Lähtölaskenta

Aurinko kurkki sisään. Häiritsi mokoma ajatteluani tehdessäni rästihommia koululle. Kurkki kurkkimistaan samalla kun siristelin yhä enemmän.

-Menetkös siitä kiusaamasta! kivahdin.

Turha on tulla kuikuilemaan ja kiusaamaan hienolla säällä päivänä, jolloin kuume ja flunssa kaatavat ihmisen sänkyyn ja kiire koulutöiden palauttamiseen ajoissa pakottaa käyttämään viimeiset voimat tekstin työstämiseen.

Kurkki vaan kurkkimistaan. Heläytteli säteitään ja piirteli kuvioita seinälle.

Taisi oikein ilkikurisesti nauraa?

Kiusallaan laittoi kasvot kutiamaan ja sai talven pakkasilta piilossa olleet pisamanpojat ja -tytöt hereille.

-Sekin vielä, pah! totesi tukkoinen seinänrakoon ajettu.

Tovin verran se härnäämistään jatkoi. Vetäytyi välillä keräämään voimiaan poutapilven taakse, muka kiusantekonsa lopettaneena, ja taas palasi valaisemaan huoneen kultaan. Sitä jatkui useita tunteja. Väläyttelyä, harmittelua, lämmitystä ja lämpötilan nousua.

Kunnes yhtäkkiä teksti oli valmis.

- No niin. Nyt on aikaa. Mitä nyt?

Aurinko oli jo siirtynyt muille ikkunoille kiusaamaan, vähän hajasäteitä jaksoi osua ikkunan alapielille, osa vaivalloisesti sisään asti.

- Kevät tulee, tinttien kuorokin sitä toistaa. Pisarat murtavat hangen katon ja kohta löydät ilmasta mullan tuoksun. Ikkunoiden talvenajan liat on aika puhdistaa ja nähdä, mitä on tapahtumassa. Herää ja lopeta tuo pingotus!

Nolostuin. Tajusin. Heräsin.