maanantaina, joulukuuta 7

Varikolla

Siellä ollaan, varovasti asettaudutaan eikä lähdetä kiireellä pois.

Viime viikolla töissä tapahtui jotakin, jota ei olisi pitänyt tapahtua. Nyt osaan hiukan jo asiasta olla kiitollinenkin, vaikka tunnen suurta kiusaantuneisuutta ihmisten käyttäytyessä erilailla. Jotenkin varoen, selitellen, huolehtien ja kuunnellen. Pieni tapahtuma laukaisi Suuren reaktion, jonka osa työkavereista ja alaisista näki. Kiltti ja tunnollinen suorittaja romahti hetkeksi ihan täysin eikä ole siitä vieläkään henkisesti ja fyysisesti toipunut.

Tuosta on nyt neljä päivää. Sinä aikana olen nukkunut valtavasti, itkenyt paljon, kiukutellut, saanut ahdistuskohtauksia, paennut maailmaa peiton alle, kiroillut, kirjoittanut, puhunut, kysynyt ja hakenut vastauksia, tullut potkituksi takapuoleen ja nähnyt painajaisia. Jokin minussa käynnistyi ja pidän siitä hurinasta sisälläni. Taistelutahto heräsi ja yhtäkkiä asiat näyttäytyvät ihan eri mittakaavassa kuin ennen. Toivon, että jaksan ja pystyn hyrisemään tällä vaihteella niin kauan että opin paremmille tavoille, etten taas vajoaisi Loputtoman Suorittamisen ja Tekemisen suohon.

Varikolla on pitänyt kiirettä. On ostettu ikkunaostoksilla haaveiltuja kirjoja, hankittu kynttilöitä ja tehty kivi- ja käpyasetelmia laseihin, ripoteltu lyhtyjä ja tuikkuja joka paikkaan, kääriydytty lämpimään ja kaivauduttu kainaloon, hemmoteltu itseä ja toisia, tavattu ystäviä ja sukulaisia, jätetty läppäri töihin ja haistateltu työjutuille.

Eilen varattiin viikon evakkojoulua varten mökki Lapista, jonne vetäydymme ihan kaksistaan lumen ja hankien keskelle.

Vielä on tekemistä, sillä aion olla varikollani pitkään. Aion uhmata omaa itseäni ja ottaa enemmän aikaa mukaville asioille. Kuten puolisolle ja vaarihaukulle, lukemiselle, olemiselle, elokuville ja hyvän ruuan tekemiselle, ystäville ja ihan itsellekin. Ostin tänään kalenterin ensi vuodelle ja ensimmäiseksi merkitsin sinne vapaapäiviä 2,5 viikon ajan. Ne on nyt buukattu. Huomenna laitan työkoneelle muistutuksen joka päiväksi klo 16 kotiinlähtöä varten.

Ja opettelen sanomaan ei kaikelle sellaiselle, mistä edes epäröin ja mitä ei ole ihan totaalisenäärimmäisenpakko tehdä.

Kroppa on puhki ja niska ja olkapää ovat tulehtuneet. Nukkuminen on mitä on ja mielialat heijaavat vasemmalta oikealle. Olen pisteessä, jossa täytyy pysähtyä ja ottaa oikea ura kuljettavaksi. Kiihdytykset ja ohitukset loppuivat nyt, täällä siirrytään vakionopeuden säätimeen.

Ei kommentteja: