Sateisella säällä istun sängyllä kone sylissä ja puhdistan ajatuksiani. Maksan laskuja ja teen budjettia tuleville kuukausille. Kirjaan ylös asioita, joita täytyy hoitaa ja selvittää sekä teen listaa niistä, mitä täytyy hankkia. Kirjaan ja kuvaan ylös haaveitani, toiveitani, pieniä ja suuria. Mielestä pois paperille. Koitan ajatella kaiken mahdollisen tulevan mielessäni auki, jotta osaisin varautua.
Tietäisin, mitä voin tehdä. Mitä ylimääräistä voisin suunnitella. Mitä kivaa voisi olla. Mihin suuntaan lähtisin.
Kunpa elämä toteutuisi yhtä lailla.
Sain lääkäriltä kahden viikon sairasloman, jota vietän nyt toista päivää. Olen helpottunut siitä, että saan nyt nukkua silloin, kun nukuttaa. Tuntuu hyvältä huomata, että pystyn kuin pystynkin nukkumaan ilman jatkuvia aamuheräämisiä. Toissapäiväinen lääkärikäynti oli taas aiheellinen ja tärkeä; minua kuunneltiin, tutkittiin, keskusteltiin paljon ja mietittiin jatkoa. Entiset vaivani muuttuivat taas uusiksi diagnooseiksi ja niiden pohjalta piikitettiin kortisonia ja puudutusainetta uuteen paikkaan. Kahden päivän päästä, jo nyt, huomaan tämän toimenpiteen vihdoin auttaneen. Selvisin jo eilisen ilman kipulääkettä ja saan käden nostettua jo kymmeniä senttejä ylöspäin. Tunne on aivan mieletön!
Ihan turhaan olen käynyt työterveyslääkärillä ja fysioterapiassa. Olisi vaan heti pitänyt mennä erikoislääkärille ja kiropraktikolle, voisin olla jo kunnossa eikä pitkäaikaisia vaurioita olisi päässyt syntymään. Rahaa palaa ihan pirusti ja sitä kuluu jatkossakin, se täytyy eteenpäin budjetoida kaikkien muiden menojen oheen. Kokonaissummat kauhistuttavat, mutta samaan aikaan en koe kuitenkaan sitä pahana. Minun elämänlaadullani, mielenterveydelläni, työkykyisyydelläni ja olemisen keveydelläni ei ole hintarajaa.
Olen elänyt päivittäisen kivun kanssa nyt jo kaksi vuotta. Eiköhän tämän olisi aika jo loppua.
Sairaslomalla poden taas kerran huonoa omaatuntoa kotona olostani. Varsinkin nyt, kun kipu oikeasti tuntuu hieman hellittävän. Varsinkin nyt, kun työpaikalla ovat toiset yt:t käynnissä. Varsinkin nyt, kun omat työt ovat olleet koko kesän ajan enemmän pysähdyksissä, kun olen tuurannut toisia ja kärsinyt jaksamisen ja motivaation puutteesta jo jonkin aikaa. En tiedä, onko kotiin jääminen juuri nyt fiksu ratkaisu.
Sitten taas... Kahden päivän jälkeen olen kuitenkin jo siirtänyt varsin tehokkaasti mielestäni pois työasiat ja sen pahan olon tunteen, mikä siellä minut aina valtaa. Ei voisi vähempää kiinnostaa! Olen mielissäni siitä, että sain lääkäriltä apua tähän tilanteeseen ja vihdoin tauon työnteosta, kun kroppa laittoi niin kovasti sille hanttiin. Enemmän olen kuitenkin mielissäni siitä, että saan hengähdystauon ihan itselleni. Keskenmenon jälkeen pidetty kahden viikon loma ei ollut rentouttava. Paluu töihin tuli ihan liian pian. Nyt on mahdollisuus samalla koota ajatuksia kasaan ja käsitellä asioita omaan terveyteen, lapsen menetykseen ja sielun paikkaamiseen liittyen.
Minä oikeasti tarvitsen tämän tauon pysyäkseni pystyssä henkisesti.
Olen miettinyt keskusteluavun hankkimista, mutta se tuntuu vaikealta. En osaa määritellä itselleni sitä, kuinka kovasti sen tarpeessa olen ja mistä asioista edes haluaisin puhua. Jotenkin kaikki on niin sekaisin ja kuljen sumussa. Tulevan kuukauden aikana tapahtuu kuitenkin paljon asioita, joista minun täytyy selvitä; yt:t ja oman työpaikan jatkon selviäminen, koulun aloitus ja lapsettomuushoitojen uudelleen käynnistäminen raskauden ja keskenmenon jälkeen. Niska- ja olkapäävaivaa lähdetään selvittelemään tarkemmin kuvauksien kautta ja saattaa olla, että leikkaus on edessä. Tuntuu, että asioita on ihan liikaa. Toisaalta taas on hyvä asia, että niitä on monta päällekkäin; en ehdi/jaksa murehtia yhtä erityisesti. Näistä kaikista olisi hyvä jonkun kanssa puhua.
Ja sairaana olemisesta ja se kokemisesta. Sairaslomalla sitä tuntee olonsa sellaiseksi enemmän kuin muuten. Kuitenkin olen samojen vaivojen, diagnoosien ja hoitojen kanssa elänyt päivittäin jo vuosien ajan. Eikä tämä mitään lomaa ole, vaikka se minusta siltä hiukan kuitenkin tuntuu. Juuri nyt, henkistä lomaa kaikesta muusta.
Jatkan aloittamaani selvitystyötä. Kirjaan kaiken ylös, teen listoja, kaavioita, ruudukoita, muistiinpanoja ja nuolia laskelmien sekaan. Sillä lailla minä toimin ja sillä lailla minä tästäkin suosta taas selviän. Joten kuten. Yksi asia ja yksi päivä kerrallaan.
perjantaina, heinäkuuta 31
maanantaina, heinäkuuta 27
Jossain eikä missään
Seilaan kellon kanssa, aamusta iltaan ja herätyksestä nukahtamiseen. Heräilen yöllä, näen vakavia unia ja nukahdan päivällä miltei pystyyn. Pohdin vakavia, luen kevyttä ja mukaansatempaavaa enkä keskity työhön. Kiukkuan töissä ajan hidasta etenemistä ja mietin edelleen aamuisin aiemminkeksimättömiä tekosyitä jäädä peiton alle piiloon.
Luulen, ettei kukaan näe.
Olin häissä, vietin illan ystävien luona. Vierailen useita kertoja viikossa kiropraktikolla ja poikkean ohimennen kauppaan. Kuljen bussilla töihin ja välillä istun kyydissä autossa. Viiden kilometrin verran olen sitä itsekin ajanut. Nimipäivänä minua muisti moni ihminen, välillä tipahtaa postikortti luukusta. Olen siis olemassa.
En taida edes haluta tulla nähdyksi. Tekstiviesteihinkin on niin vaikeaa vastata. Töissä on kaikki hyvin niin kauan kunnes joku erehtyy kysymään jotain henkilökohtaisempaa. Kuten vaikka että miten viikonloppu meni. Vähän niinkuin kaupan kassalla, missä on pakko jotain ventovieraalle sanoa ja katsoa silmiin. Ettei ole epäkohtelias eikä herätä liikaa huomiota.
Menehän se hyvin kai näinkin. Nopeaan ja ohitse. Olen jossain enkä kuitenkaan missään. Häivähdys sateenkaarta, jota ei saa katseellaan kohdistettua.
Luulen, ettei kukaan näe.
Olin häissä, vietin illan ystävien luona. Vierailen useita kertoja viikossa kiropraktikolla ja poikkean ohimennen kauppaan. Kuljen bussilla töihin ja välillä istun kyydissä autossa. Viiden kilometrin verran olen sitä itsekin ajanut. Nimipäivänä minua muisti moni ihminen, välillä tipahtaa postikortti luukusta. Olen siis olemassa.
En taida edes haluta tulla nähdyksi. Tekstiviesteihinkin on niin vaikeaa vastata. Töissä on kaikki hyvin niin kauan kunnes joku erehtyy kysymään jotain henkilökohtaisempaa. Kuten vaikka että miten viikonloppu meni. Vähän niinkuin kaupan kassalla, missä on pakko jotain ventovieraalle sanoa ja katsoa silmiin. Ettei ole epäkohtelias eikä herätä liikaa huomiota.
