Väsynyt, mutta niin (!)onnellinen kirjoittaja on täällä tänään paikalla. Nukkumattoman yön jälkeen menimme aamulla klinikalle ensimmäiseen ultraan sekaisin ja levottomin ajatuksin. Ei paljoa naurattanut, mutta ei myöskään itkettänyt. En oikein tiennyt mitä odottaa, muuta kuin toiveen siitä tiedostä, että kaikki olisi hyvin.
Kaikki on hyvin. Pienen pienen pieni Kirppu näkyi koneen ruudulta :) Se on perustanut kotinsa ihan oikeaan paikkaan ja on pesänrakentamispuuhiaan varten kasannut ison ravinnevaraston ruskuaispussiinsa.
Tuore isän alku seistä toljotti lääkärin vieressä eikä oikein osannut sanoa sanaakaan. En minäkään mitään järkevää osannut kysyä, kovasti vaan koitin löytää ja katsoa ja tulkita kuvaa lääkärin selityksistä.
Tallella ollaan! Kirppu ei kooltaan (n. 3mm) vastaa laskureiden mukaista raskausviikkoa, joten siksi sykettä ei vielä onnistuttu näkemään. Lääkäri kovasti lohdutteli, että ei kannata huolehtia. Kierto kun on heittänyt useasti viikollakin ja jos nyt olisi niin ollut, niin alkion koko vastaisi sitä tismalleen.
Varattiin seuraava ultra reilun viikon päähän ja hämmästeltiin yhdessä sitä, miten harvinaista on, että Synarela-hoidon aikana yleensä tullaan luomusti raskaaksi.
Niin. Aikamoista. Sieltä on tulossa aikamoinen sissi ja sinnittelijä ja yllätysten järjestelijä. Nyt kun vaan jaksaisi kovasti kasvaa ja pysyä tiukasti menossa mukana!!!
tiistaina, maaliskuuta 31
sunnuntaina, maaliskuuta 29
Välietappeja
Tästä vuodesta on tulossa elämäni paras. Odottamista on niin paljon, että sukat menevät jalassa sekaisin ellen laita asioita aikajärjestykseen ja tee niistä välietappeja.
1. Ensimmäinen ultra viikolla 14 (kaksi päivää jäljellä odottamista!)
2. Pääsiäisen aikaan mahdollisesti tuleva työmatka Kööpenhaminaan muutamaksi päiväksi sekä ystävien tapaaminen
3. Vaari-haukku täyttää 10 vuotta 12.5. Luvassa on pellillinen pitsaa päivänsankarille :)
4. Jarren konsertti 16.5. Helsingissä.
5. Koulun loppuminen tältä vuodelta 18.5.
6. Lomamatka Kreikkaan 23.5. Reilu kaksi viikkoa autolla seikkailua Manner-Kreikassa ja Joonian saarilla. Mennään sinne, minne huvittaa ilman sen tarkempia suunnitelmia :)
7. 1.8. U2:n konsertti Göteborgissa!!!
8. Äitiysloma alkaa lokakuun puolen välin tienoilla.
9. Tuleva pieni Kirppu pääsee isän ja äidin syliin ja kotiin marraskuun lopulla; laskettu aika on meidän vuosipäivänä :)
Väliin mahtuu lisäksi koulun uudelleen alkaminen elokuussa, syntymä- ja vuosipäiviä, juhannus savusaunoineen, kesälomaa jossakin vaiheessa lisää ja toivottavasti hyvä, lämmin ja ikimuistoinen kesä.
1. Ensimmäinen ultra viikolla 14 (kaksi päivää jäljellä odottamista!)
2. Pääsiäisen aikaan mahdollisesti tuleva työmatka Kööpenhaminaan muutamaksi päiväksi sekä ystävien tapaaminen
3. Vaari-haukku täyttää 10 vuotta 12.5. Luvassa on pellillinen pitsaa päivänsankarille :)
4. Jarren konsertti 16.5. Helsingissä.
5. Koulun loppuminen tältä vuodelta 18.5.
6. Lomamatka Kreikkaan 23.5. Reilu kaksi viikkoa autolla seikkailua Manner-Kreikassa ja Joonian saarilla. Mennään sinne, minne huvittaa ilman sen tarkempia suunnitelmia :)
7. 1.8. U2:n konsertti Göteborgissa!!!
