lauantaina, marraskuuta 20

Marraskuun 20.

Yöllä herättiin murinaan. Aamulla heräsin siihen uudelleen, mutta nyt olin liian hidas. Onneksi vaarihaukku on kerryttänyt elämänsä aikana kasaan niin suuren viisauden, että meni tekemään ripulinsa kylpyhuoneeseen. Kohta on taas aika lähteä ulos, vaikka luulen, että vatsa on nyt jo ihan tyhjä. Mennään kuitenkin varmuudelta, helpottamaan oloa ja puskemaan pahanhajuiset kaasut ulkoilmaan. Nyt osaan jo hymyillä asialle, muutama tunti sitten siivotessa ja yökkiessä tuli kaikki kirosanat käytyä läpi moneen kertaan...

Ulkona on valkoista. Se hiukan auttaa. Talven rauhallisuus siirtyy minuunkin, saan elinvoimaa kynttilöiden liekeistä. Odotan jo niitä päiviä, kun ikkunasta kurkistaa takaisin kuuraiset ja huurteiset puut, kun ilma on raikasta ja kuivaa. Silloin on talvi parhaimmillaan.

Olen selvitellyt asioita moneen suuntaan, vähän jokaiseen, mutta kuitenkin eteenpäin. Työstin yhden harjoitustyön taas valmiiksi, muutama vain on enää jäljellä. Ajatukset hiipivät hiljalleen työstä ja opiskelusta perheeseen, jossa suurimmat muutokset tällä hetkellä tapahtuvat. Hiljaisia virtauksia ja voimansiirtoja on jo käynnistynyt, universumi on liikahtanut tavalla, jota ennen olisi voinut nimittää ikuisesti nukkuvaksi jättiläiseksi. En malta odottaa enkä jaksaisi enää päivääkään tässä kärsimättömyydessäni kasvaa ja kokea uutta, astua uuteen maailmaan, yksin ja yhdessä.

Tiedän kuitenkin, että hyvää kannattaa odottaa. Antaa pienen liikkua ja vilkastella vielä tovi vatsassa, kasvaa vahvaksi ja tihenevillä potkuillaan muistuttaa äitiään siitä, että kaikki on hyvin.

Tänään on päivän vauhdikkaasta aloituksesta huolimatta muodostunut varsin seesteinen päivä. Olen kotona, mies on töissä. Päiväni ei ole mennyt hukkaan, kuten niin monet päivät tällä viikolla ovat. Kadonneet sängystä nousemattomuuden ja masennuksen viltin kätköihin. Jaksan odottaa jopa iltaa. Tänään on minun ja mieheni vuosipäivä, jota juhlistamme lähtemällä ulos syömään. Vaikka mitään ihmeellistä tai erikoista ei ole tiedossa, on tämä jotenkin erityisen liikuttava päivä. Mielessä pyörivät ajatukset ja tunnelmat viiden vuoden takaa sekä kaikki ne tapahtumat ja kokemukset, joita olemme yhdessä eläneet läpi. Aika on kulunut niin nopeasti ja kuitenkin... tuntuu, että olisimme olleet yhdessä jo vuosikausia kauemmin. Elämä on opettanut ja hitsannut meidät yhteen tavalla, josta en voi olla muuta kuin kiitollinen ja äärimmäisen liikuttunut.

Samalla ajattelen huomista, jolloin olisi voinut olla esikoisen yksivuotispäivä. Ikävä on edelleen suuri ja osa sielusta on poissa, mutta tiedän, että Isosisar on edelleen meidän matkassa mukana. Joka päivä omassa sydämessä ja tuikkivana tähtenä taivaalla, meidän ja pikkusisarensa matkaa seuraten.

Juuri nyt on hirmuisen hyvä olla, tunteiden täyttämänä. Melankolinen ja masentunut  mieli on väistymässä hiljalleen, ainakin tänään. Enkä enää pelkää niin paljoa.

7 kommenttia:

Katjusha kirjoitti...

Kuulostaa ihanalta, joko liikkeet tuntuu??

EmmyAurora kirjoitti...

Sukupuoli on siis tiedossa ilmeisesti. Onko teillä ollut jo rakenne-uä? Mä olen ihan pihalla ajankulusta ihan kaiken suhteen. Tiedän vain oman vauvan iän, muulla ei ole merkitystä.

Tuuli kirjoitti...

Upeaa, kun pelko ja masennus on väistymässä :-). Tosiaan kun katsoo taakse päin, niin universumi on pysynyt tietyiltä osiltaan muuttumattomana. Nyt melkein kaikki on yhtäkkinä muuttumassa - ne ikivanhatkin suhteet joksikin toiseksi - tavalla tai toisella. Olen kiitollinen, kun tuo muutos ei ahdista minuakaan (niinkin voisi olla!). Päin vastoin tuntuu, että viimeinkin on tapahtumassa jotakin vanhasta poikkeavaa, ja on mielenkiintoista seurata, mihin se johtaa :-).

Iloa tämänpäiväiseen ja jaksamisia huomiseen merkkipäivään.

Katjusha kirjoitti...

Aah, tuolla odotuksessahan oliki, että potkut on tunnettu! IHANAAAAAAA!!!! Nauti niistä hentoisista hipaisuista. Muutaman kuukauden päästä ne muuttuu muljahduksiksi ja siitä semmoseksi rymyämiseksi, että ei paremmasta väliä. :)

Anonyymi kirjoitti...

:)


Puuhis

Poplar kirjoitti...

EmmyAurora: ei ole sukupuoli vielä tiedossa. Rakenneultra on juuri ennen joulua ja suunnitelmissa on kyllä silloin kysyä asiaa. Vielä ei ole tullut tyttö- tai poikaoloa yhtään, joten en osaa yhtään aavistella, millä vekottimilla pikkuinen on varustettu :) Mies toivoo kovasti poikaa esikoiseksi, tietenkin. Kumpikin on kyllä yhtä rakas!

Tuuli: elämme jännittäviä aikoja! Hiljalleen asiat ja ihmiset saavat uusia merkityksiä ja elämään tulee ihan toisenlainen järjestys. Hyvä, että tulee, vaikka se tarkoittaakin uusia haasteita ja kasvamisen paikkoja.

Katjusha: juu :) ekat ihan selvät potkut tuli torstaina. Muutaman viikon ajan on jo myllertänyt ja muljahdellut ja ihan just maha on pullahtamassa esiin :) Kauheasti niitä liikkeitä vaan odottaa ja samalla tiedän, että jossain vaiheessa niihin jo ehtii tuskastumaankin.

(.) Tänään on ihan hyvä mieli muistopäivästä huolimatta. Odottelen miestä kotiin ja lähdemme saman tien anopille kertomaan raskaudesta ensimmäistä kertaa. Illalla elokuviin katsomaan Potter.

Susanna kirjoitti...

Hienoa kuulla, että sinulla on hyvä olla! :) Ja ihanaa, että olet tuntenut jo Pikkuisen potkut.