Menehän se hyvin kai näinkin. Nopeaan ja ohitse. Olen jossain enkä kuitenkaan missään. Häivähdys sateenkaarta, jota ei saa katseellaan kohdistettua.
maanantaina, heinäkuuta 20
Hetkessä
Sateen alla, ropinoiden tulituksessa
kengänpää imee kaiken veden.
Vettä kammoavat autot viilettävät ohi,
kisaavat siitä,
kuka välttää eniten osumia.
Minä nappailen pyöränroiskeet syliini
ja halaan jokaista pisaraa.
kengänpää imee kaiken veden.
Vettä kammoavat autot viilettävät ohi,
kisaavat siitä,
kuka välttää eniten osumia.
Minä nappailen pyöränroiskeet syliini
ja halaan jokaista pisaraa.
keskiviikkona, heinäkuuta 15
Rutinaa
Varsinaisten rutinoiden ja rutistusten päivä.
Se alkoi tiedolla toisista yt-neuvotteluista ja siinä aiheessa loppupäivä töissä menikin. Ihmisten kanssa keskustellessa, ajatusten ja tunteiden vaihdossa, pahan mielen ja harmistuksen käsittelyssä ja jossittelussa. Joku aloitti jo spekuloinnin, toinen kiukkusi harmiaan ääneen kiroten, joku uhkasi lähteä jo saman tien ja osa vaan oli hiljaa.
Sovittelevaan luonteeseeni sopien luovin, katselin ja kuuntelin. Järjestin, organisoin ja olin muille läsnä. Keskustelin ja pienessä ryhmässä salaa ja sivussa sorruin hiukan spekulointiinkin. Muutamalla kirosanalla sain oman harmini pihalle.
Eteenpäin on kuitenkin mentävä ja katsottava. Jatkettava töiden tekemistä kaikista peloista ja tunteista huolimatta. Oltava omalla toiminnallaan esimerkkinä, apuna ja tukena muille samassa tilanteessa oleville. Horjutettava epävarmuuden tuloa.
Otettava vastaan se mikä tulee.
Sillä vaikka keskusteluja käydään, neuvotteluja pidetään ja jokainen omaa/haluamaansa työtä uudelleen joutuu hakemaan, jaetaan kortit lopulta toisten toimesta pöytään.
*
Kiropraktikolla käännettiin ja väännettiin, kyseltiin ja vastattiin. Ihmeteltiin ja valaistuttiin. Vihdoin saatiin selästä kuulumaan rutinaa ja vihdoin joku napautti niskasta lukkoja auki.
Vihdoin jotain tapahtuu!
Kotona, sängyllä, kylmäpussien kanssa peiton alla, on niin hyvä hengittää ja keskittyä hengittämiseen. Antaa kropan olla, antaa kivun tulla ja olla vaan. Kietoutua villahuovan alle ja vaipua koiranuneen hetkeksi. Unohtaa ympärillä vellova paha maailma.
Huomenna sinne pääsee taas takaisin.
Se alkoi tiedolla toisista yt-neuvotteluista ja siinä aiheessa loppupäivä töissä menikin. Ihmisten kanssa keskustellessa, ajatusten ja tunteiden vaihdossa, pahan mielen ja harmistuksen käsittelyssä ja jossittelussa. Joku aloitti jo spekuloinnin, toinen kiukkusi harmiaan ääneen kiroten, joku uhkasi lähteä jo saman tien ja osa vaan oli hiljaa.
Sovittelevaan luonteeseeni sopien luovin, katselin ja kuuntelin. Järjestin, organisoin ja olin muille läsnä. Keskustelin ja pienessä ryhmässä salaa ja sivussa sorruin hiukan spekulointiinkin. Muutamalla kirosanalla sain oman harmini pihalle.
Eteenpäin on kuitenkin mentävä ja katsottava. Jatkettava töiden tekemistä kaikista peloista ja tunteista huolimatta. Oltava omalla toiminnallaan esimerkkinä, apuna ja tukena muille samassa tilanteessa oleville. Horjutettava epävarmuuden tuloa.
Otettava vastaan se mikä tulee.
Sillä vaikka keskusteluja käydään, neuvotteluja pidetään ja jokainen omaa/haluamaansa työtä uudelleen joutuu hakemaan, jaetaan kortit lopulta toisten toimesta pöytään.
*
Kiropraktikolla käännettiin ja väännettiin, kyseltiin ja vastattiin. Ihmeteltiin ja valaistuttiin. Vihdoin saatiin selästä kuulumaan rutinaa ja vihdoin joku napautti niskasta lukkoja auki.
Vihdoin jotain tapahtuu!
Kotona, sängyllä, kylmäpussien kanssa peiton alla, on niin hyvä hengittää ja keskittyä hengittämiseen. Antaa kropan olla, antaa kivun tulla ja olla vaan. Kietoutua villahuovan alle ja vaipua koiranuneen hetkeksi. Unohtaa ympärillä vellova paha maailma.
Huomenna sinne pääsee taas takaisin.
lauantaina, heinäkuuta 11
Kipu on suhteellista, subjektiivista, fyysistä, psyykkistä. Se viiltää, raastaa, särkee, vihloo, jomottaa, pistää. Se kiusaa, vaivaa, ärsyttää, saa itkemään, herättää yöllä, lannistaa, taannuttaa, lamauttaa. Kroonistuu.
En jaksa tätä enää. Kaksi päivää olen taas viettänyt sängyssä niskaa ja olkapäätä lepuuttaen. Syön kipulääkkeitä ja olen sekaisin. Nukahdan kylmäpussin kanssa ja pysyttelen samassa asennossa kunnes raajoissa ei enää kierrä veri. Pakosta vaihdan asentoa kipua uhmaten.
Haluan pystyä pukemaan ja riisumaan vaatteeni itse. Haluan käyttää oikeaa kättäni, nostaa ja kurkottaa. Haluaisin niin liikkua; mennä salille, jumpalle, joogaan. Käydä uimassa. Polkea pyörää. Kutoa villasukkia ja imuroida.
Toivo parantumisesta ja kivusta eroon pääsemisestä heräsi hiukan eilen. Maksoin itseni kipeäksi fysiatrian erikoislääkärille, mutta se kannatti. Puolen tunnin aika venyi puolentoista tunnin ajaksi ja vihdoin minua kuunneltiin. Kipujani ja vaivojani pohdittiin kokonaisvaltaisesti eikä ensimmäinen tuomio ollut se toinen pullistuma tai olkapään revähdys tai suositus mennä leikkaukseen.
Minussa on niin paljon rikki ja lisää menee koko ajan. Hermostoon on saattanut tulla jo vaurioita, lihasvoima on hyvä mutta liikkuvuus ja kropan jumit aivan järkyttäviä. Niin paljon on tehtävä, että pääsen kivustani eroon. Eikä siltikään ole takeita siitä, että se lähtisi. Huoh. Positiivista on se, että tilanne on kuulemma purettavissa; tämän lääkärin mukaan ainakin. Ilman uutta leikkausta. Olen NIIN valmis tekemään ja kokeilemaan kaikkea, vaikka tiedän, että se tulee sattumaan ja tulen olemaan kipeä. Vielä enemmän kuin nämä kaksi päivää. Hah, olinhan "vain" lääkärin käsittelyssä eilen ja salsatunnilla polttareissa tänään, enempää ei tarvita.
Käytössä on siis uusi ja vahva kipulääke kokeiltavaksi. Ensi viikolla menen ensimmäiseen kiropraktikon käsittelyyn ja aion siitä selvitä jotenkin. Mitään muuta vaihtoehtoa ei nyt enää ole kuin vaan raa´asti manipuloida koko ylärintaranka ja kaularangasta muut paitsi leikattu nikamaväli. Hermopuristuksia koitetaan aukoa erilaisin harjoittein, hieromalla, treenaamalla, ärsyttämällä, samoin kuin pehmyskudoskipuja. Paikat on yksinkertaisesti siis avattava auki väkisin ja käytävä läpi siitä aiheutuva kipu. Sen taannuttua on aika aloittaa varovainen liikunta ja jatkaa hoitoja. Minulle suositeltiin fysioterapian ohella akupunktiota ja vyöhyketerapiaa, mikä hiukan hämmästytti, olihan kyseessä korkeasti koulutettu erikoislääkäri. Töihin pitäisi saada erikoispöytä tuolin lisäksi ja jäätävä sairaslomalle silloin kun kipu on päällä.