8. Äitiysloma alkaa lokakuun puolen välin tienoilla.
9. Tuleva pieni Kirppu pääsee isän ja äidin syliin ja kotiin marraskuun lopulla; laskettu aika on meidän vuosipäivänä :)
Väliin mahtuu lisäksi koulun uudelleen alkaminen elokuussa, syntymä- ja vuosipäiviä, juhannus savusaunoineen, kesälomaa jossakin vaiheessa lisää ja toivottavasti hyvä, lämmin ja ikimuistoinen kesä.
lauantaina, maaliskuuta 28
maanantaina, maaliskuuta 23
Mahoton paikka
Yhtäkkiä menee maailmankatsomus, ajattelutavat ja asenne uusiksi. Yhden puhelinsoiton jälkeen.
Niin pienestä kiinni on elämä. Kirjaimellisesti. Toivon, että se pieni olisi yhtä sinnikäs, rohkea ja elämänhaluinen kuin mitä tähänkin asti. Vaalin ja hoidan häntä niin hyvin kuin pystyn ja toivon, että viikon päästä pääsemme tapaamaan kasvotusten ensimmäistä kertaa. Että voitaisiin sanoa ääneen pienelle ensimmäinen tervehdys ja esitellä äiti ja isä ensimmäistä kertaa.
En vielä uskalla unelmoida, hehkuttaa ja antaa hehkua. Me kävelemme heikolla jäällä varoen ja toisiamme tukien tavoitteena päästä teräsjään puolelle. Tunnen kehossani muutoksia ja asioita, jotka vahvistavat asiaa ja huomaan muuttaneeni koko ajatusmaailmaani jo näin lyhyessä ajassa. Silti ei vielä voi olla liian varma siitä, että kaikki olisi hyvin.
Niin kauan on toivonut ja unelmoinut ja nyt kun se olisi sitten tässä, niin toivominen ja unelmoiminen ei lopukaan. Ei, ne muuttavat luonnettaan ja tavoitteitaan ja piinapäivistä tulee aiempia piinaavimpia. Stressaaminen ja pingottaminen työssä ja opinnoissa loppui kuin seinään, ajatukset ovat nyt ihan muualla. Hyvä niin, vaikka kovasti pelottaakin.
Niin pienestä kiinni on elämä. Kirjaimellisesti. Toivon, että se pieni olisi yhtä sinnikäs, rohkea ja elämänhaluinen kuin mitä tähänkin asti. Vaalin ja hoidan häntä niin hyvin kuin pystyn ja toivon, että viikon päästä pääsemme tapaamaan kasvotusten ensimmäistä kertaa. Että voitaisiin sanoa ääneen pienelle ensimmäinen tervehdys ja esitellä äiti ja isä ensimmäistä kertaa.
En vielä uskalla unelmoida, hehkuttaa ja antaa hehkua. Me kävelemme heikolla jäällä varoen ja toisiamme tukien tavoitteena päästä teräsjään puolelle. Tunnen kehossani muutoksia ja asioita, jotka vahvistavat asiaa ja huomaan muuttaneeni koko ajatusmaailmaani jo näin lyhyessä ajassa. Silti ei vielä voi olla liian varma siitä, että kaikki olisi hyvin.
Niin kauan on toivonut ja unelmoinut ja nyt kun se olisi sitten tässä, niin toivominen ja unelmoiminen ei lopukaan. Ei, ne muuttavat luonnettaan ja tavoitteitaan ja piinapäivistä tulee aiempia piinaavimpia. Stressaaminen ja pingottaminen työssä ja opinnoissa loppui kuin seinään, ajatukset ovat nyt ihan muualla. Hyvä niin, vaikka kovasti pelottaakin.
perjantaina, maaliskuuta 20
Murphyn laki
Kaikki kliseet, ne
lentävät lauseet, ovat
paradokseja.
Usko yhteenkin niistä,
niin tulet yllättymään.
******************************
Runotorstai.
lentävät lauseet, ovat
paradokseja.
Usko yhteenkin niistä,
niin tulet yllättymään.
******************************
Runotorstai.
tiistaina, maaliskuuta 17
Uudet tuulet
Ehkä se luovuttamisen meininki, mistä aiemmin kirjoitin, auttoi. Ehkä se, ettei liikaa stressaa, vatvo, mieti ja yritä, auttoi. Ehkä se, että suuntasi hetkeksi energiansa muualle, paistatteli rakkaudessa ja kiinnitti huomion kevyempään ja terveellisempään ruokavalioon ja liikunnan lisäämiseen, auttoi.
