En pitänyt tämän päiväisestä lounasraviolista. Se ei maistunut miltään muulta kuin kuumalta purkkitomaattimurskalta. En pitänyt hoitajasta, joka taas kiukkuisena vastasi klinikalta. En pitänyt luottamusmiesten asenteista enkä siitä että dominokeksin väliin on tungettu mansikkaa. En pitänyt unohduksestani hakea postista kirjalähetystä, tekemättömistä housunpunttien lyhennyksistä enkä kivusta, joka yltyy ja puuduttaa taas sormenpäät. En pitänyt siitä että nopeatempoinen myrskytuuli meni ohi yhtä nopeasti kuin tulikin.
Sillä myrskynsilmässä on kaikkein tyyneintä. Kaikkein kauneinta katsella ympärillä melskaavaa maailmaa ja hetkeksi, ihan pieneksi sellaiseksi, irrottautua sen rytmistä.
Kaipaan rauhaa. Kaipaan sulaa sopua, mielihyvää, tyytyväisyyden hyrinää. Seesteisyyden lämpöä, joka voittaa koko maailman teet ja sympatiat. Sitä itseluottamuksen voimaa, mitä voi olla sillä hetkellä, kun oivaltaa, että kaikki on hyvin. Että kaikki, mitä ikinä on haaveillut, on tässä ja nyt.
Haluan niin paljon. Vaadin vielä enemmän, itseltäni. Kriittisyyden silmilläni hukkaan itseni maailmaan, josta teen hektisemmän kuin mitä se oikeasti on. Määrittelen rajoja, asetan tavoitteita, pelkään kritiikkiä ja olen armoton heikkouksilleni. Sallin tämän kaiken kyllä muille; ymmärrän ja hyväksyn puutteet ja heikkoudet ja kannustan kaikkia oppimaan omien rajojensa ja mahdollisuuksiensa voimin. Omilla ehdoillaan parhaansa yrittäen. Ja kun itse teen samaa, se ei minulle itselleni enää riitäkään. Ei ole ikinä riittänyt.
Olen 10 pisteen oppilas, kiltti tyttö, esimerkillinen alainen, sitoutuva esimies, uskollinen puoliso, suorittaja, tekijä, näkijä, vaikuttaja, kehittäjä.
Kotona, kynttilänvalojen keskellä istuessa, yhtään mitään tekiessä, on äärettömän lempeää. Muutamana päivänä olen pystynyt asettumaan hetkeksi moodiin, jossa ei mitään vaatimuksia ole. Olen vain. Työpäivän aikana odotan kotiinpääsyä; löysähousuja ja villasukkia jalkaan, tukka suttunutturalle, kahvia, mustikkarahkaa ja niitä kynttilöitä joka paikkaan. Halauksia, suukotteluja, märän koiran turkin tuoksua ja tuhinaa, kainalonkaipuuta. Kääriydyn sohvalle tilkkuviltin alle ja hykertelen mielessäni. Ehkä olen pistämässä päätäni piiloon muulta maailmalta ja luulen ettei toinen minäni sitä näe. Tiedän, että hetken päästä harmittelen hukattua aikaa, mutta juuri nyt tämä suorittamisen alasajo tuntuu oikealta. Kaivatulta ja tarvitulta.
Tuntuu syksyltä. Aavistan jo talven tulon, tunnen sen nahoillani. Tunnen sen hallan tuoksun, mikä aamulla jo hileisessä metsässä häilyy. Imen rauhaa voimakkaista väreistä ja varastoin niitä mieleeni. Ehkä tämä on minun tapani kerätä lehtivihreät talteen tulevia ankaria aikoja varten. Neljän seinän sisällä, muun maailman katseilta piilossa, minusta kuoriutuukin esiin romantikko, haaveilija, kikattelija, ajattelija, nautiskelija, eskapisti, unelmoija.
Pienillä asioilla on niin suuri merkitys. Itsensä kuuntelemisella ja armahtamisella on väliä. Lempiasioiden tekemisellä saa tarvittavan voiman eteenpäin menemiselle. Elämä on tässä ja nyt. Oikeasti en mitään enempää enää tarvitse, kaikki tämä on jo tarpeeksi. Ainekset yhden ihmisen onnelliseen elämään on jo olemassa.
Myrskyn silmässä, hiljalleen pysähtyen... niin hyvää ettei sanotuksi saa :)
maanantaina, syyskuuta 28
perjantaina, syyskuuta 25
Tasan
Tasan ei käy onnenlahjat,
lottovoitot tai hannuhanhet.
Otsatukka kaikista vähiten.
******************************
Runotorstai.
lottovoitot tai hannuhanhet.
Otsatukka kaikista vähiten.
******************************
Runotorstai.
keskiviikkona, syyskuuta 23
Ei ikinä
Ei ikinä tule mistään mitään.