Pelottaa. Leikkauksesta on kuitenkin kulunut nyt 1,5 vuotta ja vuoden fysioterapian jälkeen olen kivuliaammassa kunnossa kuin ennen leikkausta. En pidä siitä ajatuksesta, että leikattua niskaa käsitellään. En pidä kivusta, joten välttelen sitä. En haluaisi syödä taas jatkuvasti kipulääkkeitä tulehduksien estämiseksi ja käsittelyjen mahdollistamiseksi, mutta ei tästäkään mitään tule. En pysty tekemään kädelläni juuri mitään enkä harrastamaan liikuntaa. Yläselkä ja olkapää ovat väärässä asennossa, kävelytyylini on viallinen kun lantio vääntää väärin, pääni on vinossa ja olkapäät eri tasolla. Jos tulisin raskaaksi ja saisin lapsen, en kykenisi pientä pitämään edes sylissäni...
Enkä tiedä, miten nuo kipulääkkeet vaikuttavat raskautumiseen. Eilen saamaani uutta lääkettä ei saisi käyttää raskauden aikana. Kokeilen kuitenkin, tehoaako se paremmin kuin entiset ja mietin sen jälkeen, mitä käytön suhteen teen. Vanha kunnon Panacod auttaa kipuun ja on raskausystävällinen, se vaan aiheuttaa riippuvuutta kauan käytettynä ja saa pään sekaisin.
Huoh. Taas mennään. Lääkkeiden kanssa. Milloinkahan niistä pääsee eroon? Pitkän aikaa olen ollut ilman ja jälleen täytyy aloittaa. Kamalalta tuntuu ajatus siitä, että olen aloittanut pillereiden popsinnan vuonna 1999 erilaisiin sairauksiin ja se edelleen jatkuu.
Pelosta ja kivusta huolimatta ei kai auta valittaa. Kukaan muu ei pysty minua parantamaan kuin minä itse. Täytyy vaan ottaa itseään niskasta kiinni tämän asian suhteen; kirjaimellisesti.
En jaksa tätä enää. Kaksi päivää olen taas viettänyt sängyssä niskaa ja olkapäätä lepuuttaen. Syön kipulääkkeitä ja olen sekaisin. Nukahdan kylmäpussin kanssa ja pysyttelen samassa asennossa kunnes raajoissa ei enää kierrä veri. Pakosta vaihdan asentoa kipua uhmaten.
Haluan pystyä pukemaan ja riisumaan vaatteeni itse. Haluan käyttää oikeaa kättäni, nostaa ja kurkottaa. Haluaisin niin liikkua; mennä salille, jumpalle, joogaan. Käydä uimassa. Polkea pyörää. Kutoa villasukkia ja imuroida.
Toivo parantumisesta ja kivusta eroon pääsemisestä heräsi hiukan eilen. Maksoin itseni kipeäksi fysiatrian erikoislääkärille, mutta se kannatti. Puolen tunnin aika venyi puolentoista tunnin ajaksi ja vihdoin minua kuunneltiin. Kipujani ja vaivojani pohdittiin kokonaisvaltaisesti eikä ensimmäinen tuomio ollut se toinen pullistuma tai olkapään revähdys tai suositus mennä leikkaukseen.
Minussa on niin paljon rikki ja lisää menee koko ajan. Hermostoon on saattanut tulla jo vaurioita, lihasvoima on hyvä mutta liikkuvuus ja kropan jumit aivan järkyttäviä. Niin paljon on tehtävä, että pääsen kivustani eroon. Eikä siltikään ole takeita siitä, että se lähtisi. Huoh. Positiivista on se, että tilanne on kuulemma purettavissa; tämän lääkärin mukaan ainakin. Ilman uutta leikkausta. Olen NIIN valmis tekemään ja kokeilemaan kaikkea, vaikka tiedän, että se tulee sattumaan ja tulen olemaan kipeä. Vielä enemmän kuin nämä kaksi päivää. Hah, olinhan "vain" lääkärin käsittelyssä eilen ja salsatunnilla polttareissa tänään, enempää ei tarvita.
Käytössä on siis uusi ja vahva kipulääke kokeiltavaksi. Ensi viikolla menen ensimmäiseen kiropraktikon käsittelyyn ja aion siitä selvitä jotenkin. Mitään muuta vaihtoehtoa ei nyt enää ole kuin vaan raa´asti manipuloida koko ylärintaranka ja kaularangasta muut paitsi leikattu nikamaväli. Hermopuristuksia koitetaan aukoa erilaisin harjoittein, hieromalla, treenaamalla, ärsyttämällä, samoin kuin pehmyskudoskipuja. Paikat on yksinkertaisesti siis avattava auki väkisin ja käytävä läpi siitä aiheutuva kipu. Sen taannuttua on aika aloittaa varovainen liikunta ja jatkaa hoitoja. Minulle suositeltiin fysioterapian ohella akupunktiota ja vyöhyketerapiaa, mikä hiukan hämmästytti, olihan kyseessä korkeasti koulutettu erikoislääkäri. Töihin pitäisi saada erikoispöytä tuolin lisäksi ja jäätävä sairaslomalle silloin kun kipu on päällä.
Pelottaa. Leikkauksesta on kuitenkin kulunut nyt 1,5 vuotta ja vuoden fysioterapian jälkeen olen kivuliaammassa kunnossa kuin ennen leikkausta. En pidä siitä ajatuksesta, että leikattua niskaa käsitellään. En pidä kivusta, joten välttelen sitä. En haluaisi syödä taas jatkuvasti kipulääkkeitä tulehduksien estämiseksi ja käsittelyjen mahdollistamiseksi, mutta ei tästäkään mitään tule. En pysty tekemään kädelläni juuri mitään enkä harrastamaan liikuntaa. Yläselkä ja olkapää ovat väärässä asennossa, kävelytyylini on viallinen kun lantio vääntää väärin, pääni on vinossa ja olkapäät eri tasolla. Jos tulisin raskaaksi ja saisin lapsen, en kykenisi pientä pitämään edes sylissäni...
Enkä tiedä, miten nuo kipulääkkeet vaikuttavat raskautumiseen. Eilen saamaani uutta lääkettä ei saisi käyttää raskauden aikana. Kokeilen kuitenkin, tehoaako se paremmin kuin entiset ja mietin sen jälkeen, mitä käytön suhteen teen. Vanha kunnon Panacod auttaa kipuun ja on raskausystävällinen, se vaan aiheuttaa riippuvuutta kauan käytettynä ja saa pään sekaisin.
Huoh. Taas mennään. Lääkkeiden kanssa. Milloinkahan niistä pääsee eroon? Pitkän aikaa olen ollut ilman ja jälleen täytyy aloittaa. Kamalalta tuntuu ajatus siitä, että olen aloittanut pillereiden popsinnan vuonna 1999 erilaisiin sairauksiin ja se edelleen jatkuu.
Pelosta ja kivusta huolimatta ei kai auta valittaa. Kukaan muu ei pysty minua parantamaan kuin minä itse. Täytyy vaan ottaa itseään niskasta kiinni tämän asian suhteen; kirjaimellisesti.
perjantaina, heinäkuuta 10
Eteenpäin
Aika matelee kuin odotushuoneella.
Minä seison ja vavahdan.
Tärisen ja pidättelen, etten häiritse.
Kulkureitin on oltava vapaa, että päästään edes jonnekin.
Minä seison ja vavahdan.
Tärisen ja pidättelen, etten häiritse.
Kulkureitin on oltava vapaa, että päästään edes jonnekin.
tiistaina, heinäkuuta 7
Kiukunjuuren loitsu
Hömpän hömppä, kakka juttu
ihan outo, silti tuttu
tuli tänne, pani maate
silmilleni punavaate:
Juokse, jolko, jorpakkoon
mene menojasi, karko!
Katoa, havaja, halki!
Riekale, räyskä, palki!
Siinä sitten, mullin mallin
päivä,
ilta,
tillin tallin
kiukkupuuska,
luuha,
huuska
nyrkkipaja, savimaja
ihan turha sielunmurha
kohteli kovajaa luuta
Kiroan, sanos muuta!
Mietiskelen kaikenlaista
olevaa ja olennaista
sanon, totean, huudan
HAISTA!
Ja kiukkuan itseni huomiseen
uuden kierron luomiseen.
ihan outo, silti tuttu
tuli tänne, pani maate
silmilleni punavaate:
Juokse, jolko, jorpakkoon
mene menojasi, karko!
