseen olisi turvallinen ja lämmin. Lähimmästä kaupungista sitten ostetaan jouluruuat; sen verran että ei tule nälkä ja että mökissä tarkenee kovilla paukkupakkasilla useammankin päivän.

Kotona on ihan samannäköistä kuin ennenkin. En ole laittanut jouluvaloja enkä hanki kuusta. Muutamat koristeetkin ovat ja pysyvät laatikossa. Jokavuotinen tekeminen laatikoiden, piparitaikinan, paistin, sinapin, limppujen, rosollin, lipeäkalan ja torttujen kanssa jää nyt kokonaan.

Eikä se harmita yhtään. Ei voisi vähempää kiinnostaa. Samoin kuin ei voisi vähempää kiinnostaa vanhempien ja sukulaisten tapaaminen, joka olisi ollut ohjelmassa useiden päivien ajan.

Hiukan etukäteen mietityttää oma jaksaminen ja mieliala... viime joulu epäonnistuneen koeputkihoidon jälkeen oli jotakin ihan kamalaa. Tämänkin joulun piti olla ihan erilainen kuin mitä se nyt tulee olemaan; meillä olisi vajaan kuukauden ikäinen vauva sylissä nyt, jos asiat olisivat menneet toisin. Pitkälle venähtänyt kierto ja toivo paremmasta joulusta päättyi eilen uuden kierron alkaessa, joten edessä on ajankohta, jonka ylipääsemiseen tarvitaan läheisyyttä ja lepoa. En tiedä, onko meillä ikinä sellaista joulua, kuin mitä toivoisin....

Siltikin, väsymyksestä, huonosta nukkumisesta, stressistä ja kivun kanssa elämisestä ja surusta huolimatta, odotan malttamattomana sitä, että pääsen hankien keskelle eroon ihan kaikesta arjesta. Reilun viikon loma nimittäin venähti tänään kahteen ja puoleen viikkoon; esimieheni tajusi ja ymmärsi, ja voin ottaa tehtyjä tunteja takaisin. Hissukassa ja kiltissä esimiehessä on hyvätkin puolensa olemassa :)

Olisipa jo ja pääsisipä nyt, viisi päivää pitää vielä jaksaa, kolme päivää töitä :)

Rajamailla

Kävelin kristallipuiden katveessa.
Hengitin raastavaa ilmaa.
Jäädytin silmäripset, varpaita pakotti,
sydämeni hakkasi villinä,
riemusta,
siitä ajatuksesta ja oivalluksesta
että äärimmilleen vietynä
tottumattomana
valmistautumattomana

yllättäen

kaikki onkin niin kaunista.

Eikä minun ole yhtään kylmä.

Voimaantumista luopumisesta

Olen viime aikoina miettinyt paljon luovuttamista. Äkkiseltään ja ensimmäisellä mielleyhtymällä sana luovuttaminen herättää mieleen yhteyden heikkouteen, pelkuruuteen, vetäytymiseen ja surkeaan oloon. Jos minä luovutan, olen epäonnistunut. En ole pystynyt viemään aloittamaani asiaa loppuun saakka. Tai vieläkin pahempaa, en usko niihin asioihin, mitä lähdin tekemään. Ehkä olen tuuliviiri, ehkä puhun ja lupaan enemmän kuin mihin oikeasti kykenen, uskon ja edes haluan yltää. Ehkä vaadin toisilta liikaa enkä pysty olemaan edes esimerkkinä muille, jos luovutan.

Kun googletan sanan luovuttaa, vastaa wikipedia siihen määrittelemällä sen
1. antaa jotakin jonkun hallintaan
2. antaa periksi

Sanalle luopua löytyy jo enemmän, englanninkielen kautta.
1. to abandon, relinguish -> hylätä, jättää heitteille, alistua, väistyä
2. to abdicate -> luopua vallasta/kruunusta
3. to despair of -> luopua toivosta jonkun suhteen

Mielessä pyörii vahvasti kirjakaupan pokkarihyllyssä nähdyn kirjan nimi: Saat sen mistä luovut.

Olen tilassa ja tilanteessa, jossa on tehtävä ratkaisuja. Isoja sellaisia.

Olen jo päättänyt ottaa taukoa hoitojen suhteen, koska henkisesti en niitä juuri nyt jaksa. Tämän asian suhteen ei kyseessä ole periksiantaminen, kaikista vähiten sitä. Enemmänkin painottaisin tulkintaa käsitteelle väistyminen. Väistyminen tarkoittaa tilan antamista muille ja itselle, jonon hännille jäämistä ja tietoisuutta siitä, että kukaan ei hengitä niskassa vaan saan edetä tielläni juuri sitä nopeutta ja siihen suuntaan mihin haluan.