Mitä järkeä on yrittää ja tsempata,
raivata tilaa asioille, siirtää toisia sivuun,
panostaa ja budjetoida,
perustaa elämänsä kalenteriin,
aikatauluttaa,
satsata sielunsa ja mielenterveytensä asiaan,
mistä ei ole mitään takuita onnistumiselle?
Ei mitään. Ei yhtikäs mitään.
Ei yhtään missään ole mitään järkeä.
Samaa sumua kaikki.
Pyöritän itseäni syklissä,
joka voimistuu päivä päivältä;
työssä nakki alkaa napsumaan siihen malliin
että vapaa-aika, opiskelu ja koko muu elämä alkaa sivuuntumaan.
Kroppa oireilee kivuilla,
uudet lääkitykset ovat päällä,
flunssa alkaa taittamaan lopunkin jaksamisen
jo viikon kestäneellä kuumeilulla lakoon.
Olen väsynyt kaiken aikaa.
Olen väsynyt tähän kaikkeen.
Olen väsynyt yrittämiseen ja uskomiseen.
Olen väsynyt aina uudelleen pään ylösnostamiseen.
Olen väsynyt itsenihuijaamiseen ja pakko-optimismiin.
Olen väsynyt miettimään.
Kunpa voisi vain olla
ja osaisi, saisi, jonkun toisen kannattelemaan.
Kadota hetkeksi piiloon ja tulla takaisin eheänä.
En ikinä opi ja ymmärrä. Hyväksy osaani maailmassa.
Sulata tätä osalleni osuvaa taakkaa,
ymmärrä syitä ja tarkoituksia.
Näe valoa tunnelin päässä.
En ikinä.
Mitä järkeä on yrittää ja tsempata,
raivata tilaa asioille, siirtää toisia sivuun,
panostaa ja budjetoida,
perustaa elämänsä kalenteriin,
aikatauluttaa,
satsata sielunsa ja mielenterveytensä asiaan,
mistä ei ole mitään takuita onnistumiselle?
Ei mitään. Ei yhtikäs mitään.
Ei yhtään missään ole mitään järkeä.
Samaa sumua kaikki.
Pyöritän itseäni syklissä,
joka voimistuu päivä päivältä;
työssä nakki alkaa napsumaan siihen malliin
että vapaa-aika, opiskelu ja koko muu elämä alkaa sivuuntumaan.
Kroppa oireilee kivuilla,
uudet lääkitykset ovat päällä,
flunssa alkaa taittamaan lopunkin jaksamisen
jo viikon kestäneellä kuumeilulla lakoon.
Olen väsynyt kaiken aikaa.
Olen väsynyt tähän kaikkeen.
Olen väsynyt yrittämiseen ja uskomiseen.
Olen väsynyt aina uudelleen pään ylösnostamiseen.
Olen väsynyt itsenihuijaamiseen ja pakko-optimismiin.
Olen väsynyt miettimään.
Kunpa voisi vain olla
ja osaisi, saisi, jonkun toisen kannattelemaan.
Kadota hetkeksi piiloon ja tulla takaisin eheänä.
En ikinä opi ja ymmärrä. Hyväksy osaani maailmassa.
Sulata tätä osalleni osuvaa taakkaa,
ymmärrä syitä ja tarkoituksia.
Näe valoa tunnelin päässä.
En ikinä.
perjantaina, syyskuuta 18
Kolme vuotta, ikää ja elämää
Pienen tytön Suuri Sydän
tuikkii kynttilänvalona.
Hiljenen, muistelen,
olet taivaantähtenä jalona.
Mukana aina ja iäti.
Kainalossa aina.
********************************
Lumi 28.8.2003-18.9.2006
tuikkii kynttilänvalona.
Hiljenen, muistelen,
olet taivaantähtenä jalona.
Mukana aina ja iäti.
Kainalossa aina.
********************************
Lumi 28.8.2003-18.9.2006
torstaina, syyskuuta 10
keskiviikkona, syyskuuta 9
Luova Individualisti & Tarkka Laadunvalvoja
Taas on analyysin aika. Kun oma pohdinta ei enää riitä ja asiat ovat mielessä sekaisin, sorrun näihin. Hauskaa on huomata, kuinka kuvaukset osuvat kohdalleen.
Myönnän kaiken :)
Luova individualisti
©Viivi Brunila & Marika Borg
Neloset ovat syvällisiä, tunteikkaita ja aidosti yksilöllisiä ihmisiä. He kokevat elämän monipuoliset sävyt herkästi ja oivaltavasti ja ammentavat usein tarkkanäköistä luovuuttaan sekä työhönsä että yksityiselämäänsä. Tunteet ovat Neloselle tärkeä mittari. Nelonen on yleensä hyvin perillä siitä, millaisia ajatuksia erilaiset ihmiset ja tilanteet hänessä herättävät. Nelosella on ainutlaatuinen kyky muuntaa kokemuksensa, vaikeat ja raskaatkin, merkitykselliseksi kauneudeksi. Neloselle on tärkeää, että hänen yksilöllinen kädenjälkensä näkyy kaikessa, mitä hän tekee. Usein Neloset löytävät jonkin taiteellisen ilmaisumuodon sisäiselle maailmalleen, mutta yhtä hyvin he voivat ammentaa luovuuttaan työhönsä, harrastuksiinsa tai pukeutumiseensa.
