perjantaina, tammikuuta 14

Päänsäryn lopetus -projekti, osa 2

Meillä aloitettiin tuossa marraskuun lopussa mun kamalien ja ahdistavien päänsärkyjen karkoittamiseksi ihan oma "projekti". En tiedä, onko raskaudella vaikutusta asiaan, mutta joka tapauksessa syksyn aikana on minulle tullut ajoittain todella kovia päänsärkyjä, joiden kanssa meinaa seota. Ei pysty olemaan mitenkään järkevästi ja inhimillisesti, kun sattuu niin lujaa. Yleensä särky on toispuoleista, usein särkee myös silmien taakse ja niiden väliin ja melkein aina kiristää ja vetää kaulasta ja niskasta tuonne lapojen väliin saakka. Pahimmillaan vietin neljä päivää melkein totaalisesti peiton alla, kun silmien liikuttaminenkin järisytti maailmaa liikaa. Kotona olisi kyllä kaikenlaisia lääkkeitä vahvoista kipulääkkeistä tulehduskipulääkkeisiin, rauhoittaviin ja rentouttaviin saakka, mutta mitään niistä en voi raskauden takia käyttää. Parasetamolista ei ole minkäänlaista apua. Ainut konsti helpottaa oloa ovat kylmäpussit, joilla saan kivun taittumaan.

En usko, että kyseessä on migreeni, sillä pahoinvointia ja näköhäiriöitä ei ole ollut. Olen miltei varma, että tämä johtuu kireistä hartioista ja on välillinen vaiva kaularangasta ja olkapäästä johtuvista vammoista. Kaularanka kun on leikattu, ylärintarangassa ja kaularangassa on ahtautumia ja selkärangan ja kylkiluiden kiinnittymiskohdat ovat totaalisesti jumissa. Niitä ei saanut kiropraktikkokaan auki. Olkapäässä on lisäksi omat vaurionsa, jotka aiheuttavat sen, että asentoni ei ole suora eikä lihaksieni toiminta tasapainossa. Nytkin tunnen oikean käden särkyjen perusteella, että siellä on taas lihastulehdus päällä enkä ole muuta kättä ja olkapäätä rasittavaa tehnyt kuin kutonut.

Joka tapauksessa. Miehellä meni hermo noihin päänsärkyihin ja asioita alkoi tapahtumaan. Ennen joulua sain uudet silmälasit, joilla näkee nyt hyvin ja kauas. Oli aikakin, edelliset oli hankittu 10 vuotta sitten. Ei tarvitse enää siristellä! Ja pokatkin on ihan eri tyyppiset kuin aiemmin, jonka johdosta olo tuntuu kuin uudelta ihmiseltä :)

Tänään kävin projektin toisena vaiheena hakemassa hammaslääkäriltä purusuojan ja sitä täytyy nyt opetella käyttämään. Puren hampaita ja leukoja yhteen todella paljon ja erityisesti yöllä, joten usein on jo aamulla herätessä leuat väsyneet ja kipeät ja pureminen sattuu. Jatkuva hampaiden jauhaminen aiheuttaa myös päänsärkyä ja rasittaa niskan ja kaulan lihaksia, joten toivon kovin, että tällä vekottimella olisi apuja moneenkin asiaan! Takahampaista on jo lähtenyt kiilteet kovan puremisen vuoksi, joten suojalla tulee suojeltua hampaiden kuntoakin.Vastaanotolla sovitettiin ja säädettiin purusuojaa vielä kohdilleen ja taisin sielläkin purra liian lujaa... kotiin päästyäni nimittäin huomasin että alaetuhampaan takaosasta on lohjennut pala irti.... Tosi hyvä hammaslääkärikäynti! No, seuraava aika on kahden viikon päästä, joten täytyy silloin näyttää tuota hammastakin.

Kolmantena osana tässä projektissa voisi olla muutaman viikon päästä alkava jooga, josta toivon apuja niska-hartiaseudun ongelmiin. Mies on luvannut nyt aktivoitua ja lupasi hieroa yläkropan pari kertaa viikossa totaalijumien ehkäisemiseksi. Jos olo kovin pahenee, on pakko mennä hierojalle ja fysioterapiaankin taas hoidettavaksi, varmaan viimeistään vauvan tultua maailmaan.