Tai sitten ei. Mistäs sen tietää.
Kuitenkin. Hetkellä ja aikana, jolloin asiaa vähiten voisi odottaa saatika jaksaisi edes toivoa, meitä onnisti. Kroppa, jota jo aloitettiin sammuttamaan alas lääkehoidoilla tulevaa hoitojaksoa ja koeputkihedelmöitystä varten, tekikin kepposen. Totaalisen yllärin ja lottovoiton, jota en vielä uskalla kuin ihan varovasti kuiskaten ääneen todeta.
Täällä ollaan kolmen eri testin ja yhden verikokeen vahvistamana plussalla ;) Nyt maistellaan ja kuulostellaan ajatusta asiasta, vasta varovaisesti keskenämme. Ensimmäinen ultra on kuun lopussa ja jos sinne asti päästään ja kaikki todetaan hyväksi, uskaltaa asiasta kertoa jo muillekin.
Aiemmin luulin, että piinapäivät eivät voisi enää paheta, mutta kahta kovemmaksi jännäämiseksi tämä tänään muuttui, kun verikokeista sain vahvistuksen. Mutta en valita. Tervetuloa uudet huolet, uudet kujeet ja pikkuinen <3
Tai sitten ei. Mistäs sen tietää.
Kuitenkin. Hetkellä ja aikana, jolloin asiaa vähiten voisi odottaa saatika jaksaisi edes toivoa, meitä onnisti. Kroppa, jota jo aloitettiin sammuttamaan alas lääkehoidoilla tulevaa hoitojaksoa ja koeputkihedelmöitystä varten, tekikin kepposen. Totaalisen yllärin ja lottovoiton, jota en vielä uskalla kuin ihan varovasti kuiskaten ääneen todeta.
Täällä ollaan kolmen eri testin ja yhden verikokeen vahvistamana plussalla ;) Nyt maistellaan ja kuulostellaan ajatusta asiasta, vasta varovaisesti keskenämme. Ensimmäinen ultra on kuun lopussa ja jos sinne asti päästään ja kaikki todetaan hyväksi, uskaltaa asiasta kertoa jo muillekin.
Aiemmin luulin, että piinapäivät eivät voisi enää paheta, mutta kahta kovemmaksi jännäämiseksi tämä tänään muuttui, kun verikokeista sain vahvistuksen. Mutta en valita. Tervetuloa uudet huolet, uudet kujeet ja pikkuinen <3
sunnuntaina, maaliskuuta 8
Luovuttamisen meininkiä
Huomenna odottaa paluu töihin kovan flunssan jäljiltä. Aion koittaa sinne menemistä ja töiden tekemistä, vaikka lämpöä vielä hiukan onkin. En tiedä, missä ajassa ja millä tropeilla sen saisin laskemaan. Enkä tiedä, johtuuko lämpö enää flunssasta tai korvatulehduksesta vai viittaakö se toissapäivänä aloitettuun Synarela-hoitoon.
Kuitenkin menen. Suunnitelmat töiden suhteen menivät mönkään tämän sairastumisen vuoksi ja stressaan menetetyn ajan ja asioiden tekemättömyyttä. Saisihan sitä pitkillä työpäivillä kurottua juttuja umpeen, mutta en niitäkään saisi enää tehdä. Ei lisää stressiflunssia eikä univelkaa, ei ny, kun hoito on taas aloitettu toista koeputkihedelmöitystä varten. Nyt en voi vetää itseäni piippuun vaan asioiden tärkeysjärjestyksen on muututtava.