Neloset ovat samanlaisuudessaan hyvin erilaisia ja pelkkä tyypin kuvaileminen yhdenmukaisesti sotii Nelosen yksilöllisyyden kaipuuta vastaan. Nelonen asennoituu elämään vahvasti tuntien ja saattaa välillä jopa voimistaa tunteitaan ja kokemuksiaan oman mielikuvituksensa avulla. Nelonen sisäistää kokemuksensa ja ottaa asiat hyvin henkilökohtaisesti. Tämä saattaa näyttää ulospäin joskus yliherkkyydeltä, liioittelulta ja dramaattisuudelta. Neloset myös loukkaantuvat herkästi, jos kokevat tulleensa ohitetuiksi tai väärin ymmärretyiksi. Neloselle on tärkeää tuntea, että hänen ainutlaatuisuutensa ei jää muilta huomaamatta.
Nelonen kokee tinkimättömyyden ja aitouden hyvin tärkeäksi ilmaistessaan itseään ja hän odottaa tätä samaa intensiivisyyttä myös muilta. Joskus Neloselle on tärkeää vetäytyä omaan sisäiseen maailmaansa, pois ulkomaailman asettamilta rajoitteilta ja vaatimuksilta ja selvittää tunteidensa viesti itselleen. Nelonen saattaa jopa nauttia melankolian ja haikeuden tunteista. Neloset kokevat herkästi olevansa erilaisia ja että muut eivät ymmärrä heitä. Nelosten on vaikea käsittää asiallista tunteilemattomuutta ja he pitävät välillä muita ihmisiä pinnallisina ja ylipirteinä. Arjen ja tavallisuuden vierastaminen saattaa joskus tehdä Nelosesta myös epäkäytännöllisen ja erikoisuutta tavoittelevan.
Parhaimmillaan Nelonen on vahva, moniulotteinen ja intuitiivinen ihminen, joka ammentaa syvällisyyttä ja luovuutta kaikilla elämänsä alueilla. Neloset ovat erittäin persoonallisia, oivaltavia ja ainutlaatuisia ihmisiä, joille elämä on kiehtova mysteeri. Nelosen kyky tuntea ja kokea elämää syvästi tekee hänestä upean ja vahvan ystävän. Neloselle mitkään inhimilliset tunteet eivät ole vieraita ja hän on mitä suurin tuki hädän hetkellä. Nelonen voi olla yhtä aikaa vakava, hauska, haavoittuva ja emotionaalisesti vahva. Nelosten huumorintaju on usein juuri älykkään oivaltavaa ja rosoisen riemastuttavaa.
Tarkka Laadunvalvoja
©Viivi Brunila & Marika Borg
Ykkönen haluaa aidosti parantaa asioita ympärillään ja toimia oikeudenmukaisesti, periaatteellisesti ja omille ihanteilleen uskollisesti. Hän haluaa tehdä parhaansa ja yltää moitteettomiin suorituksiin. Ykkönen pyrkii aina oikeaksi katsomaansa ratkaisuun, mutta on harvoin täysin tyytyväinen itseensä tai ympäristöönsä. Ykköset ovat niitä ihmisiä, jotka sisäisestä vastuuntuntoisuudestaan johtuen korjaavat toisten pudottamat roskat kadulta ja soittavat talonmiehelle liukkaista portaista.
Ykköset tekevät yleensä työnsä tunnollisesti ja noudattavat oikeiksi katsomiaan sääntöjä. Ykköset myös olettavat kanssaihmisiltään samaa tarkkuutta, tunnollisuutta ja oikeamielisyyttä, mihin itse uskovat. Ykkönen on yleensä itsensä ankarin kriitikko, mutta huomaa helposti myös toisten ihmisten "virheet ja erheet". Ykkönen asettaa itselleen erittäin korkeat tavoitteet, joiden saavuttaminen on ymmärrettävästi vaikeaa. Ykkösen tarkkuudessa piilee välillä myös pilkunviilaamisen siemen. Silloin Ykkösen on vaikea saada vietyä asioita loppuun liiallisen täydellisyyden tavoittelun piinaamana.
Ykkösellä on yleensä vahvat mielipiteet asioista ja hän neuvoo tai opettaa mielellään myös muita. Ykkönen saattaa tehdä omista säännöistään varsin tiukat ja hermostuu, jos ei itse yllä niihin tai jos kokee, että muut eivät kunnioita sääntöjä tai noudata ohjeita. Ykkönen kokee herkästi moraalista velvollisuutta korjata asiat, puuttua epäkohtiin ja parantaa maailman ja ihmiset ympärillään. Joskus Ykkösen hyvää tarkoittava neuvominen saatetaan tulkita myös arvosteluksi ja kritiikiksi. Ykkönen pyrkii elämässään idealistisesti omiin korkeisiin tavoitteisiinsa, mutta pelkää virheiden tekemistä. Hän saattaa vaikuttaa joskus vähän tiukalta yrittäessään olla hyvä ja virheetön.