Ja se vasta pelottaakin. Miten ihmeessä saan kanniskeltua pientä päivät pitkät tällä olkapäällä? Nyt jo kauppakassin hetkellinen kantaminen aiheuttaa kovat säryt koko yläkroppaan ja säteilykivun sormiin sekä päähän. En tiedä, tuleeko siitä yhtään mitään, mutta kokeilla täytyy. Kaikkien ergonomisten apuvälineiden avulla. Alustavasti ollaan mietitty, että jos tulen kovin kipeäksi, niin sitten otetaan lainaa ja mennään kuvauttamaan ja leikkaamaan tuo olkapää kuntoon yksityisellä. Vian on pakko olla siellä, sillä kaularangasta ei kesän kuvausten perusteella löytynyt uutta pullistumaa.

Olen aiemminkin tästä täällä maininnut, mutta korostanpa taas, kun aiheessa ollaan. Pitäkää hartioistanne huolta! Ja kun puutumista ja vihlontaa sormiin tai muualle raajoihin tulee, niin heti lääkäriin. Pullistumien, rustottumien ja hermovaurioiden kanssa ei kannata leikkiä.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oletko kokeillut vyöhyketerapiaa noihin päänsärkyihin? Siitä voisi myös olla apua.

Päänsäryt ja niska- ja kaularangan ongelmat on mullekin tuttuja, kun yliliikkuvat nivelet. Toinen olkapää on leikattu. Sen tähden olen yrittänyt pitää hyvää huolta lihaksista ja hartia-alueen kunnosta. Siitä huolimatta alkuraskaudessa sain niskan niin jumiin, että voi pojat. Kävin sitten kymmenen kertaa hierojalla raskausaikana, jotta sain tilanteen kuntoon ennen tytön tuloa. Suosittelen lämpimästi hierojalla käymistä raskausaikanakin - kun maha on jo iso, niin homma voidaan hoitaa istuvassakin asennossa. :)

em kirjoitti...

Hei vaan! En ole sulle aiemmin kommentoinut, vaikka olen jo pidemmän aikaa tykännyt käydä lukemassa mietteitäsi. Purukisko (tai purulelu kuten itse sitä kutsun) on kyllä aivan loistava keksintö. Käytön alussa kuola tuntui valuvan yön aikana haitaksi asti, mutta jotenkin tuo ongelma on vähentynyt ajan kanssa. Nykyään olen ihan addiktoitunut puruleluun, se on kuin tutti suussa nukkuisi enkä enää osaa olla ilman :). Kolmen viikon häämatkalla jätin esteettisyyssyistä purulelun kotiin ja parin viikon päästä en saanut suuta aamuisin auki, niin kipeät oli leukani. Asia korjaantui, kun kotona otin taas purulelun käyttöön. Ja samanlaisista päänsäryistä kärsin minäkin silloin tällöin ja hierojalla on todettu kaulan ja pään lihasten olevan tosi kireänä, hieroja totesi pipon olevan kireällä. Hierontaa suosittelen minäkin tuon purulelun lisäksi.

Anonyymi kirjoitti...

Täällä myös onnellinen purentakiskon omistaja. Minulla migreeni on kuvailemasi kaltaista - tosin myös pahoinvoinnilla höystettynä. Ns. aurattomassa migreenissähän ei ole näköhäiriöitä. Minulla niitä ei ole ollut koskaan.

Itselläni migreenikohtaukset lisäksi pahenivat raskauden ekalla kolmanneksella, mutta sen jälkeen helpotti. Onneksi. Hyväksi havaittu apu on ollut myös anatomisesti muotoillusta tyynystä. Tällä hetkellä, kun vauva on 3 kk, niin huonot imetysasennot ja nostelu ovat tehneet tehtävänsä niskalle eli jumpata pitää ahkerasti. Muuten päätä alkaa kivistää.

Toivottavasti saat avun kiskosta ja vauva-arki sujuu hyvin!

Poplar kirjoitti...

Kiitos kommenteistanne!

