tiistaina, syyskuuta 28

Vapputunnelmissa

Meillä kotona puhutaan tulevan vuoden vappujäynästä. Mies on teekkari, henkeen ja vereen koulutuksensa lisäksi. Tajuttiin ja todettiin, että jos (tai KUN, kuten pitäisi nyt vaan ajatella) kaikki menee hyvin, olen tulevana vappuna oikeasti vappupallo. Tampereen teekkareiden vappuperinteeseen kuuluu koskenrannan piknik, haalarit, Vappujäynä-kisa ja tietenkin teemaan kuuluvat härpäkkeet asusteina. No, ensi vuonna me istutaan kosken rannalla piknikillä edelleen kuten tähänkin asti ja minä toimitan virallisen Vappupallon pestiä (varmaan sitten ne haalarit päällä, kun muuta ei enää mahdu päälle). Pikkuinen on paras tuleva Jäynä ja mies saa hoitaa sen teekkaritouhun. Mikäs olisi sen sopivampaa, että Hervannassa asuvalle insinööriparille syntyy teekkarilapsi :)

Tänään oli ensimmäinen neuvola. Hoitaja muisti minut ja meidät reilun vuoden takaa ja kaikki paperitkin oli vielä tallessa. Päivitettiin tilannetta ja tehtiin neuvolakäynteihin kuuluvat testit. Kaikki on niissä paremmin kuin hyvin. Kalkkitabletteja piti käydä hakemassa hoitajan suosituksen mukaan. Varattiin myös aika nt-ultraan ja neuvolalääkäriin verikokeiden lisäksi. Sain äitiyskortin :)

Painiskelen aika lailla negatiivisten tunteiden kanssa. Pelkään ja hermoilen. Ja ahdistun siitäkin, että aikana, jolloin pitäisi olla onnellinen ja kiitollinen, murehdin ja märehdin. Toisaalta, tältä minusta tuntuu, joten miksi pitäisi väkisin tuntea toisin? Joka tapauksessa, koitan kovasti olla iloinen raskaudesta joka päivä ja olla murehtimatta yhtään pidemmälle. Niin kovaan ovat hoitajat sekä neuvolassa että psykiatrisella nyt toitottaneet samaan viestiä kuin mieskin; minä en voi keskenmenolle yhtään mitään. Se tulee, jos on tullakseen. Siltikin, nämä piinapäivät, nt-ultraa edeltävät, ovat kaikista kauheimmat ikinä. Aikaisempia piinapäiviä ei voi millään asteikolla tähän verrata, ei edes puhua samana päivänä. Samalla tiedän, että vaikka viime kerralla nt-ultrassa ne kamalat uutiset kuulimme ja näimme, ei nyt välttämättä käy samalla tapaa. Mieli vaan työstää asioita niin, että se varautuu kaikista pahimpaan.

Ei voi kun odottaa. Sitä tämä on. Odotusta kirjaimellisesti. Tulevaa päivää, että selviää sinne asti. Ja jossain vaiheessa päästäisiin yksittäisten päivien elämisen jälkeen sinne Vappuun saakka ja sen jälkeen tapaamaan sen parhaan Jäynän ikinä.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tsemppiä!!!!!!

Ja tosiaan itse et voi keskenmenolle mitään. Ja vielä sellainen juttu, että murehtimalla en minä ainakaan saanut aikaiseksi sairasta lasta. Eli anna itsellesi armoa! Tuossa tilanteessa "pikku hermoilu" on ihan normaalia.

Täällä pidetään kaikki varpaat ja sormet ristissä ja toivotetaan rauhallista ja edes välillä hermojakin armahtavaa odottelua!


-puuhis-

Anonyymi kirjoitti...

Niin joo, teekkarin kanssa itsekin asuvana, toivottelen vielä oikein hyvää Vappujäynää ;)

-puuhis-

EmmyAurora kirjoitti...

*hymyilee ja halaa lujasti* <3