Parhaimmillaan Tarkka Laadunvalvoja eli Ykkönen on ihanteellinen, periaatteellinen ja oikeamielinen ihminen. Ykkösellä on selkeä henkilökohtainen käsitys hyvästä ja pahasta ja hän haluaa olla reilu, järkevä ja objektiivinen. Totuus, oikeudenmukaisuus ja eettisyys ovat Ykköselle erittäin tärkeitä arvoja. Hän pyrkii saavuttamaan omat korkeat ihanteensa kaikilla elämänsä alueilla ja on tunnollinen pyrkimyksissään parantaa itseään ja ympäristöään. Ykköset ovat luonnostaan vastuuntuntoisia ja pyrkivät lahjomattomuuteen ja korkeisiin tavoitteisiin. Parhaimmillaan Ykkönen on humaani, inspiroiva ja aidosti esimerkillinen ihminen. Ykkösten huumorintaju on usein nasevan "kuivakkaa" ja tarkkanäköistä.
Myönnän kaiken :)
Luova individualisti
©Viivi Brunila & Marika Borg
Neloset ovat syvällisiä, tunteikkaita ja aidosti yksilöllisiä ihmisiä. He kokevat elämän monipuoliset sävyt herkästi ja oivaltavasti ja ammentavat usein tarkkanäköistä luovuuttaan sekä työhönsä että yksityiselämäänsä. Tunteet ovat Neloselle tärkeä mittari. Nelonen on yleensä hyvin perillä siitä, millaisia ajatuksia erilaiset ihmiset ja tilanteet hänessä herättävät. Nelosella on ainutlaatuinen kyky muuntaa kokemuksensa, vaikeat ja raskaatkin, merkitykselliseksi kauneudeksi. Neloselle on tärkeää, että hänen yksilöllinen kädenjälkensä näkyy kaikessa, mitä hän tekee. Usein Neloset löytävät jonkin taiteellisen ilmaisumuodon sisäiselle maailmalleen, mutta yhtä hyvin he voivat ammentaa luovuuttaan työhönsä, harrastuksiinsa tai pukeutumiseensa.
Neloset ovat samanlaisuudessaan hyvin erilaisia ja pelkkä tyypin kuvaileminen yhdenmukaisesti sotii Nelosen yksilöllisyyden kaipuuta vastaan. Nelonen asennoituu elämään vahvasti tuntien ja saattaa välillä jopa voimistaa tunteitaan ja kokemuksiaan oman mielikuvituksensa avulla. Nelonen sisäistää kokemuksensa ja ottaa asiat hyvin henkilökohtaisesti. Tämä saattaa näyttää ulospäin joskus yliherkkyydeltä, liioittelulta ja dramaattisuudelta. Neloset myös loukkaantuvat herkästi, jos kokevat tulleensa ohitetuiksi tai väärin ymmärretyiksi. Neloselle on tärkeää tuntea, että hänen ainutlaatuisuutensa ei jää muilta huomaamatta.
Nelonen kokee tinkimättömyyden ja aitouden hyvin tärkeäksi ilmaistessaan itseään ja hän odottaa tätä samaa intensiivisyyttä myös muilta. Joskus Neloselle on tärkeää vetäytyä omaan sisäiseen maailmaansa, pois ulkomaailman asettamilta rajoitteilta ja vaatimuksilta ja selvittää tunteidensa viesti itselleen. Nelonen saattaa jopa nauttia melankolian ja haikeuden tunteista. Neloset kokevat herkästi olevansa erilaisia ja että muut eivät ymmärrä heitä. Nelosten on vaikea käsittää asiallista tunteilemattomuutta ja he pitävät välillä muita ihmisiä pinnallisina ja ylipirteinä. Arjen ja tavallisuuden vierastaminen saattaa joskus tehdä Nelosesta myös epäkäytännöllisen ja erikoisuutta tavoittelevan.
Parhaimmillaan Nelonen on vahva, moniulotteinen ja intuitiivinen ihminen, joka ammentaa syvällisyyttä ja luovuutta kaikilla elämänsä alueilla. Neloset ovat erittäin persoonallisia, oivaltavia ja ainutlaatuisia ihmisiä, joille elämä on kiehtova mysteeri. Nelosen kyky tuntea ja kokea elämää syvästi tekee hänestä upean ja vahvan ystävän. Neloselle mitkään inhimilliset tunteet eivät ole vieraita ja hän on mitä suurin tuki hädän hetkellä. Nelonen voi olla yhtä aikaa vakava, hauska, haavoittuva ja emotionaalisesti vahva. Nelosten huumorintaju on usein juuri älykkään oivaltavaa ja rosoisen riemastuttavaa.
