lauantaina, syyskuuta 11

Sairaalaelämää

Pitää kohta varmaan laittaa TAYSin eri osastojen puhelinnumeroita kännykkään pikavalintaan. Niin kummalliseksi tämä viikko on sairaalassakäymisen ja puhelinyhteyksien suhteen muodostunut. Hyvä niin, on tärkeää, että saa apua ja että yhteydet ovat olemassa.

Eilen illalla sairaalan pääovet tuntuivat jo miltei kotoisilta. Lohduttavilta. Aiemmin sairaalassakäyminen on ahdistanut.

Olin eilisen kotona, en mennyt töihin. Ilmoitin työpaikalle pitkän sähköpostin muodossa meidän kokonaistilanteen. Kirjoitin ja kerroin ihan kaikesta. Endometrioosista, lapsettomuudesta ja siihen liittyvistä hoidoista, koeputkihedelmoityksestä, infektiosta ja komplikaatioista sekä torstaiyönä alkaneesta verenvuodosta. Siitä, että olen tehnyt positiivisen raskaustestin. Kerroin myös psykiatrisen käynneistä ja vakavasta masennuksesta, tulevasta pidemmästä sairaslomasta ja jatkohoitosuunnitelmista. Sekä miehen tilanteesta; mitä tapahtui, mitä epäillään ja mitä nyt jatkossa seuraa. Sain takaisin ihanan ja lohduttavan viestin, joka nosti painon hartioilta pois. Se poisti myös pelon, jota olen pitkään sisälläni kantanut. On hirvittävän paljon helpompaa nyt olla, kun joku töissä tietää. Pyysin pitämään asiat vielä luottamuksellisina. Kerron muille itse, sopivalla hetkellä ja sopivalla tavalla sitten, kun minusta tuntuu. Pyysin myös kertomaan minulle etukäteen sen, että jos esimiehelleni tulee eteen tilanne, jossa hänen on pakko jotain tilastani jollekulle toiselle kertoa (ylemmälle taholle tai kollegoilleni pohjoismaissa), hän pitää minut siitä ajan tasalla. Minun on silloin helpompi olla.

Olen astunut nyt kaapista ulos ja tehnyt sen, mitä olen viimeisen kuuden vuoden ajan pelännyt ja pitänyt sisälläni.

Mies on edelleen sairaalassa. Mitään lisätietoa diagnoosin suhteen ei olla saatu eikä saadakaan viikonlopun aikana. Selkäydinnäytteet ovat edelleen viljelyssä ja alustava kommentti rangan ja aivojen magneetista on se, että mitään erikoista ei siellä näy eikä mitään akuuttia hätää ole kyseessä. Hän saa kahta eri lääkitystä virus- ja bakteeri-infektiota vastaan. Emme voi muuta kuin odottaa ja seurata paheneeko vointi.

Minulla torstaina illalla alkanut vuoto loppui muutaman tunnin jälkeen. Siitä lähtien olen maannut sängyssä ja koittanut kipulääkkein saada oloani siedettävämmäksi. Selkäkipu on aikamoinen. Olo on heikko, huimaa ja pyörryttää, ruokahalua ei kerta kaikkiaan ole ja nälkä on kova. Syöminen on ihan täysin väkisin nielemistä, miltei oksennusrefleksiin saakka. En ole juurikaan nukkunut; asioiden miettiminen, kipu ja masennus saavat minut ylikierroksille, joka mahdollistaa ainoastaan lyhyiden pätkien torkkumisen.

Eilinen psykiatriaika peruttiin lääkärin lapsen sairastumisen vuoksi. Minulle kuitenkin soitti päivystävä psykiatri, jonka kanssa meillä oli hyvä keskustelu. Se rauhoitti omaa oloa kaiken aiemman ja torstaina olleiden tapahtumien lisäkuormituksen jälkeen. Hän soittaa minulle nyt päivittäin ja tarkistaa, missä kunnossa olen. Jos olen sairaalasa miestä katsomassa hänen päivystysaikanaan siten, että hän ehtii tulla meitä katsomaan ja jututtamaan, on sekin mahdollista. Lisäksi hän välitti tiedon tilanteestani Pitkäänniemeen, jonne voin tarvittaessa soittaa ja saada akuuttia keskusteluapua, jos olo yksin kotona alkaa mennä tukalaksi. Sinne voi myös mennä päiväksi tai kahdeksi olemaan ja nukkumaan, jos ei pysty olemaan yksin. En saisi kuulemma olla yksin kotona nyt yhtään.

Juuri nyt on aika rauhallinen olo. Olen lähdössä taas sairaalaan päiväksi ja illaksi. Odotan puhelinsoittoa psykiatrilta. Miehen kanssa sovittiin, että ajoitan huomenna sairaalaan tulon siten, että voisimme koittaa saada psykiatria osastolle paikalle. Minun tilani lisäksi mies kokee, että hän haluaisi saada keskusteluapua omaan jaksamiseensa liittyen.

En tiedä vielä, miten tästä eteenpäin mennään. Elän ihan hetkessä. Käyn tunnin välein tarkistamassa, tuleeko vuotoa. Mies tsekkaa koko ajan alaraajojen tuntotason mahdollisia muutoksia ja seuraa kuumeen tasoa. Odotamme lisätietoa ja toimenpiteitä sekä yhdessä että erikseen. Tieto siitä, koska kumpikaan meistä menisi takaisin töihin, on ihan auki. Minä en ilmeisesti nyt hetkeen töihin mene. Miehestä ei ole mitään tietoa. Riskinä on se, että hän jää kokonaan työkyvyttömäksi ja että meidän elämä rakentuu pyörätuolipotilaan hoidon ympärille.

