keskiviikkona, syyskuuta 22

Lahoista ja koroista toipuessa

Kerralla,
ryöpsähtäen,
niin monta asiaa päällekkäin,
kaikkien kanssa sydän mutkalla,
pelko ihon alla,
hikipisaroina läpi puskien.

Yhtä lailla kuin asiat tulevat eteen kohdattaviksi ja käsiteltäviksi, yllätyksinä ja jalat alta vieden, samaan tapaan ne jopa huomaamatta lähtevät liikkeelle, sopeutuvat, muokkautuvat, katoavat sinne mistä tulivatkin, jättävät jälkensä meihin jokaiseen.

Älä enää katso tännepäin.
Katoa ja häviä,
jätä meidät rauhaan.

En tiedä miten, mutta jotenkin, viimeaikaiset esteet ja muurit ovat alkaneet hiljalleen murtua. Tuntuu, että jopa itsestään, kun nopeasti ajattelee. Lopulta kuitenkin, vaikka suoranaisia ylityksiä ja valloituksia ei ole vielä tehty, on murtumisten aikaansaannos kahden ihmisen henkisen taistelun tulosta. Fysiikalla. voimalla ja väkivallalla saa pieniä alkuja aikaan, mutta se todellinen voitto ja suunnan löytäminen, se tapahtuu mielessä. Siinä, että uskoo ja toivoo eikä anna pahimmankaan esteen kohdalla periksi. Uskaltamalla kyseenalaistaa ja uskoa omaan näkemykseensä.

Anna aikaa ja voimaa eheytyä.
Anna meidän olla rauhassa,
unohda,
jätä seuraava kierros kohdaltamme välistä.
Tämä kaikki riittää pitkäksi ajaksi.

Lintukodossa, siellä minä olen. Seinien sisällä piilossa ja suojassa, paossa arkea ja sen vaatimuksia. Erossa ihmismassoista ja tilanteista, joissa pitää olla esillä, puhua. Näin on hyvä juuri nyt. Saada paranemisen alkuja kasvamaan seuraaville askelmille, tulla vahvemmaksi.

***********************************
Meillä voidaan paremmin. Ykkösasia on miehen hidas ja kauan vielä kestävä, mutta onneksi koko ajan tapahtuva, toipuminen. Päivä päivältä liikkuminen helpottuu. Jalat oireilevat vielä kummilla tavoilla, mutta se ei haittaa liikkumista enää niin paljon. Vessassakäyntikin onnistuu, kun vaan jaksaa olla kärsivällinen. Sitä tässä nyt tarvitaan, kärsivällisyyttä. Paranemisprosessi on useiden kuukausien mittainen ja voi myös olla, että enempää ei hermosto palaudukaan. Jos käy niin, nykytilanteen kanssa pystyy onneksi elämään. Tällä hetkellä näyttää siltä, että pyörätuoli- ja katetriajatukset voidaan hyvillä mielin unohtaa.

Toisena isona asiana on oma jaksaminen. Viikottaisista keskusteluista on apua. Ei se mitään terapiaa ole, kriisiapua sairaalan puolelta vasta, mutta olemassaolollaan minua erittäin paljon rauhoittava asia. Olo on niin paljon kevyempi kun tietää, että ulkopuolella on ammattilaisten tukiverkosto, johon saan yhteyden puhelimitse heti, jos on tarve. Jatkohoitosuunnitelma on vielä työn alla; kantaani lääkitykseen on kovasti udeltu, samoin saattaa käydä niin, että masennusasiaa tullaan hoitamaan kunnallisella ja lapsettomuuskriisiä sairaalan puolella, riippuen nyt siitä, mitä lääkärit miettivät. En laita hanttiin, otan kaiken avun vastaan. Olen edelleen hyvin uupunut, nukun paljon enkä päivääni jaksa kovin kummoisia asioita vielä sisällyttää. Olkoon nyt niin, koitan olla itselleni armollinen ja kuunnella kehoani enemmän.

Se kolmas?

Sen kolmannen tapasimme tänään varhaisultrassa lapsettomuusklinikalla. Pituutta oli jo hurjat 8,8 mm ja sydän, se löi vahvasti ja lujaa. Sisuskaluissa kaikki näytti olevan hyvin, hyperstimulaatiosta, tulehduksesta ja rajuista verenvuodoista huolimatta, Kohtu on terve, limakalvo ehjä, munasarjat ovat palautuneet normaaliin kokoonsa eikä vuotoja näy. En voi muuta kuin olla kiitollinen siitä onnesta ja tuurista, mikä meitä on kohdannut. Että kaikki on hyvin näin hurjien tapahtumien jälkeen.