EmmyAurora: Vyöhykettä en ole kokeillut. Se on ollut jo pitkään (vuosia) mielessä, mutta en vain ole saanut aikaiseksi. Voisi olla nyt hyvä hemmottelutapa itselle ihan vaan rentoutumisenkin kannalta, täytyykin miettiä! Hierojallakäynneistä on varmasti apua, sinne meneminen on vaan niin korkean kynnyksen takana... Inhoan yli kaiken sitä että pitää vieraiden ihmisten kanssa olla vähissä vaatteissa ja kosketuksissa. Saman kiusallisuuden vuoksi käyn parturissakin todella harvoin.

Em: kiitos käynnistäsi :) Kolmen purulelullisen yön jälkeen sen käyttö tuntuu jo aika helpolta. Ei ole tullut kipuja suuhun ja aikas nopeaan siihen kiskoonkin tottuu, kun sen suuhunsa laittaa. tarvis varmaan pitää sitä päivisinkin, nyt tuntuu että puren päivällä sitäkin enemmän leukoja yhteen, kun yöllä ei enää tarvitse :) Ja onnea onnistuneesta siirrosta! Käyn blogiasi lukemassa ja taivaltasi seuraamassa. Kovasti tarrasukkia matkaan!!!!

Anonyymi: kiitos käynnistäsi! Saa nähdä, millaiseksi se vauva-arki muodostuu. Jumpata silloin täytyy aika lailla, koitan nyt jo aloittaa kotona varovasti ilman painoja aiemmin fysioterapiasta saamieni ohjeiden mukaan.

Mama M kirjoitti...

Kovin tutulta kuulostaa tuo päänsärkyily ja silmänvihlomiset sun muut. Itse olin huonoimpina öinä ollut valmis kiskomaan silmän irti päästä, että pääsisin kipukohtaan käsiksi.. Purulelu on täälläkin käytössä :)

Niin, sulla tosin taitaa olla aikamoinen vamma- tai rasitushistoria, joka varmasti lisää kipuilua, mutta kyllähän päänsärky ilman virheasentoja on tosi tyypillinen alkuraskauden vaiva.

Kun mietit vauva-ajan kantelua, niin imetyspä se varsinainen piina tuolle puolelle on. Niihin asentoihin kannattaa varmasti kiinnittää huomiota, varsinkin jos tietää taipumuksen jumiutumiseen. Itse en hankkinut, mutta nyt harkitsen imetystyynyt hankkimista. Se ainakin teoriassa mahdollistaa rennon asennon ja rasituksen pois hartioilta paremmin kuin ne omat tyynyviritelmät ja varsinkin öisin mitä kummallisemmat asennot.

Lisäksi suosittelen ehdottomasti kantoreppua. Meillä on ollut Manduca, jonka hyvä puoli on siinä, että hihnat voi laittaa hyvin monella tapaa. Näin voi löytää juuri sen itselle sopivan kantomuodon, joka rasittaa vähiten sitä omaa arkaa paikkaa, on se sitten lonkka, selkä tai olkapäät. Toki mikä tahansa kantoväline, jolla paineen saa pois hartioilta, auttaa tässä.

Ai niin, puutumisista tuli mieleen, että minulla alkoi raskausaikana kädet puutua. En kiinnittänyt siihen huomiota sen kummemmin, kun sekin listataan jossain ihan yleiseksi raskauteen kuuluvaksi vaivaksi.

Niin ja onnea vaivojen helpottumisesta!

Katja kirjoitti...

Onko sulla jo bola-koru? Haluaisin lahjoittaa sulle ja pikkutaimelle sellaisen.

Poplar kirjoitti...

MamaM: Kantovälineitä olen tässä viime viikot netistä tutkinut. Manduca vaikuttaa hyvältä vaihtoehdolta, ainakin ulkona liikkuessa. Hiukan mietin, miten se soveltuu täällä kotona puuhaamiseen. Jotenkin sellainen liina tuntuisi kotona käytettävänä keveämmältä. Omista vaivoistani tiedän kuitenkin sen, että olennaisinta on saada paino ja rasitus hartioilta pois tuonne lantiolle ja siihen tarkoitukseen uskon Manducan soveltuvan paremmin kuin liinojen. Imetystyyny täytyy hankkia. Kaupoissa ovat aika kalliita, täytyy miettiä tekisinkö itse.

Katjusha: laitoin sulle postia :)