sunnuntaina, maaliskuuta 1

Murtumia

kaarnani sisällä
kätken menneen ja
suuntaan kasvuni valoon
uusiudun, tuotan,
laajennan oksistoni
niin suureksi
että valppauteni hätkähdyttää itseänikin

olen elossa
vahvasti juurilla
sitkeänä harmiksi
muistutukseksi
reviirinvaltaajana

minä yhä olen
sanoitpa tai ajattelitpa ihan mitä vaan
minä en enää sinusta piittaa

murtumieni vuoksi
olen tässä ja nyt
vahvempana ja tietoisempana
kuin koskaan
pahkani pystyssä
oksani vahvoina
runkoni tuuleen nojaten

sieluni puhkeamassa kukkaan

******************************
Runotorstai.

5 kommenttia:

Jerry Lee kirjoitti...

Kiva runo & lopetus...puhkeamassa kukkaan kuin luonto metsäpalonkin jälkeen :)

Elinainen kirjoitti...

Mahtava voitontahtoinen ja elämänmyönteinen runo. Tässä ollaan vaikka välillä hampaat irvessä mennäänkin-meininki. I like. :)

Sanakehrääjä kirjoitti...

"Valppauteni hätkähdyttää itseänikin" Joskus hämmästyy voimastaan ja valveillaolostaan. Vahvuutta runossasi kuvaat.

erikeeper kirjoitti...

Kyllä tuossa runossa aineksia on vaikka mihin. Ihan hyvä. Oksistoa hieman karsimalla puusta kuitenkin tulee parempi. Niin runostakin. Ja mä pitäisin runon lopusta niin, että se loppuisi säkeeseen; runkoni tuuleen nojaten

Se jättäisi mukavasti asioita auki.

Poplar kirjoitti...

Kiitos kaunis kommenteistanne :)