Katoa, havaja, halki!
Riekale, räyskä, palki!
Siinä sitten, mullin mallin
päivä,
ilta,
tillin tallin
kiukkupuuska,
luuha,
huuska
nyrkkipaja, savimaja
ihan turha sielunmurha
kohteli kovajaa luuta
Kiroan, sanos muuta!
Mietiskelen kaikenlaista
olevaa ja olennaista
sanon, totean, huudan
HAISTA!
Ja kiukkuan itseni huomiseen
uuden kierron luomiseen.
Korppi
Leikkimielinen testi osoittaa todeksi sen, mitä sisimmässäni uskon. Aiemmin kävi näin. Nyt meni ihan eri lailla. Voimaeläimeni 8:llä pisteellä on Korppi.
Voimaeläin on määritelty siten mitkä eläimen piirteet ja sinun piirteesi vastasivat lähiten toisiaan. Pistemäärä tarkoittaa miten omat piirteet osuivat eläimen piirteisiin.
Viisi seuraavaksi voimakkainta eläintä olivat:
pst eläin
8 Kotka
7 Perhonen
5 Lepakko
5 Pöllö
5 Käärme
Heikommat osumat tulivat eläimille:
pst eläin
4 Kurki
4 Delfiini
4 Karhu
3 Muurahainen
2 Susi
2 Kettu
2 Majava
2 Kissa
2 Kauris
1 Hevonen
1 Koira
0 Orava
-1 Ilves
-2 Hiiri
-3 Kani
-3 Kilpikonna
Korpista kerrotaan seuraavaa:
Pääteema: Rohkeus, itsetuntemus, havainnot, velho.
Korppi omaa suuren taikuuden, se on Suuren Hengen varjo ja muodonmuutosten esittäjä. Alkuperäiskansojen tarinat kertovat Korpin suuresta noituudesta, jonka kautta se opettaa röyhkeille, tyhmille ja itsetärkeille oppeja nöyryydestä ja harkitsevaisuudesta.
Parantava voima: Korpin parantava voima on oviaukko henkimaailmaan, jonka kautta se tuo parannuksen fyysisestä ja henkisestä itsestä.
Voimaeläimistä ja niiden löytämisestä on hyvä teksti täällä.
Tuon luettuani jäin oikein miettimään yhteensattumia, unia ja kohtaamisia viimeisen kuukauden ajalta. Niitä tunteita, ajatuksia ja tuntemuksia, mitä olen tännekin kirjoittanut. Tässä on jotain perää ja ajattelemisen aihetta.
Nyt siellä saatetaan ihmetellä, että mitä ihmettä, lopullisestiko täällä seotaan? Ei, ei seota. En osaa määritellä tarkemmin sitä, mihin uskon. Uskonko johonkin tiettyyn uskontoon tai lahkoon, ajatussuuntaan tai filosofiaan. Koen vahvasti asioita tunnemaailmassani, ajattelen syvällisesti ja pohdin, etsin perusteita ja loogisuuksia elämälle ja maailmalle sekä osalleni niistä, löydän hiljaisia totuuksia kulkiessani luonnossa ja koen syvää yhteenkuuluvuutta siihen. Kun herkistyn ja osaan pysähtyä, rentoutua ja meditoida, löydän itsestäni vastauksia ja huomaan ympäristöstäni uusia asioita. Perimmiltäni elän vaistojeni varassa.
Nyt on selkeästi aika muuttaa muotoaan ja uudistua (kuvainnollisesti ja kirjaimellisesti) sekä omalla henkisyydellä parantaa oloa, sitä fyysistäkin.
Yksi lempikuvistani täältä.
Voimaeläin on määritelty siten mitkä eläimen piirteet ja sinun piirteesi vastasivat lähiten toisiaan. Pistemäärä tarkoittaa miten omat piirteet osuivat eläimen piirteisiin.
Viisi seuraavaksi voimakkainta eläintä olivat:
pst eläin
8 Kotka
7 Perhonen
5 Lepakko
5 Pöllö
5 Käärme
Heikommat osumat tulivat eläimille:
pst eläin
4 Kurki
4 Delfiini
4 Karhu
3 Muurahainen
2 Susi
2 Kettu
2 Majava
2 Kissa
2 Kauris
1 Hevonen
1 Koira
0 Orava
-1 Ilves
-2 Hiiri
-3 Kani
-3 Kilpikonna
Korpista kerrotaan seuraavaa:
Pääteema: Rohkeus, itsetuntemus, havainnot, velho.
Korppi omaa suuren taikuuden, se on Suuren Hengen varjo ja muodonmuutosten esittäjä. Alkuperäiskansojen tarinat kertovat Korpin suuresta noituudesta, jonka kautta se opettaa röyhkeille, tyhmille ja itsetärkeille oppeja nöyryydestä ja harkitsevaisuudesta.
Parantava voima: Korpin parantava voima on oviaukko henkimaailmaan, jonka kautta se tuo parannuksen fyysisestä ja henkisestä itsestä.
Voimaeläimistä ja niiden löytämisestä on hyvä teksti täällä.
Tuon luettuani jäin oikein miettimään yhteensattumia, unia ja kohtaamisia viimeisen kuukauden ajalta. Niitä tunteita, ajatuksia ja tuntemuksia, mitä olen tännekin kirjoittanut. Tässä on jotain perää ja ajattelemisen aihetta.
Nyt siellä saatetaan ihmetellä, että mitä ihmettä, lopullisestiko täällä seotaan? Ei, ei seota. En osaa määritellä tarkemmin sitä, mihin uskon. Uskonko johonkin tiettyyn uskontoon tai lahkoon, ajatussuuntaan tai filosofiaan. Koen vahvasti asioita tunnemaailmassani, ajattelen syvällisesti ja pohdin, etsin perusteita ja loogisuuksia elämälle ja maailmalle sekä osalleni niistä, löydän hiljaisia totuuksia kulkiessani luonnossa ja koen syvää yhteenkuuluvuutta siihen. Kun herkistyn ja osaan pysähtyä, rentoutua ja meditoida, löydän itsestäni vastauksia ja huomaan ympäristöstäni uusia asioita. Perimmiltäni elän vaistojeni varassa.
Nyt on selkeästi aika muuttaa muotoaan ja uudistua (kuvainnollisesti ja kirjaimellisesti) sekä omalla henkisyydellä parantaa oloa, sitä fyysistäkin.
Yksi lempikuvistani täältä.
maanantaina, heinäkuuta 6
Kesän kiinni kirimistä
Möllötän ja murjotan kotona. Töissä teen ja menen, äkisti ja nopeaan, että pääsen sieltä mahdollisimman pian pois. Aamuisin kehittelen herätyskellon soidessa erinäisiä syitä ja selityksiä sille, ettei tarvitsisi mennä ja että en huijauksestani jäisi kiinni. Silti löydän itseni jatkuvasti bussista istumassa ja keräämässä energiaa työpäivästä selviämiseen.
Kotona... en saa mitään aikaiseksi. Edellisen kerran on siivottu kolme viikkoa sitten ja kaltaiselleni siivouskriitikolle se on hurja aika olla putsaamatta paikkoja. Villakoirat ja pölyt ahdistaa, mutta koitan opetella olemaan stressaamatta. Tiskit ja pyykit hoituu, mutta kaikki muu on jäänyt.
Omilla ehdoilla mennään. Olen jatkuvasti väsynyt ja univaje on päällä. Ruoka maistuu, mutta ei tee mieli syödä. Kuuleminen on heikentynyt. Oireiluni viittaa masennuksen voimistumiseen, siirryn hiljalleen omaan yksinäiseen maailmaani, johon muun elämän on vaikeampi päästä sisään ja josta minun on vaikeampi päästä ulos. Vielä kuitenkin tiedostan tilani hyvin eikä asiasta tarvitse huolehtia. Tämä on tapani surra ja käydä asioita läpi. Kaikki on hyvin niin kauan kun jaksan välillä nauraa ja pystyn itkemään. Saan kirjoitettua jotain sisuksistani pihalle ja muistan käydä suihkussa.
