torstaina, helmikuuta 3

Tunnustus


Sain Katjushalta tunnustuksen, kiitos :) 
Tyylikkyydestä en niin osaa sanoa muuta kuin 
että omalla tavalla ja "tyylillä" mennään, kuten ennenkin.

Tässä yhteydessä kuuluu kertoa seitsemän asiaa itsestään 
sekä välittää tunnustus eteenpäin.
Tunnustus lähtee eteenpäin Mafaldalle :)

1. En ole eläissäni käynyt Ikeassa, mitä usein kummastellaan. Varsinkin nyt, kun se Tampereellekin saapui.

2. Pidän betonikellarin hajusta. Siitä tulee mieleen lapsuuden saunavuorot mummun ja papan luona sekä kesämökin maakellari. 

3. Olisin saanut ala-asteella siirron ekaluokan syksyn jälkeen suoraan tokan luokan keväälle, sillä osasin jo lukea ja kirjoittaa sujuvasti. En kuitenkaan halunnut siirtyä kavereiden takia.

4. Lukion jälkeen hain tai suunnittelin hakevani varsin monelle eri alalle: yliopistoon lukemaan biologiaa, geologiaa, kemiaa, suomen kieltä ja kirjallisuutta, ympäristöpolitiikkaa, lääketiedettä ja eläinlääketiedettä sekä lisäksi ammattikorkeakouluun valokuvausta. Tosissani hain vain biologiaan. Olisi pitänyt yrittää vielä useammin.

5. Haluaisin omistaa pienen palan metsää ja hoitaa sitä; tehdä raivaustöitä, istuttaa, harventaa ja hakata. Suojelua ja monimuotoisuutta unohtamatta. Aikanaan suoritettujen metsäkoneiden ajokurssin taidot ovat jo unohtuneet; harvesterin ohjaimissa ollessa on aikasmoinen äijäolo :)

6. Maailman kauhein elokuva on edelleen Kubrickin ohjaama Hohto. Samalla kun se saa sulkemaan silmät se myös kiehtoo käsittämättömällä tavalla niin paljon, että silmiä ei vain saa suljettua. Painajaisia en ole siitä ikinä nähnyt, niitä aiheutti pienenä  tv-sarja ja kirja Tripodien aika. Vieläkään en ole uskaltanut niitä katsoa tai kyseistä kirjaa lukea.

7. Olen osannut soittaa nokkahuilua ja olen käynyt piano- ja kitaratunneilla nuorempana. Kuuluin myös koulun kuoroon. Nykyään en halua ääneen edes laulaa, mutta hiljalleen on mieleen hiipinyt ajatus kitaran hankinnasta ja unohdettujen taitojen mieleenpalauttamisesta.

4 kommenttia:

Mafalda kirjoitti...

Kiitos poplar, "kunniamaininta" on huomioitu :)

Katriina kirjoitti...

Aika jännä tuo ajatus vaihtaa luokkaa suoraan ekalta tokalle. Ei meidän koulussa vaan koskaan ollut mitään vastaavaa, vaikka itse myöskin osasin jo lukea ja kirjoittaa jo ennen kouluikää. Joskaan en myöskään olisi halunnut vaihtaa - enkä aio sitä suosittaa esikoisellenikaan, jonka epäilen myös hallitsevan ekan luokan "oppimäärän" jo hyvissä ajoin.

Poplar kirjoitti...

En tiedä, onko tuollaista käytäntöä ollut olemassa missään vaiheessa virallisesti. Muistaakseni luokanopettaja oli sitä vanhemmille ehdottanut/suositellut ja multa tultiin sitten kysymään mielipidettä asiaan. Luulen, että ehkä kyseessä oli enemmän opettajan henkilökohtainen "turhautuminen" siihen, ettei keksinyt mulle sopivasti haastetta. Musta oli vaan hauskaa "opetella" muiden kanssa tavuttamaan ja olla apuna lukemisen opettelussa. Ja läksytkin sai nopeasti tehtyä :)

Itse en varmaan vanhempana lähtisi tuollaiseen siirtoon myöskään. Mitä sitä suotta lyhentämään sitä lapsuutta ja sotkemaan kaveripiirejä.

Katriina kirjoitti...

Muistan itse, kun sain ekaluokalla lukea ihan oikeita lasten kirjoja, sillä välin kun muut vielä opettelivat lukemaan. Mutta enpä tiedä saako nykyään opettaja poiketa jonkun oppilaan kohdalla opetussuunnitelmasta noin "radikaalisti"...