Ei voi muuta kuin odottaa ja olla toista lähellä.

************************************
Kaikille teille, ketkä kirjoituksiani luette, haluan painottaa nyt sitä, että jos nousee yhtäkkiä kova kuume, ilman mitään muita oireita, olkaa ystävät hyvät skarppina ja ottakaa heti yhteys lääkäriin! En tiedä vielä, onko miehellä kyseessä enterovirus, mutta sitä vahvasti epäillään. Virus/bakteeri on iskenyt hänellä selkäytimeen, jonka seurauksena rinnasta alaspäin on pintatunto heikentynyt miltei puolella eikä pissaaminen enää onnistu. Pahimmillaan hän voi halvaantua ja joutua pyörätuoliin, katetri kaverinaan. Parhaimmillaan tilanne korjaantuu takaisin ennalleen. Siinä välillä kaikki kombinaatiot ovat mahdollisia.

Tämän viruksen ja kovan kuumeen kanssa ei kannata leikkiä ja odottaa yhtään.

13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi kumpa kaikki kääntyisi parhain päin. Olette ajatuksissa! Aivan käsittämätöntä, miten tuo kaikki voikaan sattua näin kerralla. Toivon kovasti, että pieni ihmeenne sinnittelee sinussa kiinni ja että miehesi virus/bakteeri saadaan kukistettua. Lähetän lämpimiä ajatuksia luoksenne, kun en muutakaan osaa. *halaa*

Anonyymi kirjoitti...

Voi miksi elämän pitää olla noin raskasta? Yritin miettiä jotain rohkaisevaa kommentoitavaa, mutta kaikki on niin kliseistä. Hienoa, että jaksat jakaa ajatuksiasi, ne auttavat monia jaksamaan omien murheiden kansa, vaikka se varmasti sinua ei juuri nyt lohdutakaan. Hetki kerrallaan, vaikka väkisin. Jaksamista ja kiitos, että kirjoitat.

Lumituuli kirjoitti...

Olette ajatuksissani!

Voimia ja rukouksia molemmille!

Anonyymi kirjoitti...

Paljon voimia Sinulle ja miehellesi, toivotaan ja uskotaan että asiat järjestyvät parhain päin.

Anonyymi kirjoitti...

Enkeleitä ja voimia! Teitä koetellaan ihan, ihan liikaa.

Onneksi olette saaneet myös apua, toivottavasti se auttaa jaksamaan.

Pelkkiä hyviä uutisia jatkossa, niin todella toivon. Sanattomaksi vetää teidän koettelemuksenne.

Iso halaus


-puuhis-

Anonyymi kirjoitti...

Hei,
En ole aikaisemmin kommentoinut blogiasi millään tavalla, mutta nyt tuntuu että haluan. Teitä koetellaan nyt kyllä urakalla, en millään pysty kuvittelemaan miltä teistä tuntuu/ mitä käytte läpi.
Olen aina tykännyt tavastasi kirjoittaa ja kirjoituksistasi.
Minäkin pidän täällä käsiä ja jalkoja ristissä teidän perheen puolesta, vaikka olette aivan tuntemattomia minulle. Toivon todella, että voitte huokaista helpotuksesta ja itkeä ilon kyyneleitä kaiken tämän jälkeen!

Mafalda kirjoitti...

Olen sanaton. Olet ajatuksissa. *halaa*

Tuuli kirjoitti...

Ihan kohtuuton määrä vastoinkäymistä yhdelle pariskunnalle :-(. Helpottava kuitenkin kuulla, että sinulla on sentään keskusteluapua saatavana heti kun tarvitset sitä. Toivon (niin paljon kuin vain voi toivoa!), että mies parantuisi ihan ennalleen ja mahdollisimman pian. Ja toivon ihan yhtä paljon, että teidän pikkuinen sinnittelisi sitkeästi. Pidä oikein hyvää huolta itsestäsi! Halauksia!

Katja kirjoitti...

Todella iso myötätuntoinen hali täältä netin toiselta puolelta.

<3 Katja

Poplar kirjoitti...

Kiitos kaikille kommenteistanne! Kiitos kaikista peukuista, varpaista, halauksista ja rukouksista. Jokainen niistä on minulle tärkeä.

Kiitos että välitätte, vaikka emme ole koskaan kasvotusten tavanneet. Olen tästä kaikesta kovin otettu.

Emppa kirjoitti...

En osaa muuta sanoa kuin etta voimia!!! Tilanne kuulostaa ihan kasittamattoman raskaalta, mutta onneksi olet saanut apuakin!

Emppa kirjoitti...

En osaa muuta sanoa kuin etta voimia!!! Tilanne kuulostaa ihan kasittamattoman raskaalta, mutta onneksi olet saanut apuakin!

Anna kirjoitti...

En ole minäkään koskaan ennen merkintää itsestäni jättänyt mutta nyt... Suu auki luen ja ihmettelen, miten...miksi.. Eihän tälläista voi käydä kenellekään ja silti voi. Olen sanattoman pahoillani. Voimia! Liitän teidät iltarukoukseen.