Toinen hoitojakso on siis alkanut. Tuntuu kurjalta. Pelottaa. Ahdistaa. Olen turhautunut. Niin paljon on jo koitettu, yritetty, laskettu ja suunniteltu. Käytetty rahaa ja aikaa, valehdeltu työpaikalla, kipuiltu, turvottu ja heitelty mielialoja. Taas se alkaa. Nyt tosin eri konstein ja lääkkein ja aikatauluin kuin viimeksi. Tuntuu helpommalta lähteä tähän toiseen kertaan mukaan, kun on yksi kokemus jo takana, samoin kuin näyttöä jo aiemmasta lääkehoidosta ja sen toimivuudesta. Pääosin tuntuu kuitenkin turhalta. Ei tälläkään kertaa varmuudet raskaaksitulemiseen ole yhtään sen paremmat kuin ennenkään. Kaikista vippaskonsteista huolimatta testi voi näyttää negaa. Onko sillä väliä, mitä ruokaa ja juomaa suuhuni laitan ja mitä vitamiinilisiä syön, saatika miten monta tuntia juon tai liikun viikossa? Olenko hyvällä tuulella, rento vai stressaantunut? Tosiasia on, että tämä tie lapsettomuushoitojen kanssa voi kestää vielä vuosia, eri konsteilla, uusilla kujeilla, tuoreilla ja pakastetuilla alkioilla, punktioilla ja pistoksilla. Odottamisella odottamisen jälkeen. Toiveiden ylläpitämisellä ja niiden sirpaleita keräämällä uuden pudotuksen kraaterista.
On niin vaikea jaksaa uskoa. Vaikka tiedän, että milloin tahansa se voi tärpätä ja ihan ilman hoitojakin. Vaikka tiedän, että hoitojen tarkoituksena on auttaa omaa kehoa eikä suinkaan kurjistaa oloa (vaikka ne sivuvaikutukset sen tekevätkin). Vaikka tiedänkin, että tämä koko prosessi on omaa valintaa ja vapaaehtoista ja kuinka etuoikeutetussa asemassa olenkaan, kun olen hoitoihin päässyt mukaan. Siltikin, on niin vaikeaa uskoa.
Edellisestä yrityksestä on aikaa nyt kolme kuukautta ja kuitenkin tuntuu kuin siitä olisi vuosi. Paljon on muuttunut asioita elämässä näin lyhyenä aikana, paljon enemmän olen kuitenkin muuttunut itse. Mitä rankemmalla kädellä yritetään, sitä rankemman pudotuksen jälkeen tule opittua se asia, että mikään asia elämässä, raskaaksituleminenkaan, ei ole itsestäänselvyys. Olen saanut silmäni auki tämän asian suhteen ja oikeasti tajunnut sen, mitä kaikkea minulla nyt jo on. Miten onnekas olenkaan ollut selvitessäni tähän pisteeseen saakka ja miten paljon huonommin asiat voisivat nyt olla.
Silti ohitan ne helposti, jokapäiväisinä ja arkisina asioina ja hamuan jotakin muuta, jotakin uutta, itselleni lisää. Juuri nyt ne ovat uusi työ toisessa osastossa työpaikalla sekä tämä ruskeasilmäinen ja hymykuoppainen pieni vauva.
Työ on työtä ja se tulee ja menee. Tsemppaamalla on omaan uraansa mahdollisuus vaikuttaa. Omaan raskautumiseenkin voi vaikuttaa ja olen siinä asiassa nyt niin pitkällä kuin vain voin. Siltikin todennäköisyys tuntuu niin vähäiseltä. Olen niin kärsimätön.
Kolmen päivän sumuttelun jälkeen olen miettinyt paljon taas lapsettomuusasioita. Aion kestää ja ottaa vastaan niin paljon apuja, kuin mitä minulle ja meille tämän asian suhteen on mahdollista saada. Sumutan, syön ja piikitän nurisematta kaikki tarvittavat lääkkeet ja tingin muusta elämästäni niiden kustannuksella. Olemme päättäneet koittaa ja yrittää niin kauan, kunnes seinä tulee vastaan. Varsinaisia hoitoja on kuitenkin tehty vasta vuoden ajan ja lasta yritetty kokonaisuudessaan 2,5 vuotta. Ja olemme kummatkin vielä nuoria, tosin yli kolmenkympin jo menossa.
Pelkään ja murehdin vaan niitä pahimpia vaihtoehtoja; että terveys ja rahat menee, että parisuhde katkeroituu ja alkaa toisen kilvan syyllistäminen, että ikä tulee vastaan eikä adoptioonkaan enää ole mahkuja.
Samaan aikaan mielessäni liikkuu ristiriitainen ajatus ja tunne siitä, että elämä ilman lasta ei välttämättä olekaan niin kamalaa. On paljon asioita, joista voi olla onnellinen ja ylpeä, saada kokemuksia, rakkautta, elää elämää täysillä. Olen huojentunut siitä, että välähdys tästä ajatuksesta löytyy jo siemenenä sielustani sitä varten, että ne pahimmat skenaariot käyvätkin toteen.