En voi muuta kuin nöyränä ottaa vastaan sen, mitä elämä eteen asettaa ja parhaan taitoni mukaan selvitä siitä. Niin paljon olen viimeisten viikkojen aikana oppinut kaikesta tästä pyörityksestä. Nyt kuitenkin on pieniä voittoja saatu usealla rintamalla. Meillä voidaan paremmin. Kaikki on paremmin kuin hyvin, juuri nyt :)

11 kommenttia:

Katja kirjoitti...

Voi Taimi! Pidä pintasi!!!!!!!!!! Olen niin iloinen tästä uutisesta, että koko päivä muuttui nyt hyväksi. Lisäksi olen iloinen, että myös tuleva isä on paranemaan päin ja että sinulla tuntuu olevan toivonkipinää mielessä. Ihan mahtavaa! Mitkä viikot nyt on menossa? 7+ ?? Vielä jännäämistä tosiaan on, mutta ainakin tuo varhaisultran etappi on nyt takana.

:) K

Anonyymi kirjoitti...

Aivan mahtavia uutisia, kertakaikkiaan! Mitään muuta en teille toivo, kuin että tämä suunta jatkuu, kaikilla kolmella. Olette ajatuksissa.

Tuuli kirjoitti...

Voi, tuon ihanampia uutisia ei voisi olla - eikä tulla! Alkoi ihan itkettää helpotuksesta: teillähän on kaikilla kolmella asiat kääntymässä parhain päin! Nyt vaan hitaasti eteenpäin, stressaamatta yhtään mistään. Ajattele, että asioilla on tapana järjestyä :-)

Lumituuli kirjoitti...

Aivan loistavaa! Ihanaa! *Halaa ja Rutistaa*

Anonyymi kirjoitti...

Itku tuli. Ei ole sanoja.

Pidä itsestäsi huolta.


-puuhis-

Annika kirjoitti...

Menin aivan kananlihalle kun luin. Mahtavaa! Onnea ja suojelusenkeleitä teille kaikille!

Mafalda kirjoitti...

Ihanaa, että olette saaneet hyviä uutisia :)

Voimia Teille molemmille ja kaikkea parhautta pienelle *halaa*

Mafalda kirjoitti...

Ps. Huomaa, että omissa aivoissa ei juurikaan ole toimintaa, kun kommentit ovat joka postaukseen lähes identtisiä.. Huomaa myös, kuinka voi olla sanaton tilanteessa, jossa ei edes osaa kuvitella toisten läpikäymiä hetkiä. Jotenka, anteeksi siis yksinkertaisuuteni, mutta olette ajatuksissa ja toivon teille kaikkea hyvää :)

Poplar kirjoitti...

Kiitos kaikille :)

Katjusha: tänään olisi menossa koon mukaan 7+0, punktiopäivästä laskettuna olisi 7+4. Eka etappi tosiaan takana, seuraavana edessä neuvola ensi viikolla ja sitten nt-ultran odotus. Se tuleekin olemaan se todellinen Piina... viimeksi kun siellä ne huonot uutiset kerrottiin :(

EmmyAurora: toivotaan että kaikkien kolmen suunta pysyy samana! Jostain syystä Blogger ei ohjaa enää blogiisi sisälle, olen useamman päivän ajan koittanut lukea kuulumisia. Toivottavasti kaikki on hyvin!

Tuuli: asioilla on tapana järjestyä, sen olen elämässä kyllä oppinut. Niin nytkin, vaikka se välillä mahdottomalta tuntuukin.

Lumituuli: halaus ja rutistus takaisin :)

Puuhis: kiitos kun käyt lukemassa. Älä enää itke, nyt voi jo vähän hymyillä :)

Annika: kiva kuulla sinusta! Toivottavasti teillä on kaikki hyvin!

Mafalda: älä murehdi, omista asioistasi huolimatta jaksat vielä meikäläistä kompata. Olet huippu! Voimia päiviisi!

Susanna kirjoitti...

Voi ihania uutisia! Tosi mahtavaa, että teidän kaikkien kolmen tilanne on kääntymässä parempaan!

Voimia ja kaikkea hyvää! :)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kun ilmoitit näin, mutta en tiedä, mitä voin tehdä. Mikähän tuossa bloggerissa tökkii? Oikeutesi ovat aivan ennallaan. No, mitään uutisia ei vielä meidän rintamalla ole. Turhautunutta odotusta lähinnä, kun mitään ei tapahdu :)