Tarkka Laadunvalvoja
©Viivi Brunila & Marika Borg
Ykkönen haluaa aidosti parantaa asioita ympärillään ja toimia oikeudenmukaisesti, periaatteellisesti ja omille ihanteilleen uskollisesti. Hän haluaa tehdä parhaansa ja yltää moitteettomiin suorituksiin. Ykkönen pyrkii aina oikeaksi katsomaansa ratkaisuun, mutta on harvoin täysin tyytyväinen itseensä tai ympäristöönsä. Ykköset ovat niitä ihmisiä, jotka sisäisestä vastuuntuntoisuudestaan johtuen korjaavat toisten pudottamat roskat kadulta ja soittavat talonmiehelle liukkaista portaista.
Ykköset tekevät yleensä työnsä tunnollisesti ja noudattavat oikeiksi katsomiaan sääntöjä. Ykköset myös olettavat kanssaihmisiltään samaa tarkkuutta, tunnollisuutta ja oikeamielisyyttä, mihin itse uskovat. Ykkönen on yleensä itsensä ankarin kriitikko, mutta huomaa helposti myös toisten ihmisten "virheet ja erheet". Ykkönen asettaa itselleen erittäin korkeat tavoitteet, joiden saavuttaminen on ymmärrettävästi vaikeaa. Ykkösen tarkkuudessa piilee välillä myös pilkunviilaamisen siemen. Silloin Ykkösen on vaikea saada vietyä asioita loppuun liiallisen täydellisyyden tavoittelun piinaamana.
Ykkösellä on yleensä vahvat mielipiteet asioista ja hän neuvoo tai opettaa mielellään myös muita. Ykkönen saattaa tehdä omista säännöistään varsin tiukat ja hermostuu, jos ei itse yllä niihin tai jos kokee, että muut eivät kunnioita sääntöjä tai noudata ohjeita. Ykkönen kokee herkästi moraalista velvollisuutta korjata asiat, puuttua epäkohtiin ja parantaa maailman ja ihmiset ympärillään. Joskus Ykkösen hyvää tarkoittava neuvominen saatetaan tulkita myös arvosteluksi ja kritiikiksi. Ykkönen pyrkii elämässään idealistisesti omiin korkeisiin tavoitteisiinsa, mutta pelkää virheiden tekemistä. Hän saattaa vaikuttaa joskus vähän tiukalta yrittäessään olla hyvä ja virheetön.
Parhaimmillaan Tarkka Laadunvalvoja eli Ykkönen on ihanteellinen, periaatteellinen ja oikeamielinen ihminen. Ykkösellä on selkeä henkilökohtainen käsitys hyvästä ja pahasta ja hän haluaa olla reilu, järkevä ja objektiivinen. Totuus, oikeudenmukaisuus ja eettisyys ovat Ykköselle erittäin tärkeitä arvoja. Hän pyrkii saavuttamaan omat korkeat ihanteensa kaikilla elämänsä alueilla ja on tunnollinen pyrkimyksissään parantaa itseään ja ympäristöään. Ykköset ovat luonnostaan vastuuntuntoisia ja pyrkivät lahjomattomuuteen ja korkeisiin tavoitteisiin. Parhaimmillaan Ykkönen on humaani, inspiroiva ja aidosti esimerkillinen ihminen. Ykkösten huumorintaju on usein nasevan "kuivakkaa" ja tarkkanäköistä.
090909
Samaan tapaan kuin tänään numerot toistavat itseään, pyörin minäkin ympyrää pienessä päässäni ja maailmassani. Ajatus harhailee eikä keskity, juonen pätkät ovat ihan irrallaan eikä kovasta kalenterin päivttämisestäkään ole apuja organisointiin. Pitäisi sitä ja tätä ja tota. Ja selvittää, aloittaa, käynnistää, delegoida, huolehtia, varmistaa, kysyä ja vastata. Olen ihan sekaisin työstä, pihalla koulusta ja hajamielinen kaikesta muusta. Väsyttää ja nukuttaa ja mieli ailahtelee, aivan laidasta laitaan.
En muista, en millään miettimiselläkään, että annoinko eilen ollenkaan koiralle ruokaa. Sen hoksaaminen aiheutti paniikin kesken työpäivän. Miten voin olla niin ajatuksissani etten muista? Miten tällaisesta voi ikinä edes harkita jonkun äitiä? Kuinka kovasti koira mököttääkään kun tulen kotiin? Onkohan se enää edes elossa?
Käyn ylikierroksilla eikä siihen auta mikään muu kuin purkaa olo ja ajatus itkuna ja hiljalleen rauhoittua hetkeen. Luulin, että olin jo jollain tasolla oppinut tämän jutun, tunnistamaan vauhdin kasvun itsessäni ja stoppaamaan sisäisen hössötykseni ajoissa. Ei sitä vissiin vaan itselleen mitään mahda.