En usko, että luovuttamisen henki yhtään tilannetta auttaa. Tämä päivä on vaan ollut hankala. Ehkä laitan sen lääkityksen piikkiin?
Kuitenkin menen. Suunnitelmat töiden suhteen menivät mönkään tämän sairastumisen vuoksi ja stressaan menetetyn ajan ja asioiden tekemättömyyttä. Saisihan sitä pitkillä työpäivillä kurottua juttuja umpeen, mutta en niitäkään saisi enää tehdä. Ei lisää stressiflunssia eikä univelkaa, ei ny, kun hoito on taas aloitettu toista koeputkihedelmöitystä varten. Nyt en voi vetää itseäni piippuun vaan asioiden tärkeysjärjestyksen on muututtava.
Toinen hoitojakso on siis alkanut. Tuntuu kurjalta. Pelottaa. Ahdistaa. Olen turhautunut. Niin paljon on jo koitettu, yritetty, laskettu ja suunniteltu. Käytetty rahaa ja aikaa, valehdeltu työpaikalla, kipuiltu, turvottu ja heitelty mielialoja. Taas se alkaa. Nyt tosin eri konstein ja lääkkein ja aikatauluin kuin viimeksi. Tuntuu helpommalta lähteä tähän toiseen kertaan mukaan, kun on yksi kokemus jo takana, samoin kuin näyttöä jo aiemmasta lääkehoidosta ja sen toimivuudesta. Pääosin tuntuu kuitenkin turhalta. Ei tälläkään kertaa varmuudet raskaaksitulemiseen ole yhtään sen paremmat kuin ennenkään. Kaikista vippaskonsteista huolimatta testi voi näyttää negaa. Onko sillä väliä, mitä ruokaa ja juomaa suuhuni laitan ja mitä vitamiinilisiä syön, saatika miten monta tuntia juon tai liikun viikossa? Olenko hyvällä tuulella, rento vai stressaantunut? Tosiasia on, että tämä tie lapsettomuushoitojen kanssa voi kestää vielä vuosia, eri konsteilla, uusilla kujeilla, tuoreilla ja pakastetuilla alkioilla, punktioilla ja pistoksilla. Odottamisella odottamisen jälkeen. Toiveiden ylläpitämisellä ja niiden sirpaleita keräämällä uuden pudotuksen kraaterista.
On niin vaikea jaksaa uskoa. Vaikka tiedän, että milloin tahansa se voi tärpätä ja ihan ilman hoitojakin. Vaikka tiedän, että hoitojen tarkoituksena on auttaa omaa kehoa eikä suinkaan kurjistaa oloa (vaikka ne sivuvaikutukset sen tekevätkin). Vaikka tiedänkin, että tämä koko prosessi on omaa valintaa ja vapaaehtoista ja kuinka etuoikeutetussa asemassa olenkaan, kun olen hoitoihin päässyt mukaan. Siltikin, on niin vaikeaa uskoa.
Edellisestä yrityksestä on aikaa nyt kolme kuukautta ja kuitenkin tuntuu kuin siitä olisi vuosi. Paljon on muuttunut asioita elämässä näin lyhyenä aikana, paljon enemmän olen kuitenkin muuttunut itse. Mitä rankemmalla kädellä yritetään, sitä rankemman pudotuksen jälkeen tule opittua se asia, että mikään asia elämässä, raskaaksituleminenkaan, ei ole itsestäänselvyys. Olen saanut silmäni auki tämän asian suhteen ja oikeasti tajunnut sen, mitä kaikkea minulla nyt jo on. Miten onnekas olenkaan ollut selvitessäni tähän pisteeseen saakka ja miten paljon huonommin asiat voisivat nyt olla.
Silti ohitan ne helposti, jokapäiväisinä ja arkisina asioina ja hamuan jotakin muuta, jotakin uutta, itselleni lisää. Juuri nyt ne ovat uusi työ toisessa osastossa työpaikalla sekä tämä ruskeasilmäinen ja hymykuoppainen pieni vauva.
Työ on työtä ja se tulee ja menee. Tsemppaamalla on omaan uraansa mahdollisuus vaikuttaa. Omaan raskautumiseenkin voi vaikuttaa ja olen siinä asiassa nyt niin pitkällä kuin vain voin. Siltikin todennäköisyys tuntuu niin vähäiseltä. Olen niin kärsimätön.