Olen kuluvan syksyn aikana käynyt kamppailua oman syyllisyyteni kanssa liittyen opiskeluihin. Olin jo melkein luovuttanut ja päättänyt laittaa hanskat tiskiin. Kaikki muut asiat tuntuivat menevän opintojen ohitse ja muiden suoraan tai välillisesti viestimä mantra töiden ja opintojen yhteensovittamisen mahdottomuudesta oli minuun jo alkanut juurtua. Nyt, muusta elämästä hetken taukoa ottaneena ja opintoihin keskittyneenä, muiden opiskelukavereiden kanssa asiasta keskustelleena, en aio tästä asiasta luopua. Olen lähtenyt rakentamaan itselleni tulevaisuutta ja opinnot sekä valmistuminen, vaikka kuinka kaukana se olisikin, on minulle oma henkilökohtainen toivonpilkahdus. Se on minun omaa aikaani, ihan oma juttu, mikä sisältää toivon mielenkiintoisesta työstä ja siitä että pääsisin tekemään asioita, joiden kautta voin oikeasti vaikuttaa ympäröivään maailmaan ja sen selviytymiseen.



Olen päättänyt kuluvan syksyn ja erityisesti viime viikkojen tapahtumien kautta sen, että nyt on opeteltava sanomaan ei ja pitämään puolensa. Nyt puhun enimmäkseen työasioista. Työmäärän vyöryminen ei lopu vaan se on kuin lumipallo, joka pyörimisen aloitettuaan kasvaa ja kasvaa kokoa lisää. Aion puhua suoraan ja antaa palautetta ja hokea muille ääneen omaa suoriutumattomuuttani silläkin uhalla, että romahdan uudelleen tai että saan potkut. Silläkin uhalla, että jätän työnantajani "heitteille", kuten itse asian koen. Olen jo luopunut toivosta sen suhteen, että esimieheni järjestelisi asiat kuntoon, tai että hän jollain tapaa konkreettisesti reagoisi pyyntöihini. Kovempia konsteja tarvitaan, joten aion luopua omista sisäisistä tavoitteistani ja loppumattomasta kunnianhimostani, joka ajaa minut tässä tilanteessa pian loppuun. Luovun liiasta yrittämisestä ja opettelen tunnistamaan normaalin tekemisen määrän, normaalin vaativuuden mittarit, saada normaalin työn ja sitä kautta normaalin elämän. Jos se tarkoittaa sitä, että osa asioista minulta otetaan pois, aion niistä silloin luopua. Aion luovuttaa työtilanteen hallinnan takaisin sinne, missä sen pitäisi ollakin. En halua menettää voimiani, jaksamistani ja mielenterveyttäni yhden pahaisen firman takia.

Enne kaikkea aion luopua sanoista täytyy, pitää, on pakko. Niiden tilalle alan viljelemään sanoja haluan, tahdon, pidän, vaadin sekä sen vaikean ja mahdottomalta tuntuvan sanan ei.

Nyt on hiottu taistelusuunnitelmaa opintojen eteenpäin viemiselle ja kalenterista on työjutut raivattu tuntien tilalta pois. Tekemättä jääneet tentit on aikataulutettu keväälle, keskelle työviikkoa ja työpäivää. Huomenna aloitan oman uuden toimintani töissä ja pidän puoleni jatkossa paremmin. Olen yhtä ehdoton kuin minua kohtaan ollaan. Unohdan jouluhössötyksen, ruuanlaiton stressin ja lahjojen hankinnan; luovun siitä kaikesta ja menen hankien keskelle valmisruokalaatikoiden ja rakkaani kanssa muutaman kynttilän valoon. Jos kuusta tulee ikävä, niitä löytyy pihapiiristä kymmeniä. Luovun joulusta saadakseni sen eheämpänä takaisin. En jaksa yhtään stressata siitä.

Toivon, että saan sen, mistä luovun. Aion ainakin yrittää niin pitkälle ja niin kauan kuin vain jaksan, en halua sen suhteen luovuttaa. Suuntaan kunnianhimoni uusiin suuntiin. Virheelliset ajatukset ja toimintatavat haihduttamalla saa imettyä tilalle uusia ja parempia, sulkemalla ovia avautuu uusia. Niinhän kaikki kasvitkin toimivat varmistaakseen veden ja ravinteiden saannin; sääntelemällä huokosiaan ja haihdutuksen määrää saa kasvien sisäinen koheesiovoima tilaa uudelle vedelle ja ravinteille. Ilman haihtumista ja haihduttamista ei uudelle ole sijaa eikä elämä jatku.



Saa sen, mistä luopuu.