Kulunut viikko on ollut raskas. Isoja asioita on ratkennut(työ), hormoneja on alettu popsia puolen vuoden tauon jälkeen ja ajatukset poukkoilevat maan ja taivaan välillä. On hyvä, että on monta rautaa tulessa, kunhan vaan osaisin laittaa ne keskenään kuosiin ja raiteilleen. Omassa mielessäni. Mitään radikaalia tai kamalaa kun ei ole tapahtunut, hyviä asioita vain.
Tai miten sen nyt ottaa. Työn jatkuminen on hyvä asia, samoin koulun käynnistyminen. Hoidot alkoivat myös ja ne herättävät tällä hetkellä suurimman ristiriidan tunteen minussa. Hoidot ovat asia, jotka saavat pinnan kiehahtamaan yli reunojen juuri nyt. Maanantaina olin klinikalla ultrassa inseminaatioon liittyen ja käynnistä jäi käteen hyviä ja huonoja uutisia.
Huonoa oli se, että käynti oli myöhässä ovulaation jo käynnistyttyä eikä inseminaatiota siis kannattanut enää tehdä. Huonoa oli myös se, että kilpirauhasarvot olivat matalalla ja että lääkitys niiden nostamiseksi aloitettiin saman tien. Kiukkuan nyt sitä, ettei asiaa ole tutkittu aiemmin, jos kerran noin yksinkertaisella asialla on NIIIIIIN iso merkitys lapsettomuuteen. Ja kaikkeen muuhun vuosien varrella podettuun asiaan saattaa olla tällä vaivalla myös selityksensä.
Hyvää oli positiivinen lääkäri, joka jaksoi selittää ja vastata ja miettiä jatkoa. Tulevan IVFnkin aikataulu tarkentui. Ultrassa todettiin että kroppa on reagoinut hirmuhyvin clomifeneihin ja että useita isoja mollukoita on saatu aikaan oikealle puolelle, josta ovulaatiokin on tainnut tapahtua. Limakalvokin oli esimerkillinen. Heh, varsinainen adjektiivi tuokin... Clomit ovat ilmeisesti käynnistäneet oviksen reilusti aiemmin kuin kuviteltiin, mutta onneksi meillä ollaan säännöllisesti vireitä :) Peruuntuneesta inseminaatiosta huolimatta mahkut ovat silti parhaat mahdolliset tässä kierrossa, vaikka ovulaatio tulikin yllätysajankohtaan.
Nyt vaan... pitäisi rauhoittua ja osata rentoutua. Hoitaa itsensä kuntoon ja katsoa mitä tuleman pitää. Kaikkia mahdollisia konsteja kun on käytetty asioiden eteenpäin viemiseksi, niin mitä muuta voi vielä tehdä? Muuta kuin toivoa parasta ja pelätä pahinta ja itseään suojellen varautua uudelleen aloittamiseen kaikilla elämän rintamilla; työssä, koulussa ja kotona. Pyöriä samaa ympyrää uudelleen.
En muista, en millään miettimiselläkään, että annoinko eilen ollenkaan koiralle ruokaa. Sen hoksaaminen aiheutti paniikin kesken työpäivän. Miten voin olla niin ajatuksissani etten muista? Miten tällaisesta voi ikinä edes harkita jonkun äitiä? Kuinka kovasti koira mököttääkään kun tulen kotiin? Onkohan se enää edes elossa?
Käyn ylikierroksilla eikä siihen auta mikään muu kuin purkaa olo ja ajatus itkuna ja hiljalleen rauhoittua hetkeen. Luulin, että olin jo jollain tasolla oppinut tämän jutun, tunnistamaan vauhdin kasvun itsessäni ja stoppaamaan sisäisen hössötykseni ajoissa. Ei sitä vissiin vaan itselleen mitään mahda.
Kulunut viikko on ollut raskas. Isoja asioita on ratkennut(työ), hormoneja on alettu popsia puolen vuoden tauon jälkeen ja ajatukset poukkoilevat maan ja taivaan välillä. On hyvä, että on monta rautaa tulessa, kunhan vaan osaisin laittaa ne keskenään kuosiin ja raiteilleen. Omassa mielessäni. Mitään radikaalia tai kamalaa kun ei ole tapahtunut, hyviä asioita vain.
Tai miten sen nyt ottaa. Työn jatkuminen on hyvä asia, samoin koulun käynnistyminen. Hoidot alkoivat myös ja ne herättävät tällä hetkellä suurimman ristiriidan tunteen minussa. Hoidot ovat asia, jotka saavat pinnan kiehahtamaan yli reunojen juuri nyt. Maanantaina olin klinikalla ultrassa inseminaatioon liittyen ja käynnistä jäi käteen hyviä ja huonoja uutisia.
