tiistaina, syyskuuta 21

Sängyn pohjalla koulun penkillä

Olen elänyt muutaman viimeisen viikon ilman kalenteria. Kotona, seinäkalenteriin, olen laittanut ylös hoitaja- ja lääkäriajat meille kummallekin, mutta sitä varsinaista kalenteria, painavaa ja isoa, joka sisältää kaiken tarvitsemani tiedon, en ole vilkaissutkaan.

Tuntuu, että elämä ja päivät ovat olleet haahuilua. Elämistä ajassa, jota ei oikeastaan ole konkreettisella tasolla. On aivan sama, mihin aikaan herää ja milloin mitäkin tekee. Voin nukkua päivällä ja valvoa yöllä, jos siltä tuntuu. Olla liikkumatta ihmisten ilmoilla, jos ei huvita.

Pidemmän päälle tällainen elämä ei tee minulle hyvää. Aiempina elämäni pitkinä sairasjaksoina olen sen todennut. Tosin, olen aina ollut vakavasti sairaana silloin, kun tällainen mahdollisuus vapaaseen rytmiin on ollut, joten en oikeasti osaa sanoa, sopisiko elämäntapa minulle silloin, kun kaikki olisi kunnossa.

Joka tapauksessa, tänään avasin kalenterin. Aloitin ensin astumalla viime päivien aikana pelottavalta kynnykseltä tuntuneen koulujuttujen tarkastelulla netin kautta; sähköpostit, Moodlen päivitykset, koulutusohjelman sivut. Avasin kalenterin ja sieltä tentti- ja tehtävälistan. Rästitenttejä on vielä joitakin, tulevia tenttejä alkaa tipahtelemaan ensi kuussa. Harjoitustöitä alkaneille kursseille on jo joitain annettu, suurin osa vielä puuttuu. Jouluun mennessä luennot loppuvat lopullisesti ja viimeinen vuosi on aikaa opinnäytetyölle. Sitten homma on pulkassa.

Hetken verran suunnittelin poistavani kaikki työhön liittyvät merkinnät kalenterista pois sekoittamasta mieltäni ja ajatuksiani, raivaamalla sitä kautta tilaa omalle olemiselle ja opiskelulle, mutta en vielä tehnyt niin. Saatan kyllä sen tehdä, ihan vaikka piruuttanikin.

Ahdisti, syke lähti nousemaan ja kurkkua kuristi. Itketti. Takaraivoon iskeytyi heti se tuttu rytmi ja tempo "pitää-pitää-pitää-tee-tee-tee!". Mietin taas sitä, minkä ihmeen takia olen aikanaan tähän opiskeluun lähtenyt mukaan, miten ikinä saan tämän vuoren valloitettua, mistä ihmeestä löydän motivaation ja energian lähteä liikkeelle?

Nyt, tänä syksynä, tässä tilassa, tällä energialla? Kun pelkkä sähköpostin ja kalenterin avaaminen saa minut kiihdyksiin?

En voi muuta kuin ajatella vain yhtä tehtävää ja kurssia kerrallaan. Siitä on lähdettävä liikkeelle. En halua luovuttaa ja jättää kesken, tästä nykytilanteestanikaan huolimatta, sillä olen niin lähellä loppua. Tämä on lippuni motivoivaan työhön ja työpaikkaan, valoni tunnelin päässä. Taidan suosilla jättää opinnäytetyön tekemisen keväälle ja ensi syksyyn ja keskittyä nyt vain kurssien suorittamiseen, niissäkin on jo iso pala haukattavaksi ja purtavaksi.

Lisään haaluileviin päiviini ruokarytmin oheen opiskelurytmin. Aloitan pienestä ja etenen pienin askelin. Tänään ilmoittauduin kahteen uusintatenttiin, tulostin ja talletin verkosta materiaaleja ja vastasin opettajalle sähköpostiin. Se riittäköön alkulämmittelyksi.

5 kommenttia:

EmmyAurora kirjoitti...

Pienin askelin eteenpäin. Se varmaan on parasta. Näen kirjoituksessasi jo valoa. Olet hurjan vahva!

Anteeksi kun utelen, mutta miten raskautesi etenee? Onko kaikki sen osalta hyvin? Oletteko käyneet jo varhaisultrassa? Entä miten miehesi voi?

Katjusha kirjoitti...

Yksi peruna kerrallaan, sanoi kollegani. Opiskelusta on ainakin se hyöty, että siinä saa jotain täysin itselle, ei tarvi tehdä muille mitään. Ja lisäksi noi tentit ja muut, niin mä ainakin otan vähän silleen, että arvosanalla ei oo niin väliä, niitä ei kuitenkaan kukaan loppupeleissä kattele. Se on ainaki se mikä motivoi mua eteenpäin.

Muakin EmmyAuroran tavoin kiinnostaa, miten taimi jakselee?

Lumituuli kirjoitti...

Kyllä siellä tunnellissa taitaa joku valopilkku häämöttää. Tsemppiä ihan hurjasti!

Täällä kans yks kiinnostunut pienstä taimesta sekä miehesi voinnista. :)

kamalasti voimia tuleviin päiviin!

Mafalda kirjoitti...

Niiiin samoja juttuja pohdit kuin minäkin. Mulla tosin ei tuo opiskeluhomma nappaa sitten tuonkaan vertaa.. Töistä puhumattakaan. Kaikki on samanlaista soossia nykyään..

Voimia Teille molemmille!

Tuuli kirjoitti...

Rima usein alenee kun sitä ottaa ja alentaa. Jos opiskelu ahdistaa, niin on loistoidea keventää vauhtia ihan radikaalisti. Teet kaikessa rauhassa juttuja omaan tahtiin ja olen varma, että lopulta valmistut :-).

Olen kanssa utelias taimen suhteen. Toivon niin, että kaikki on hyvin!