Hiljalleen alan hermostua itseeni ja siihen, miten tämä kesä menee aivan totaalisesti ohi. En ole käynyt uimassa, en ottamassa aurinkoa, en piknikillä, lenkillä, ulkoilemassa, vaeltamassa, en jäätelökioskilla. Töistä hautaudun asuntoon, peiton alle lukemaan, katsomaan elokuvia tai nukkumaan. Välttelen ihmisiä, välttelen puhelinta, teen pakomatkoja arjesta kirjojen maailmaan ja kiroan pakkoani mennä töihin.
Viime viikonloppuna olimme ystävien luona sangrialla ja ravintolassa syömässä, ulkona ihmisten ilmoilla moneen, moneen kuukauteen. Ja miten hauskaa se olikaan! Olla normaali ja sosiaalinen ihminen, viettää perjantai-iltaa pubissa, nauraa, jakaa asioita, tulla kuulluksi ja kysellyksi. Huomatuksi ja hyväksytyksi ihan tällaisena kuin olen!!!!
Kovin paljoa en jaksa puristaa itsestäni liikoja ja vaatia mahdottomia, mutta jotain menoa ja erityistä tekemistä on nyt kehitettävä peliin mukaan. Ennen kuin pölytyn, kuivun ja nahistun kokonaan. Siksi kokoelma linkkivinkkejä itselle ja muillekin napattavaksi :)
Down Home Island musiikki-ilta Viikinsaaressa. Suosikkini J. Karjalainen lapsuuden tutussa paikassa keskellä Pyhäjärveä. Hmmm... ajankohta osuu vielä melkein syntymäpäiväänkin, joten ehkä sillä verukkeella saisin itseni ja miehen tänne siirrettyä?
Sitting Bull -näyttely Vapriikissa. Hienoja kuvia, esineitä, mystiikkaa ja perinteitä. Ihan must! Joku päivä töiden jälkeen, lähellä työpaikkaa kun on?
Naivistit Iittalassa Ihanan hauskoja kuvia :) Nauraminen tekee aina hyvää ja se tulisi tarpeen minullekin. Jos maalaisin, maalaisin naivistisia kuvia.
Tammerfest on tapahtuma, joka saa kaupungin aina sekaisin. Esiintyjälistalla ei mikään bändi oikein kolahtanut, suomipop ja -rock ei oo mun juttu, mutta stand up -risteily kuulosti mielenkiintoiselta... Halpaa hupia saa sillä, kun menee keskustaan seurailemaan ihmisten toikkarointia.
Jämi Fly Inn -ilmailutapahtuma tänä viikonloppuna. Viime vuonna oltiin ja nyt mies menee paikan päälle ihailemaan koneita ja kauko-ohjattavia appiukkonsa kanssa. Minä humputan samaan aikaan polttareissa.
Loppuloma on suunnittelematta, sillä ajankohtakin on vielä auki. Ulkomaanreissu taitaa jäädä nyt väliin. Tahtoisin kovasti lähteä Suomenlinnaan, missä en ole ikinä ollut. Alustavaa pohdintaa on tehty Pielisen suunnalle mökille matkaamisesta ja melontareissun tekemisestä porukalla. Ihanaa ja ajatuksia puhdistavaa olisi päästä metsään, erämaahan, Kolille, vaaroille, mustikkaan, savusaunaan ja kalaan! Melominen kyllä jää, sillä olkapääni ei sitä kestä, mutta ainahan voi kyytiin kai hypätä?
Lupaan koittaa saada jotain edellä mainituista aikaan! Onneksi on sentään jo jotain erityistä järjestettynä ja odotettavana!!!!!! Elokuun ensimmäisenä päivänä matkataan nimittäin Göteborgiin :)
Kotona... en saa mitään aikaiseksi. Edellisen kerran on siivottu kolme viikkoa sitten ja kaltaiselleni siivouskriitikolle se on hurja aika olla putsaamatta paikkoja. Villakoirat ja pölyt ahdistaa, mutta koitan opetella olemaan stressaamatta. Tiskit ja pyykit hoituu, mutta kaikki muu on jäänyt.
Omilla ehdoilla mennään. Olen jatkuvasti väsynyt ja univaje on päällä. Ruoka maistuu, mutta ei tee mieli syödä. Kuuleminen on heikentynyt. Oireiluni viittaa masennuksen voimistumiseen, siirryn hiljalleen omaan yksinäiseen maailmaani, johon muun elämän on vaikeampi päästä sisään ja josta minun on vaikeampi päästä ulos. Vielä kuitenkin tiedostan tilani hyvin eikä asiasta tarvitse huolehtia. Tämä on tapani surra ja käydä asioita läpi. Kaikki on hyvin niin kauan kun jaksan välillä nauraa ja pystyn itkemään. Saan kirjoitettua jotain sisuksistani pihalle ja muistan käydä suihkussa.
Hiljalleen alan hermostua itseeni ja siihen, miten tämä kesä menee aivan totaalisesti ohi. En ole käynyt uimassa, en ottamassa aurinkoa, en piknikillä, lenkillä, ulkoilemassa, vaeltamassa, en jäätelökioskilla. Töistä hautaudun asuntoon, peiton alle lukemaan, katsomaan elokuvia tai nukkumaan. Välttelen ihmisiä, välttelen puhelinta, teen pakomatkoja arjesta kirjojen maailmaan ja kiroan pakkoani mennä töihin.
Viime viikonloppuna olimme ystävien luona sangrialla ja ravintolassa syömässä, ulkona ihmisten ilmoilla moneen, moneen kuukauteen. Ja miten hauskaa se olikaan! Olla normaali ja sosiaalinen ihminen, viettää perjantai-iltaa pubissa, nauraa, jakaa asioita, tulla kuulluksi ja kysellyksi. Huomatuksi ja hyväksytyksi ihan tällaisena kuin olen!!!!
Kovin paljoa en jaksa puristaa itsestäni liikoja ja vaatia mahdottomia, mutta jotain menoa ja erityistä tekemistä on nyt kehitettävä peliin mukaan. Ennen kuin pölytyn, kuivun ja nahistun kokonaan. Siksi kokoelma linkkivinkkejä itselle ja muillekin napattavaksi :)
Down Home Island musiikki-ilta Viikinsaaressa. Suosikkini J. Karjalainen lapsuuden tutussa paikassa keskellä Pyhäjärveä. Hmmm... ajankohta osuu vielä melkein syntymäpäiväänkin, joten ehkä sillä verukkeella saisin itseni ja miehen tänne siirrettyä?
Sitting Bull -näyttely Vapriikissa. Hienoja kuvia, esineitä, mystiikkaa ja perinteitä. Ihan must! Joku päivä töiden jälkeen, lähellä työpaikkaa kun on?
Naivistit Iittalassa Ihanan hauskoja kuvia :) Nauraminen tekee aina hyvää ja se tulisi tarpeen minullekin. Jos maalaisin, maalaisin naivistisia kuvia.
Tammerfest on tapahtuma, joka saa kaupungin aina sekaisin. Esiintyjälistalla ei mikään bändi oikein kolahtanut, suomipop ja -rock ei oo mun juttu, mutta stand up -risteily kuulosti mielenkiintoiselta... Halpaa hupia saa sillä, kun menee keskustaan seurailemaan ihmisten toikkarointia.
Jämi Fly Inn -ilmailutapahtuma tänä viikonloppuna. Viime vuonna oltiin ja nyt mies menee paikan päälle ihailemaan koneita ja kauko-ohjattavia appiukkonsa kanssa. Minä humputan samaan aikaan polttareissa.
Loppuloma on suunnittelematta, sillä ajankohtakin on vielä auki. Ulkomaanreissu taitaa jäädä nyt väliin. Tahtoisin kovasti lähteä Suomenlinnaan, missä en ole ikinä ollut. Alustavaa pohdintaa on tehty Pielisen suunnalle mökille matkaamisesta ja melontareissun tekemisestä porukalla. Ihanaa ja ajatuksia puhdistavaa olisi päästä metsään, erämaahan, Kolille, vaaroille, mustikkaan, savusaunaan ja kalaan! Melominen kyllä jää, sillä olkapääni ei sitä kestä, mutta ainahan voi kyytiin kai hypätä?