Huonoa oli se, että käynti oli myöhässä ovulaation jo käynnistyttyä eikä inseminaatiota siis kannattanut enää tehdä. Huonoa oli myös se, että kilpirauhasarvot olivat matalalla ja että lääkitys niiden nostamiseksi aloitettiin saman tien. Kiukkuan nyt sitä, ettei asiaa ole tutkittu aiemmin, jos kerran noin yksinkertaisella asialla on NIIIIIIN iso merkitys lapsettomuuteen. Ja kaikkeen muuhun vuosien varrella podettuun asiaan saattaa olla tällä vaivalla myös selityksensä.
Hyvää oli positiivinen lääkäri, joka jaksoi selittää ja vastata ja miettiä jatkoa. Tulevan IVFnkin aikataulu tarkentui. Ultrassa todettiin että kroppa on reagoinut hirmuhyvin clomifeneihin ja että useita isoja mollukoita on saatu aikaan oikealle puolelle, josta ovulaatiokin on tainnut tapahtua. Limakalvokin oli esimerkillinen. Heh, varsinainen adjektiivi tuokin... Clomit ovat ilmeisesti käynnistäneet oviksen reilusti aiemmin kuin kuviteltiin, mutta onneksi meillä ollaan säännöllisesti vireitä :) Peruuntuneesta inseminaatiosta huolimatta mahkut ovat silti parhaat mahdolliset tässä kierrossa, vaikka ovulaatio tulikin yllätysajankohtaan.
Nyt vaan... pitäisi rauhoittua ja osata rentoutua. Hoitaa itsensä kuntoon ja katsoa mitä tuleman pitää. Kaikkia mahdollisia konsteja kun on käytetty asioiden eteenpäin viemiseksi, niin mitä muuta voi vielä tehdä? Muuta kuin toivoa parasta ja pelätä pahinta ja itseään suojellen varautua uudelleen aloittamiseen kaikilla elämän rintamilla; työssä, koulussa ja kotona. Pyöriä samaa ympyrää uudelleen.
tiistaina, syyskuuta 8
Ylikierroksilla
Niillä nyt mennään. Pakko on koittaa rauhoittua ja rentoutua. Saada itselle hyvä mieli, pystyä nukahtamaan levollisena ja olla normaali.
Sillä työt jatkuvat ja haasteita on tiedossa. Suuresti pelkäämieni potkujen sijaan sainkin ylennyksen ja oman osaston johdettavaksi... Asiaa on nyt viikonlopun yli sulateltu ja edessä on hurja liikkeellelähtö töiden tekemisen suhteen. Mielessä pyörii miljoona asiaa ja yhtäkkiä kaikki on ihan sekaisin, vaikka periaatteessa perustyö ja tekeminen ei muutu. Ihmiset, roolit, vastuut ja tavoitteet ovat erit. Hurja kasvun ja näytön paikka. Mitenkähän ylikiltti suorittaja tästä selviytyy?
Lauantaisella sienireissulla oli rauhoittava vaikutus. Miten pitkä aika onkaan kulunut siitä, kun olen tuoksutellut suopursun huumaavaa tuoksua auringonpaisteen alla kirkasta suolammen pintaa tuijotellen? Ja syönyt eväitä jäkälikössä kädet mustikasta sinisenä? Tätä ehdottomasti lisää, vaikka vieläkin on takapuoli ja reidet tuntien pyllistelystä kipeät :)
Nyt on menossa tiistai ja olen ihan lopussa tälle viikolle. Ajattelen liikaa, huolehdin töissä kaikkea mahdollista, mietin tulevaa kouluviikonloppua ja olen hämmentynyt eilisestä klinikkakäynnistä. Siskon vierailu tänään nosti tunteet pintaan; huomasin esittäväni urheaa jostain kumman syystä. Ylikierroksilla olo purkautui itkuun.
Enkä edes tiedä mitä itken. Kaikkea mahdollista; iloa ja surua. Uupumista kivun kanssa elämiseen olkapään vaivan taas pahetessa, pettymystä peruttuun inssiin ja verikokeiden tuloksiin, jännityksen laukeamista ja uudelleen kasautumista työasioiden vuoksi. Elämää ja sen elämättömyyttä. Juoksupyörässä olemista, liian monen asian kanssa selviämistä, siltikin jotain lisää kaivaten.
Kun tästä viikosta selviän lauantain koulupäivän jälkeen, sunnuntain vain olen.
Sillä työt jatkuvat ja haasteita on tiedossa. Suuresti pelkäämieni potkujen sijaan sainkin ylennyksen ja oman osaston johdettavaksi... Asiaa on nyt viikonlopun yli sulateltu ja edessä on hurja liikkeellelähtö töiden tekemisen suhteen. Mielessä pyörii miljoona asiaa ja yhtäkkiä kaikki on ihan sekaisin, vaikka periaatteessa perustyö ja tekeminen ei muutu. Ihmiset, roolit, vastuut ja tavoitteet ovat erit. Hurja kasvun ja näytön paikka. Mitenkähän ylikiltti suorittaja tästä selviytyy?