Tämä on pakko jakaa ja samalla laittaa itselle muistutukseksi! En pidä videon uskonnollisesta ulkoasusta, vaan kappale ja sen tuoma tunnelma on nyt kohteena.

Elämässä kaikki on mahdollista. Se, voiko asiat oikeasti tapahtua ja oikeasti osua kohdalle, on meistä jokaisesta itsestä kiinni. Ei voi saada ellei yritä. Ja jos haluaa jotain saada, on pakko jotain itsestään antaa. Näinhän asia on suudelmienkin kohdalla <3

Voimia vertaisille, halaus kaikille; aloitetaan parempi päivä ja elämä just nyt!!!!

Pysähtynyt

Kello kulkee ohi,
varjo seinällä herää,
lämmittää tapetin,
hiipuu varjoksi listan alle.

Koivu vaihtaa väriään,
käpristää siipensä,
luopuu vanhoista taakoista
syntyäkseen uudelleen.

Havahduin viimaan,
sateen ropinaan.
Joku kertoi kesän tulleen,
lumi kasautui ikkunalaudalle keoksi.

Lehtipinot kasvavat salaa,
itsestään,
lahoavat alhaalta päin
kuin mitkäkin kelot.

Peilissä näkyy nainen,
joka hetken aikaa haukkoo henkeään,
huomatessaan hiusten venähtäneen,
ryppyjen lisääntyneen,
hartioiden kasaantuneen
ennen kuin vajoaa takaisin sadesumuunsa.

Elämä.
Ohitsekiitävä tähdenlento,
joka elävälle kuolleelle,
masentuneelle,
hetken aikaa saattaa tuikahtaa.

Jos sen vain huomaa.

***************************
Runotorstai.

Kaaoksessa ja vinksallaan

Tänään on ollut todella toivoton olo. En enää jaksa uskoa että mikään tekeminen vaikuttaa. Työ ja työpaikka, koko firma ja sen tila on yksi iso vuori, jonka päälle pitäisi kiivetä enkä näe valoa tunnelin päässä. En jaksa enää uskoa esimiehen ja johtoryhmän puheisiin, en luottaa heidän tukeensa enkä halua enää aloittaa yhtään kiireessä ja pakossa mietittyä pelastussuunnitelmaa, kun tiedän että se lopahtaa maahan kuin taivaalle ammuttu raketti. Niin on käynyt kaikissa aiemmissakin "projekteissa".

En selviä tästä. En osaa enkä pysty. Tänään olen miettinyt vakavasti sitä, että en enää taida edes haluta.

Perfektionistille ja suorittajalle, järjestelmälliselle ja suunnittelevalle ihmiselle tällainen yrityksen johtaminen aiheuttaa täydellisen kaaoksen sekä jumin omaan tekemiseen. Minulle on annettu miltei kaikki mahdollinen vastuu ja suuri valta isojen odotusten ja vaateiden kera, mutta ei mitään ohjausta, apua ja tukea. Jotta pystyn toimimaan parhaimmillani ja saamaan asioista kaiken mahdollisen irti, tarvitsen työtovereikseni samanhenkiset ihmiset. En tee hissukalla, asioista pihalla olevalla ja päätöksentekoon kykenemättömällä esimiehellä yhtään mitään. En pysty toimimaan hänen työparinaan ja oikeana kätenään, jos ajattelemme asioista eri lailla ja jämäkkyyden ja tekemisen meininki on ihan toista maata. En pysty korjaamaan tuotanto-osastoa kuntoon ja vastaamaan konsernista tuleviin vaateisiin ja sanktioihin; hän on tuotannonjohtaja, minä en. Ja silti odotetaan ja vaaditaan.

Olen todella pahalla päällä. Turhautunut. Kiukkuinen. Vituttaa, kun suoraan sanon. Tekisi mieli heittää hanskat tiskiin ihan täysin ja antaa periksi. Helposti en näin sano, kiukuspäissäni joskus, mutta nyt olen ihan tosissani. En jaksa enää uskoa.

Selasin avoimet työpaikat läpi ja muutaman mielenkiintoisen löysin. Jätän ne mieleen hautumaan. Huomenna olen kotona, viettämässä vapaapäivää, jonka tarkoituksena olisi saada joku rästissä oleva kouluhomma tehdyksi ja luetuksi lauantain tenttiin. Sain luvan olla päivän kotona sillä ehdolla, että olen puhelimella tavoitettavissa. Esimieheni ei osaa laskea ennusteita eikä tehdä budjettia. Ja hän on tuotannonjohtaja, en minä.