Lupaan koittaa saada jotain edellä mainituista aikaan! Onneksi on sentään jo jotain erityistä järjestettynä ja odotettavana!!!!!! Elokuun ensimmäisenä päivänä matkataan nimittäin Göteborgiin :)
torstaina, heinäkuuta 2
Jos
... kaikki olisi mennyt hyvin, olisin nyt 19 + 5 raskausviikolla, kävisin todennäköisesti rakenneultrassa näinä päivinä ja tuntisin pienen liikkeet vatsassa. Paino olisi varmasti jo hiukan noussut ja äitiysvaatteiden hankinta olisi ajankohtaista. Pikkuhiljaa alkaisimme hankkia tarvittavia asioita kotiin pientä varten. Isompi auto ostettiin tällä viikolla, farmarimalli. Ostoreissulla ainut asia, mitä mielessäni pyöritin ja silmieni edessä näin, oli arviointi siitä, millainen turvaistuin etupenkille sopisi ja mahtuuko koira takaosioon minun istuessa takapenkillä ja vauvan ollessa edessä isänsä kanssa.
Sen sijaan vietän aikaani netin foorumeilla lukien muiden kokemuksia ja odottamisen odottamisen edistymistä. Kadehdin odottavia, myötäelän epäonnistumisia ja jännään piinapäiviä. Väliin kirjaan omia kommentteja, mutta pidättäydyn varsin kohteliaasti pääosin sivussa. En uskalla päästää irti ja jäädä noiden sivujen vangiksi. Olen myös löytänyt sivuston, jonne voi kirjata kaiken mahdollisen kehontoiminnan ylös ja sitä kautta ajoittaa ja seurata hedelmällisten aikojen saapumista. Ei, tähän hommaan en myöskään ala, sillä ajatus raskautumisesta on nyt jo liian vahvasti mielessä. En tahdo elää lämpömittareiden ja taulukoiden kanssa.
Lainaan kuitenkin kirjastosta kirjoja keskenmenosta ja kaivaudun peiton alle niitä lukemaan. Jokainen työpäivä ja töihinlähtö kiukuttaa, sillä aikataulua sieltä poispääsemiselle ei enää ole. Kun kesälomat on pidetty, ainoa odottamisen arvoinen asia on seuraava loma ja sen ajankohta. Jos olisi käynyt hyvin, pääsisin äitiyslomalle jo reilun kolmen kuukauden päästä ja elämä muuttuisi aivan toisenlaiseksi.
Sen sijaan, keskenmenon alkamisesta on kulunut kohta kahdeksan viikkoa. Tiedosta pienen kuolemasta on kulunut kohta yhdeksän viikkoa. Hetkestä, jolloin kirppu on menettänyt voimansa ja menehtynyt, on ehtinyt kulua jo 11 viikkoa. Se tekee noin 2,5 kuukautta. Niin kauan on kulunut siitä, kun olen ollut oikeasti raskaana. Mihin tämä aika menee? Tuntuu kuin se olisi ollut eilen, niin pinnassa kaikki vielä on...
Nyt olen selvinnyt pissatulehduksesta ja kummastelen kehoni toimintaa. Ehkä olen lukenut liikaa foorumeita... mutta oireilen jotenkin kummallisesti. Mistä sitä kuitenkaan tietää, millaiseksi kierrot nyt muodostuvat ja miten raskaus ja lääkkeellinen tyhjennys kehoa vielä sekoittavat! Parempi vaan olla ajattelematta yhtään mitään. Varsinkaan, kun en ole aiemmin oireitani ja vaivojani mitenkään seurannut, saati kirjannut ylös myöhemmin mietittäviksi.
Puhutaan paljon tjottailusta ja yrittämisestä. Odottamisen odottamisesta. Olen ollut tällä polulla jo mielestäni niin kauan ja siltikin olen näissä asioissa ihan ummikko. Muutama viikko sitten vasta opin asioita liittyen limoihin ja lämpöihin. Keskenmenon jälkeen on ensimmäiset kuukautiset jo tulleet ja niiden alun myötä päätin toista kertaa elämäni aikana käyttää ovulaatiotikkuja, jotta pääsisin kroppani toiminnasta hiukan kärryille. Ensimmäisellä tikutuskerralla viime keväänä tuli plussa, joten kovin taikauskoisena koitan ylläpitää positiivista mielialaa parhaillaan. Tikkujen kanssa pelaaminen tuntuu vaan niin kömpelöltä ja seksin ajoittaminen niiden mukaan liian suunnitellulta. Limoja ja lämpöjä en ala edes miettimään, niin hankalalta ja stressaavalta se elämä kuulostaa! Mies on aidosti asioista kiinnostunut ja innostuu kovin noista tikuista; koittaa insinöörimäisellä ajatusmaailmallaan ajoittaa "peittojen heiluttelut" niin että tulisi poikia rakentamaan lennokkeja :) Toisaalta, ihan yksi ja sama minkään tikuttelun suhteen, meillä peitot heiluu ahkerasti muutenkin.
Kai tämä sitten on sitä yrittämistä. Nyt. Olen jotenkin tiedostuneempi asiasta. Koen sen voimallisemmin. Kaipuu ja halu, ennen kaikkea halu, raskautumiseen ja lapseen on nyt niin paljon vahvempi ja todellisempi kuin ennen kokemusta keskenmenosta. Minä tiedän, että tämä on asia, mitä todellakin haluan! Koitan opetella toimimaan oikein niin, että asia ei paisu härkäseksi ja valtaa jokaista mielen sopukkaa läsnäolollaan. Elämässä täytyy olla muutakin, vaikka lapsen saaminen on juuri nyt se suurin toive meillä kummallakin.
Kokemus lapsettomuudesta on niin syvällä sisimmässä, että sen aiheuttama pelko ja itsearvostuksen lasku ei enää juuri hetkauta. Vaikka välillä ravisuttaa ja hetkauttaa liiaksikin; kyllä sitä itketään ja ollaan maailman laidalla, mutta elämää ravisuttavalla tavalla ei enää tarvitse. Kokemukseen ja ajatukseen lapsettomuudesta on jo hiukan kasvanut sisälle. Olen edelleen lapseton ja hoidot jatkuvat, mutta jokin on aiemmasta muuttunut. Lapsettomuuteni sisältää enemmän kauhua, sillä pelkään, että en ikinä enää saa takaisin sitä tunnetta ja onnea, mitä minulla hetken aikaa jo oli. Samaan aikaan se pehmenee, pyöristyy, muuttuu joustavammaksi; olen lapseton, mutta olen ollut raskaana. Minun ON mahdollista tulla raskaaksi ja vielä ihan ilman hoitoja, lääkäreitä ja toimenpiteitä.
Jos en olisi saanut keskenmenoa, en olisi näitä ajatuksia ja kokemuksia käynyt läpi. Olen rikkaampi vaikka samalla niin tyhjä. Niin tyhjä, etten osaa sitä kuvailla. Niin tyhjä, että suodessani hetkenkin enemmän ajatuksia sille, tukehdun ja maailmani romahtaa.
Jos vielä joskus?
Sen sijaan vietän aikaani netin foorumeilla lukien muiden kokemuksia ja odottamisen odottamisen edistymistä. Kadehdin odottavia, myötäelän epäonnistumisia ja jännään piinapäiviä. Väliin kirjaan omia kommentteja, mutta pidättäydyn varsin kohteliaasti pääosin sivussa. En uskalla päästää irti ja jäädä noiden sivujen vangiksi. Olen myös löytänyt sivuston, jonne voi kirjata kaiken mahdollisen kehontoiminnan ylös ja sitä kautta ajoittaa ja seurata hedelmällisten aikojen saapumista. Ei, tähän hommaan en myöskään ala, sillä ajatus raskautumisesta on nyt jo liian vahvasti mielessä. En tahdo elää lämpömittareiden ja taulukoiden kanssa.
Lainaan kuitenkin kirjastosta kirjoja keskenmenosta ja kaivaudun peiton alle niitä lukemaan. Jokainen työpäivä ja töihinlähtö kiukuttaa, sillä aikataulua sieltä poispääsemiselle ei enää ole. Kun kesälomat on pidetty, ainoa odottamisen arvoinen asia on seuraava loma ja sen ajankohta. Jos olisi käynyt hyvin, pääsisin äitiyslomalle jo reilun kolmen kuukauden päästä ja elämä muuttuisi aivan toisenlaiseksi.
Sen sijaan, keskenmenon alkamisesta on kulunut kohta kahdeksan viikkoa. Tiedosta pienen kuolemasta on kulunut kohta yhdeksän viikkoa. Hetkestä, jolloin kirppu on menettänyt voimansa ja menehtynyt, on ehtinyt kulua jo 11 viikkoa. Se tekee noin 2,5 kuukautta. Niin kauan on kulunut siitä, kun olen ollut oikeasti raskaana. Mihin tämä aika menee? Tuntuu kuin se olisi ollut eilen, niin pinnassa kaikki vielä on...