Kolmen päivän sumuttelun jälkeen olen miettinyt paljon taas lapsettomuusasioita. Aion kestää ja ottaa vastaan niin paljon apuja, kuin mitä minulle ja meille tämän asian suhteen on mahdollista saada. Sumutan, syön ja piikitän nurisematta kaikki tarvittavat lääkkeet ja tingin muusta elämästäni niiden kustannuksella. Olemme päättäneet koittaa ja yrittää niin kauan, kunnes seinä tulee vastaan. Varsinaisia hoitoja on kuitenkin tehty vasta vuoden ajan ja lasta yritetty kokonaisuudessaan 2,5 vuotta. Ja olemme kummatkin vielä nuoria, tosin yli kolmenkympin jo menossa.
Pelkään ja murehdin vaan niitä pahimpia vaihtoehtoja; että terveys ja rahat menee, että parisuhde katkeroituu ja alkaa toisen kilvan syyllistäminen, että ikä tulee vastaan eikä adoptioonkaan enää ole mahkuja.
Samaan aikaan mielessäni liikkuu ristiriitainen ajatus ja tunne siitä, että elämä ilman lasta ei välttämättä olekaan niin kamalaa. On paljon asioita, joista voi olla onnellinen ja ylpeä, saada kokemuksia, rakkautta, elää elämää täysillä. Olen huojentunut siitä, että välähdys tästä ajatuksesta löytyy jo siemenenä sielustani sitä varten, että ne pahimmat skenaariot käyvätkin toteen.
En usko, että luovuttamisen henki yhtään tilannetta auttaa. Tämä päivä on vaan ollut hankala. Ehkä laitan sen lääkityksen piikkiin?
perjantaina, maaliskuuta 6
Lähtölaskenta
Aurinko kurkki sisään. Häiritsi mokoma ajatteluani tehdessäni rästihommia koululle. Kurkki kurkkimistaan samalla kun siristelin yhä enemmän.
-Menetkös siitä kiusaamasta! kivahdin.
Turha on tulla kuikuilemaan ja kiusaamaan hienolla säällä päivänä, jolloin kuume ja flunssa kaatavat ihmisen sänkyyn ja kiire koulutöiden palauttamiseen ajoissa pakottaa käyttämään viimeiset voimat tekstin työstämiseen.
Kurkki vaan kurkkimistaan. Heläytteli säteitään ja piirteli kuvioita seinälle.
Taisi oikein ilkikurisesti nauraa?
Kiusallaan laittoi kasvot kutiamaan ja sai talven pakkasilta piilossa olleet pisamanpojat ja -tytöt hereille.
-Sekin vielä, pah! totesi tukkoinen seinänrakoon ajettu.
Tovin verran se härnäämistään jatkoi. Vetäytyi välillä keräämään voimiaan poutapilven taakse, muka kiusantekonsa lopettaneena, ja taas palasi valaisemaan huoneen kultaan. Sitä jatkui useita tunteja. Väläyttelyä, harmittelua, lämmitystä ja lämpötilan nousua.
Kunnes yhtäkkiä teksti oli valmis.
- No niin. Nyt on aikaa. Mitä nyt?
Aurinko oli jo siirtynyt muille ikkunoille kiusaamaan, vähän hajasäteitä jaksoi osua ikkunan alapielille, osa vaivalloisesti sisään asti.
- Kevät tulee, tinttien kuorokin sitä toistaa. Pisarat murtavat hangen katon ja kohta löydät ilmasta mullan tuoksun. Ikkunoiden talvenajan liat on aika puhdistaa ja nähdä, mitä on tapahtumassa. Herää ja lopeta tuo pingotus!
Nolostuin. Tajusin. Heräsin.
-Menetkös siitä kiusaamasta! kivahdin.
Turha on tulla kuikuilemaan ja kiusaamaan hienolla säällä päivänä, jolloin kuume ja flunssa kaatavat ihmisen sänkyyn ja kiire koulutöiden palauttamiseen ajoissa pakottaa käyttämään viimeiset voimat tekstin työstämiseen.
Kurkki vaan kurkkimistaan. Heläytteli säteitään ja piirteli kuvioita seinälle.
Taisi oikein ilkikurisesti nauraa?
