Kotona

On ollut hyvä olla kotona, vaikka sairastankin lujaa. En ole flunssan kanssa paininut vuosiin, joten tämä taisto onkin sen mukaista ja kokoista. Niiskutusta, särkyä, huonoa oloa ja nukkumista. Elämäni ensimmäistä kertaa poden korvatulehdusta; oiva muistutus siitä, että meissä kaikissa asuu pieni lapsi.

Silti on ollut mukavaa olla kotona. Kuunnella radiota, rapsutella tyytyväistä koiraa, lukea netistä juttuja ja pysähtyä. Koen huonoa omaatuntoa, mutta tiedän, että olen syystä pois töistä. Täytyy vaan opetella armollisuutta itseään kohtaan enemmän.

Sänky on hyvä ystävä, niin monta kertaa viime aikoina todettu juttu. Mietin, onko sairastumiseni kehon viesti hiljentää vauhtia ja pakottaa pysähtymään. Luulen niin, sillä alkuvuosi on ollut hurjaa. En osaa sanoa tarkalleen, mihin tammikuu ja helmikuu meni. Olen ehtinyt huomaamaan vaihtuvat viikonpäivät ja jatkuvasti vaan on tullut eteen uusi maanantai ja liian lyhyt viikonloppu, jonka aikana ei ehdi työviikosta kunnolla palautua. Vuorokauden tunnit ovat tuntuneet liian vähäisiltä ja työkavereiltani kyselen katkuvasti, mikä kuu nyt on meneillään.

Ajan kanssa temppuillessa sen hahmotus on kadonnut.

Tänään ja eilen olen muistanut perhettäni ja ystäviäni ja miten hyvältä se tuntuukaan! Olen tänään nähnyt tinttiparven ikkunan takana olevassa puussa, saanut lunta niskaani kuuselta koiraa ulkoiluttaessani sekä herännyt ilman herätyskelloa jo ennen klo yhdeksää aamulla.

Vähemmän ja hitaammin. Niin paljon enemmän ja jatkuvasti!

Kotona, jossa joka päivä olen, on ihan erilainen ilmapiiri ja olotila, kun ei ole kiire minnekään eikä aikataulu hoputa. Jos huomaan näin isoja asioita näin pienessä neliömäärässä reilun vuorokauden kestäneen sairasloman aikana, mitä kaikkea voisinkaan löytää tuolta ulkomaailmasta ja työpaikalta, kun vaan ottaisin rauhallisemmin ja katselisin maailmaa uusin silmin!

Taidan olla loppuviikonkin kotona; toipumassa ja alentamassa kuumetta. Ja ihan puhtaalla omallatunnolla. Sillä ei sota yhtä naista kaipaa, oma elämä kylläkin.