Nyt olen selvinnyt pissatulehduksesta ja kummastelen kehoni toimintaa. Ehkä olen lukenut liikaa foorumeita... mutta oireilen jotenkin kummallisesti. Mistä sitä kuitenkaan tietää, millaiseksi kierrot nyt muodostuvat ja miten raskaus ja lääkkeellinen tyhjennys kehoa vielä sekoittavat! Parempi vaan olla ajattelematta yhtään mitään. Varsinkaan, kun en ole aiemmin oireitani ja vaivojani mitenkään seurannut, saati kirjannut ylös myöhemmin mietittäviksi.
Puhutaan paljon tjottailusta ja yrittämisestä. Odottamisen odottamisesta. Olen ollut tällä polulla jo mielestäni niin kauan ja siltikin olen näissä asioissa ihan ummikko. Muutama viikko sitten vasta opin asioita liittyen limoihin ja lämpöihin. Keskenmenon jälkeen on ensimmäiset kuukautiset jo tulleet ja niiden alun myötä päätin toista kertaa elämäni aikana käyttää ovulaatiotikkuja, jotta pääsisin kroppani toiminnasta hiukan kärryille. Ensimmäisellä tikutuskerralla viime keväänä tuli plussa, joten kovin taikauskoisena koitan ylläpitää positiivista mielialaa parhaillaan. Tikkujen kanssa pelaaminen tuntuu vaan niin kömpelöltä ja seksin ajoittaminen niiden mukaan liian suunnitellulta. Limoja ja lämpöjä en ala edes miettimään, niin hankalalta ja stressaavalta se elämä kuulostaa! Mies on aidosti asioista kiinnostunut ja innostuu kovin noista tikuista; koittaa insinöörimäisellä ajatusmaailmallaan ajoittaa "peittojen heiluttelut" niin että tulisi poikia rakentamaan lennokkeja :) Toisaalta, ihan yksi ja sama minkään tikuttelun suhteen, meillä peitot heiluu ahkerasti muutenkin.
Kai tämä sitten on sitä yrittämistä. Nyt. Olen jotenkin tiedostuneempi asiasta. Koen sen voimallisemmin. Kaipuu ja halu, ennen kaikkea halu, raskautumiseen ja lapseen on nyt niin paljon vahvempi ja todellisempi kuin ennen kokemusta keskenmenosta. Minä tiedän, että tämä on asia, mitä todellakin haluan! Koitan opetella toimimaan oikein niin, että asia ei paisu härkäseksi ja valtaa jokaista mielen sopukkaa läsnäolollaan. Elämässä täytyy olla muutakin, vaikka lapsen saaminen on juuri nyt se suurin toive meillä kummallakin.
Kokemus lapsettomuudesta on niin syvällä sisimmässä, että sen aiheuttama pelko ja itsearvostuksen lasku ei enää juuri hetkauta. Vaikka välillä ravisuttaa ja hetkauttaa liiaksikin; kyllä sitä itketään ja ollaan maailman laidalla, mutta elämää ravisuttavalla tavalla ei enää tarvitse. Kokemukseen ja ajatukseen lapsettomuudesta on jo hiukan kasvanut sisälle. Olen edelleen lapseton ja hoidot jatkuvat, mutta jokin on aiemmasta muuttunut. Lapsettomuuteni sisältää enemmän kauhua, sillä pelkään, että en ikinä enää saa takaisin sitä tunnetta ja onnea, mitä minulla hetken aikaa jo oli. Samaan aikaan se pehmenee, pyöristyy, muuttuu joustavammaksi; olen lapseton, mutta olen ollut raskaana. Minun ON mahdollista tulla raskaaksi ja vielä ihan ilman hoitoja, lääkäreitä ja toimenpiteitä.
Jos en olisi saanut keskenmenoa, en olisi näitä ajatuksia ja kokemuksia käynyt läpi. Olen rikkaampi vaikka samalla niin tyhjä. Niin tyhjä, etten osaa sitä kuvailla. Niin tyhjä, että suodessani hetkenkin enemmän ajatuksia sille, tukehdun ja maailmani romahtaa.
Jos vielä joskus?
Heinäkuu
kauniin kesän keskellä
hiihti kärpänen pöydän pintaa
kiipi itikka kaiteen taa
puri punkki
kutittaa
laventelin tuoksuiset sormet
pöly nenässä nuhastuttaa
säde auringon tähtää tarkkaan
hiki virtaa
kuumottaa
kunpa liikkuisi ilma hiukan
tulisi sade ja vihmoisi maan
helisisi ukkonen
herättäisi minut
tästä kaikesta nauttimaan
hiihti kärpänen pöydän pintaa
kiipi itikka kaiteen taa
puri punkki
kutittaa
laventelin tuoksuiset sormet
pöly nenässä nuhastuttaa
säde auringon tähtää tarkkaan
hiki virtaa
kuumottaa
kunpa liikkuisi ilma hiukan
tulisi sade ja vihmoisi maan
helisisi ukkonen
herättäisi minut
tästä kaikesta nauttimaan
keskiviikkona, heinäkuuta 1
Ajan kuluksi
Seuraava kaavio kuvaa vastaustesi sijoittumista:
Ekstrovertti ----------------*---- Introvertti
Käytännöllinen ----*---------------- Intuitiivinen
Ajattelija ------------*-------- Tuntija
Impulsiivinen ------------*-------- Harkitsija
Vastaustesi perusteella seuraava luonnehdinta kuvaa persoonallisuuttasi:
Olet oma yksilösi, uskollinen ja herkkä. Olet herkkä ja ujo, etkä pidä asioita itsestään selvinä. Tunnet itsesi olevan hyödyksi vain silloin, kun voit olla avuksi toisille. Toiset ihmiset helposti luottavat kaltaisesi ihmisen apuun, joskus jopa niin paljon että he kehittävät itselleen vastuuttoman läheisriippuvuuden sinuun. Ihmistyyppisi uhrautuu helposti, ja vaarana onkin ajautua marttyyriksi. Saatat joutua kamppailemaan sisäisten epäilyksiesi ja pelkojesi kanssa, ennen kuin uskallat ilmaista henkilökohtaiset halusi ja tarpeesi. Olet konservatiivi, jolle työ on elämä. Teet töitä ahkerasti niin työpaikalla kuin kotonasi. Tarjoat apuasi anteliaasti, ja usein kulissien takana. Uudet ideat, muutokset ja epävarmuus ärsyttävät sinua. Haluat muuttumattoman, hyvin järjestetyn ja aikataulutetun elämän, vaikka se tarkoittaisi sitä että joku toinen tekee aikataulusi ja ohjaa elämääsi. Sovellut parhaiten ammatteihin, joissa voit auttaa ihmisiä: palvelutyö, opetus, vapaaehtoistyö, hoitotyö. Olet onnellisimmillasi kun voit käsitellä yksityiskohtia ja suorittaa rutiineja, varsinkin jos voit tehdä niitä ihmisten parissa.
Löytyy täältä.
Ekstrovertti ----------------*---- Introvertti
Käytännöllinen ----*---------------- Intuitiivinen
Ajattelija ------------*-------- Tuntija
Impulsiivinen ------------*-------- Harkitsija
Vastaustesi perusteella seuraava luonnehdinta kuvaa persoonallisuuttasi:
Olet oma yksilösi, uskollinen ja herkkä. Olet herkkä ja ujo, etkä pidä asioita itsestään selvinä. Tunnet itsesi olevan hyödyksi vain silloin, kun voit olla avuksi toisille. Toiset ihmiset helposti luottavat kaltaisesi ihmisen apuun, joskus jopa niin paljon että he kehittävät itselleen vastuuttoman läheisriippuvuuden sinuun. Ihmistyyppisi uhrautuu helposti, ja vaarana onkin ajautua marttyyriksi. Saatat joutua kamppailemaan sisäisten epäilyksiesi ja pelkojesi kanssa, ennen kuin uskallat ilmaista henkilökohtaiset halusi ja tarpeesi. Olet konservatiivi, jolle työ on elämä. Teet töitä ahkerasti niin työpaikalla kuin kotonasi. Tarjoat apuasi anteliaasti, ja usein kulissien takana. Uudet ideat, muutokset ja epävarmuus ärsyttävät sinua. Haluat muuttumattoman, hyvin järjestetyn ja aikataulutetun elämän, vaikka se tarkoittaisi sitä että joku toinen tekee aikataulusi ja ohjaa elämääsi. Sovellut parhaiten ammatteihin, joissa voit auttaa ihmisiä: palvelutyö, opetus, vapaaehtoistyö, hoitotyö. Olet onnellisimmillasi kun voit käsitellä yksityiskohtia ja suorittaa rutiineja, varsinkin jos voit tehdä niitä ihmisten parissa.