Kiusallaan laittoi kasvot kutiamaan ja sai talven pakkasilta piilossa olleet pisamanpojat ja -tytöt hereille.
-Sekin vielä, pah! totesi tukkoinen seinänrakoon ajettu.
Tovin verran se härnäämistään jatkoi. Vetäytyi välillä keräämään voimiaan poutapilven taakse, muka kiusantekonsa lopettaneena, ja taas palasi valaisemaan huoneen kultaan. Sitä jatkui useita tunteja. Väläyttelyä, harmittelua, lämmitystä ja lämpötilan nousua.
Kunnes yhtäkkiä teksti oli valmis.
- No niin. Nyt on aikaa. Mitä nyt?
Aurinko oli jo siirtynyt muille ikkunoille kiusaamaan, vähän hajasäteitä jaksoi osua ikkunan alapielille, osa vaivalloisesti sisään asti.
- Kevät tulee, tinttien kuorokin sitä toistaa. Pisarat murtavat hangen katon ja kohta löydät ilmasta mullan tuoksun. Ikkunoiden talvenajan liat on aika puhdistaa ja nähdä, mitä on tapahtumassa. Herää ja lopeta tuo pingotus!
Nolostuin. Tajusin. Heräsin.
keskiviikkona, maaliskuuta 4
Paholainen
You are The Devil
Materiality. Material Force. Material temptation; sometimes obsession
The Devil is often a great card for business success; hard work and ambition.
Perhaps the most misunderstood of all the major arcana, the Devil is not really "Satan" at all, but Pan the half-goat nature god and/or Dionysius. These are gods of pleasure and abandon, of wild behavior and unbridled desires. This is a card about ambitions; it is also synonymous with temptation and addiction. On the flip side, however, the card can be a warning to someone who is too restrained, someone who never allows themselves to get passionate or messy or wild - or ambitious. This, too, is a form of enslavement. As a person, the Devil can stand for a man of money or erotic power, aggressive, controlling, or just persuasive. This is not to say a bad man, but certainly a powerful man who is hard to resist. The important thing is to remember that any chain is freely worn. In most cases, you are enslaved only because you allow it.
What Tarot Card are You?
Take the Test to Find Out.
Kotona
On ollut hyvä olla kotona, vaikka sairastankin lujaa. En ole flunssan kanssa paininut vuosiin, joten tämä taisto onkin sen mukaista ja kokoista. Niiskutusta, särkyä, huonoa oloa ja nukkumista. Elämäni ensimmäistä kertaa poden korvatulehdusta; oiva muistutus siitä, että meissä kaikissa asuu pieni lapsi.
Silti on ollut mukavaa olla kotona. Kuunnella radiota, rapsutella tyytyväistä koiraa, lukea netistä juttuja ja pysähtyä. Koen huonoa omaatuntoa, mutta tiedän, että olen syystä pois töistä. Täytyy vaan opetella armollisuutta itseään kohtaan enemmän.
Sänky on hyvä ystävä, niin monta kertaa viime aikoina todettu juttu. Mietin, onko sairastumiseni kehon viesti hiljentää vauhtia ja pakottaa pysähtymään. Luulen niin, sillä alkuvuosi on ollut hurjaa. En osaa sanoa tarkalleen, mihin tammikuu ja helmikuu meni. Olen ehtinyt huomaamaan vaihtuvat viikonpäivät ja jatkuvasti vaan on tullut eteen uusi maanantai ja liian lyhyt viikonloppu, jonka aikana ei ehdi työviikosta kunnolla palautua. Vuorokauden tunnit ovat tuntuneet liian vähäisiltä ja työkavereiltani kyselen katkuvasti, mikä kuu nyt on meneillään.
Ajan kanssa temppuillessa sen hahmotus on kadonnut.
Tänään ja eilen olen muistanut perhettäni ja ystäviäni ja miten hyvältä se tuntuukaan! Olen tänään nähnyt tinttiparven ikkunan takana olevassa puussa, saanut lunta niskaani kuuselta koiraa ulkoiluttaessani sekä herännyt ilman herätyskelloa jo ennen klo yhdeksää aamulla.
Vähemmän ja hitaammin. Niin paljon enemmän ja jatkuvasti!