Perusasioiden äärellä

Kun hän oli väsynyt, pakotin hänet jatkamaan.
Kun hänen oli nälkä, en antanut hänen syödä.
Kun hänen oli jano, annoin hänen odottaa.
Kun hän oli surullinen, pakotin hymyilemään.
Kun hän halusi leikkiä, käskin olla järkevä.
Kun hän oli sairas, en hoitanut häntä.

En koskaan kiittänyt häntä tai antanut tunnustusta hyvästä työstä. Olin häntä kohtaan
julma, sydämetön, inhottava ja ajattelematon. Vuosien ajan yritin päästä hänestä eroon, häpesin häntä, ajattelin että hän ei ole tarpeeksi hyvä.

En pitänyt mistään hänessä.
En pitänyt hänen kasvoistaan.
En pitänyt hänen tukastaan.
En pitänyt hänen äänestään.
En pitänyt hänen vartalostaan.
En pitänyt edes hänen nimestään.

Hänestä ei koskaan tullut mitään, hänellä ei koskaan ollut rahaa, hän oli täysi nolla, täydellinen pettymys.

Kunnes eräänä päivänä katsoin peiliin ja päätin: koska olen ainutkertainen, ainutlaatuinen, ihmeellinen, lahjakas ja älykäs, minun on muutettava mielipiteeni hänestä ja alettava todellakin pitää enemmän itsestäni.

Lähde.

Mikähän siinä on, että tämä on niin vaikeaa?

Varikolla

Siellä ollaan, varovasti asettaudutaan eikä lähdetä kiireellä pois.

Viime viikolla töissä tapahtui jotakin, jota ei olisi pitänyt tapahtua. Nyt osaan hiukan jo asiasta olla kiitollinenkin, vaikka tunnen suurta kiusaantuneisuutta ihmisten käyttäytyessä erilailla. Jotenkin varoen, selitellen, huolehtien ja kuunnellen. Pieni tapahtuma laukaisi Suuren reaktion, jonka osa työkavereista ja alaisista näki. Kiltti ja tunnollinen suorittaja romahti hetkeksi ihan täysin eikä ole siitä vieläkään henkisesti ja fyysisesti toipunut.

Tuosta on nyt neljä päivää. Sinä aikana olen nukkunut valtavasti, itkenyt paljon, kiukutellut, saanut ahdistuskohtauksia, paennut maailmaa peiton alle, kiroillut, kirjoittanut, puhunut, kysynyt ja hakenut vastauksia, tullut potkituksi takapuoleen ja nähnyt painajaisia. Jokin minussa käynnistyi ja pidän siitä hurinasta sisälläni. Taistelutahto heräsi ja yhtäkkiä asiat näyttäytyvät ihan eri mittakaavassa kuin ennen. Toivon, että jaksan ja pystyn hyrisemään tällä vaihteella niin kauan että opin paremmille tavoille, etten taas vajoaisi Loputtoman Suorittamisen ja Tekemisen suohon.

Varikolla on pitänyt kiirettä. On ostettu ikkunaostoksilla haaveiltuja kirjoja, hankittu kynttilöitä ja tehty kivi- ja käpyasetelmia laseihin, ripoteltu lyhtyjä ja tuikkuja joka paikkaan, kääriydytty lämpimään ja kaivauduttu kainaloon, hemmoteltu itseä ja toisia, tavattu ystäviä ja sukulaisia, jätetty läppäri töihin ja haistateltu työjutuille.

Eilen varattiin viikon evakkojoulua varten mökki Lapista, jonne vetäydymme ihan kaksistaan lumen ja hankien keskelle.

Vielä on tekemistä, sillä aion olla varikollani pitkään. Aion uhmata omaa itseäni ja ottaa enemmän aikaa mukaville asioille. Kuten puolisolle ja vaarihaukulle, lukemiselle, olemiselle, elokuville ja hyvän ruuan tekemiselle, ystäville ja ihan itsellekin. Ostin tänään kalenterin ensi vuodelle ja ensimmäiseksi merkitsin sinne vapaapäiviä 2,5 viikon ajan. Ne on nyt buukattu. Huomenna laitan työkoneelle muistutuksen joka päiväksi klo 16 kotiinlähtöä varten.

Ja opettelen sanomaan ei kaikelle sellaiselle, mistä edes epäröin ja mitä ei ole ihan totaalisenäärimmäisenpakko tehdä.

Kroppa on puhki ja niska ja olkapää ovat tulehtuneet. Nukkuminen on mitä on ja mielialat heijaavat vasemmalta oikealle. Olen pisteessä, jossa täytyy pysähtyä ja ottaa oikea ura kuljettavaksi. Kiihdytykset ja ohitukset loppuivat nyt, täällä siirrytään vakionopeuden säätimeen.

Osuma ja upotus