Löytyy täältä.
Hetken aikaa muualla
Kumma päivä.
Töissä eri johtoryhmän jäsenet pommittivat sähköpostilla kaikenlaisilla kummilla kysymyksillä. Höh, minähän tunnollisena työntekijänä ja kaikenlaisten ihmisten tuuraajana sitten vastasin parhaani mukaan. Aika ainakin meni äkimpää eteenpäin, kun oli tekemistä.
Kotona koira tuli uuden kaverinsa kanssa tervehtimään, silmäkulmassa killui kamalan kokoinen punkki. Hetken panikoinnin ja googlettamisen jälkeen kaksi ötökkäinhoavaista ihmistä ryhtyi tositoimiin ja pääsi punkista eroon. Tai siis koira pääsi. Ja punkki hengestään joutuessaan poltetuksi.
Mies oli käynyt pankissa ja ehdotti ajelua Kanta-Hämeen suunnalle maaseudulle. Kahden tunnin kuluttua ajelua jatkettiin yhden auton sijasta kahdella eri autolla. 21-vuotias autovanhus sai arvoisensa seuraajan ja siirtyy eläkepäiville muutaman viikon sisään. Nyt on ihmetelty uuden vekottimen sisäkaluja tuntitolkulla.
Naapuri oli ehdottanut äidille kannabiksen kotiviljelyä omakotitalon yläkerrassa, vaivanpalkkaa olisi tiedossa heti 20 000 € käteisenä. Suosittelin kieltäytymistä Varsinkin kun poliisi oli tehnyt viime viikolla ratsian naapuriin ja löytänyt kasveja sekä ullakolta että pihalta. Siellä ne olivat vieläkin kasvamassa, talon seinää vasten ruukkuriveissään.
Kuulin samaisen naapurin äidille ja isälle kertoman tarinan siitä, kuinka ex-mieheni oli kännispäissään mennyt hänen luokseen (aikoinaan asuttiin äidin ja isän nykyisen naapurin kanssa samassa kerrostalossa yläkerta-alakerta-naapureina) ja huonossa kunnossaan alkanut purkamaan omaa stressiään siitä, että kuinka pieni vekotin hänellä on. Ei siis auto, vaan se toinen... Oli sitten kiskaissut housut oikein alas ja näyttänyt ja itkeä tirauttanut päälle. Hoh, sainpahan parhaat naurut moneen viikkoon!
Otin illalla viimeisen lääkkeen antibioottikuuriin. Pissatulehduksesta on kärsitty. Toivottavasti ei ole mitään muuta, vaan paikat olisivat kunnossa keskenmenon jäljiltä. Tämä kierto ja ovulaatio on ollut todella erikoinen... Torstain klinikkakäynnillä ultrassa oli kaikki hyvin ja kehuja tuli, mutta jotenkin vaan... kummallista on olo. Kun nyt vaan toipuisi fyysisesti kuntoon, henkisestä puolesta ei vielä kannata edes puhua.
Seuraava säästökohde on kuulemma autonhankinnan jälkeen leikkauksenhankinta mulle. En jaksa ajatella sitä vaihtoehtoa... Lääkärille pitäisi kyllä mennä, ortopedille sellaiselle, ja hankkiutua röntgen- ja magneettikuviin. V*ttaa vaan kympillä, jos taas todetaan pullistuma olkapäävammaepäilyn lisäksi. Kohta on kaikki niskavälit operoitu, tungettu nikamien koloihin implantit eikä pää käänny minnekään.
Ruokatunnilla bongasin alennusmyynnistä haaremihousut. Ne oli niin kaameanhauskankoomiset että ostin pois. Täytyy harjoitella pitämistä ensin kotona, en tiedä, riittääkö pokka julkisille paikoille asti. En nimittäin vielä tiedä, onko ne pöksyt huippuhauskat vai lipanaltavedot. Mukavalta tuntuivat ainakin päällä. Juuri tällaista piristystä vaan tarvitsin :)
Mitähän huomenna?
Töissä eri johtoryhmän jäsenet pommittivat sähköpostilla kaikenlaisilla kummilla kysymyksillä. Höh, minähän tunnollisena työntekijänä ja kaikenlaisten ihmisten tuuraajana sitten vastasin parhaani mukaan. Aika ainakin meni äkimpää eteenpäin, kun oli tekemistä.
Kotona koira tuli uuden kaverinsa kanssa tervehtimään, silmäkulmassa killui kamalan kokoinen punkki. Hetken panikoinnin ja googlettamisen jälkeen kaksi ötökkäinhoavaista ihmistä ryhtyi tositoimiin ja pääsi punkista eroon. Tai siis koira pääsi. Ja punkki hengestään joutuessaan poltetuksi.
Mies oli käynyt pankissa ja ehdotti ajelua Kanta-Hämeen suunnalle maaseudulle. Kahden tunnin kuluttua ajelua jatkettiin yhden auton sijasta kahdella eri autolla. 21-vuotias autovanhus sai arvoisensa seuraajan ja siirtyy eläkepäiville muutaman viikon sisään. Nyt on ihmetelty uuden vekottimen sisäkaluja tuntitolkulla.
Naapuri oli ehdottanut äidille kannabiksen kotiviljelyä omakotitalon yläkerrassa, vaivanpalkkaa olisi tiedossa heti 20 000 € käteisenä. Suosittelin kieltäytymistä Varsinkin kun poliisi oli tehnyt viime viikolla ratsian naapuriin ja löytänyt kasveja sekä ullakolta että pihalta. Siellä ne olivat vieläkin kasvamassa, talon seinää vasten ruukkuriveissään.
Kuulin samaisen naapurin äidille ja isälle kertoman tarinan siitä, kuinka ex-mieheni oli kännispäissään mennyt hänen luokseen (aikoinaan asuttiin äidin ja isän nykyisen naapurin kanssa samassa kerrostalossa yläkerta-alakerta-naapureina) ja huonossa kunnossaan alkanut purkamaan omaa stressiään siitä, että kuinka pieni vekotin hänellä on. Ei siis auto, vaan se toinen... Oli sitten kiskaissut housut oikein alas ja näyttänyt ja itkeä tirauttanut päälle. Hoh, sainpahan parhaat naurut moneen viikkoon!
Otin illalla viimeisen lääkkeen antibioottikuuriin. Pissatulehduksesta on kärsitty. Toivottavasti ei ole mitään muuta, vaan paikat olisivat kunnossa keskenmenon jäljiltä. Tämä kierto ja ovulaatio on ollut todella erikoinen... Torstain klinikkakäynnillä ultrassa oli kaikki hyvin ja kehuja tuli, mutta jotenkin vaan... kummallista on olo. Kun nyt vaan toipuisi fyysisesti kuntoon, henkisestä puolesta ei vielä kannata edes puhua.
Seuraava säästökohde on kuulemma autonhankinnan jälkeen leikkauksenhankinta mulle. En jaksa ajatella sitä vaihtoehtoa... Lääkärille pitäisi kyllä mennä, ortopedille sellaiselle, ja hankkiutua röntgen- ja magneettikuviin. V*ttaa vaan kympillä, jos taas todetaan pullistuma olkapäävammaepäilyn lisäksi. Kohta on kaikki niskavälit operoitu, tungettu nikamien koloihin implantit eikä pää käänny minnekään.
Ruokatunnilla bongasin alennusmyynnistä haaremihousut. Ne oli niin kaameanhauskankoomiset että ostin pois. Täytyy harjoitella pitämistä ensin kotona, en tiedä, riittääkö pokka julkisille paikoille asti. En nimittäin vielä tiedä, onko ne pöksyt huippuhauskat vai lipanaltavedot. Mukavalta tuntuivat ainakin päällä. Juuri tällaista piristystä vaan tarvitsin :)
Mitähän huomenna?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)