Kotona, jossa joka päivä olen, on ihan erilainen ilmapiiri ja olotila, kun ei ole kiire minnekään eikä aikataulu hoputa. Jos huomaan näin isoja asioita näin pienessä neliömäärässä reilun vuorokauden kestäneen sairasloman aikana, mitä kaikkea voisinkaan löytää tuolta ulkomaailmasta ja työpaikalta, kun vaan ottaisin rauhallisemmin ja katselisin maailmaa uusin silmin!
Taidan olla loppuviikonkin kotona; toipumassa ja alentamassa kuumetta. Ja ihan puhtaalla omallatunnolla. Sillä ei sota yhtä naista kaipaa, oma elämä kylläkin.
Silti on ollut mukavaa olla kotona. Kuunnella radiota, rapsutella tyytyväistä koiraa, lukea netistä juttuja ja pysähtyä. Koen huonoa omaatuntoa, mutta tiedän, että olen syystä pois töistä. Täytyy vaan opetella armollisuutta itseään kohtaan enemmän.
Sänky on hyvä ystävä, niin monta kertaa viime aikoina todettu juttu. Mietin, onko sairastumiseni kehon viesti hiljentää vauhtia ja pakottaa pysähtymään. Luulen niin, sillä alkuvuosi on ollut hurjaa. En osaa sanoa tarkalleen, mihin tammikuu ja helmikuu meni. Olen ehtinyt huomaamaan vaihtuvat viikonpäivät ja jatkuvasti vaan on tullut eteen uusi maanantai ja liian lyhyt viikonloppu, jonka aikana ei ehdi työviikosta kunnolla palautua. Vuorokauden tunnit ovat tuntuneet liian vähäisiltä ja työkavereiltani kyselen katkuvasti, mikä kuu nyt on meneillään.
Ajan kanssa temppuillessa sen hahmotus on kadonnut.
Tänään ja eilen olen muistanut perhettäni ja ystäviäni ja miten hyvältä se tuntuukaan! Olen tänään nähnyt tinttiparven ikkunan takana olevassa puussa, saanut lunta niskaani kuuselta koiraa ulkoiluttaessani sekä herännyt ilman herätyskelloa jo ennen klo yhdeksää aamulla.
Vähemmän ja hitaammin. Niin paljon enemmän ja jatkuvasti!
Kotona, jossa joka päivä olen, on ihan erilainen ilmapiiri ja olotila, kun ei ole kiire minnekään eikä aikataulu hoputa. Jos huomaan näin isoja asioita näin pienessä neliömäärässä reilun vuorokauden kestäneen sairasloman aikana, mitä kaikkea voisinkaan löytää tuolta ulkomaailmasta ja työpaikalta, kun vaan ottaisin rauhallisemmin ja katselisin maailmaa uusin silmin!
Taidan olla loppuviikonkin kotona; toipumassa ja alentamassa kuumetta. Ja ihan puhtaalla omallatunnolla. Sillä ei sota yhtä naista kaipaa, oma elämä kylläkin.
sunnuntaina, maaliskuuta 1
Murtumia
kaarnani sisällä
kätken menneen ja
suuntaan kasvuni valoon
uusiudun, tuotan,
laajennan oksistoni
niin suureksi
että valppauteni hätkähdyttää itseänikin
olen elossa
vahvasti juurilla
sitkeänä harmiksi
muistutukseksi
reviirinvaltaajana
minä yhä olen
sanoitpa tai ajattelitpa ihan mitä vaan
minä en enää sinusta piittaa
murtumieni vuoksi
olen tässä ja nyt
vahvempana ja tietoisempana
kuin koskaan
pahkani pystyssä
oksani vahvoina
runkoni tuuleen nojaten
sieluni puhkeamassa kukkaan
******************************
Runotorstai.
kätken menneen ja
suuntaan kasvuni valoon
uusiudun, tuotan,
laajennan oksistoni
niin suureksi
että valppauteni hätkähdyttää itseänikin
olen elossa
vahvasti juurilla
sitkeänä harmiksi
muistutukseksi
reviirinvaltaajana
minä yhä olen
sanoitpa tai ajattelitpa ihan mitä vaan
minä en enää sinusta piittaa
murtumieni vuoksi
olen tässä ja nyt
vahvempana ja tietoisempana
kuin koskaan
pahkani pystyssä
oksani vahvoina
runkoni tuuleen nojaten
sieluni puhkeamassa kukkaan
******************************
Runotorstai.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)