Lauantaisella sienireissulla oli rauhoittava vaikutus. Miten pitkä aika onkaan kulunut siitä, kun olen tuoksutellut suopursun huumaavaa tuoksua auringonpaisteen alla kirkasta suolammen pintaa tuijotellen? Ja syönyt eväitä jäkälikössä kädet mustikasta sinisenä? Tätä ehdottomasti lisää, vaikka vieläkin on takapuoli ja reidet tuntien pyllistelystä kipeät :)
Nyt on menossa tiistai ja olen ihan lopussa tälle viikolle. Ajattelen liikaa, huolehdin töissä kaikkea mahdollista, mietin tulevaa kouluviikonloppua ja olen hämmentynyt eilisestä klinikkakäynnistä. Siskon vierailu tänään nosti tunteet pintaan; huomasin esittäväni urheaa jostain kumman syystä. Ylikierroksilla olo purkautui itkuun.
Enkä edes tiedä mitä itken. Kaikkea mahdollista; iloa ja surua. Uupumista kivun kanssa elämiseen olkapään vaivan taas pahetessa, pettymystä peruttuun inssiin ja verikokeiden tuloksiin, jännityksen laukeamista ja uudelleen kasautumista työasioiden vuoksi. Elämää ja sen elämättömyyttä. Juoksupyörässä olemista, liian monen asian kanssa selviämistä, siltikin jotain lisää kaivaten.
Kun tästä viikosta selviän lauantain koulupäivän jälkeen, sunnuntain vain olen.
tiistaina, syyskuuta 1
Syyskuu
Olen elänyt syksyn hengessä jo hetken; nauttinut pihlajanmarjojen syvenevästä väristä ja seurannut koivujen kellertymistä. Pimenevät illat saavat olon helpottumaan, tuntuu että unikin tulee helpommin. On aika alkaa tekemään villasukkia ja polttamaan kynttilöitä. Syksy, minun vuodenaikani.
Olen aloittanut opiskelun ja ensimmäinen tehtäväkin on jo työn alla. Lähipäivien sovittaminen työn kanssa tuntuu entistä enemmän haasteelta, kun kursseja on viime vuotta selvästi enemmän, mutta aion ottaa tästä haasteesta kaiken irti. Tänään sain nimittäin tiedon siitä, että saan jatkaa töitä ja vieläpä ihan upouudessa ja haasteellisessa tehtävässä. Tulevan kiireen, stressin ja ahdistuksen keskellä koitan muistaa tämän hetken.
Ja kuten ennenkin, tänäkin syksynä on monta rautaa tulessa. Toinen kierros hoitojen suhteen on myös aloitettu. Nyt popsitaan violetteja pillereitä ja ensi viikolla mennään toivottavasti inssiin.
Olen tästä kaikesta varovaisen innoissani. Niin väsynyt ja turhautunut olen ollut kesääni ja omaan mielialaani, surun keskellä elämiseen ja sumussa olemiseen. Samalla hermoilen ja pelkään montaa tulevaa asiaa; onnistumisia ja epäonnistumisia, omaa jaksamista, kipua ja kivuttomuutta, unen määrää. Ennaltaehkäisevänä lääkkeenä olenkin päättänyt käyttää halauksia ja suukkoja, metsän tuoksua ja sienipastaa, kynttilöitä, kirjoja ja kainaloon käpertymistä. Kaikki kun on nyt kuitenkin hyvin.
Olen aloittanut opiskelun ja ensimmäinen tehtäväkin on jo työn alla. Lähipäivien sovittaminen työn kanssa tuntuu entistä enemmän haasteelta, kun kursseja on viime vuotta selvästi enemmän, mutta aion ottaa tästä haasteesta kaiken irti. Tänään sain nimittäin tiedon siitä, että saan jatkaa töitä ja vieläpä ihan upouudessa ja haasteellisessa tehtävässä. Tulevan kiireen, stressin ja ahdistuksen keskellä koitan muistaa tämän hetken.
Ja kuten ennenkin, tänäkin syksynä on monta rautaa tulessa. Toinen kierros hoitojen suhteen on myös aloitettu. Nyt popsitaan violetteja pillereitä ja ensi viikolla mennään toivottavasti inssiin.
Olen tästä kaikesta varovaisen innoissani. Niin väsynyt ja turhautunut olen ollut kesääni ja omaan mielialaani, surun keskellä elämiseen ja sumussa olemiseen. Samalla hermoilen ja pelkään montaa tulevaa asiaa; onnistumisia ja epäonnistumisia, omaa jaksamista, kipua ja kivuttomuutta, unen määrää. Ennaltaehkäisevänä lääkkeenä olenkin päättänyt käyttää halauksia ja suukkoja, metsän tuoksua ja sienipastaa, kynttilöitä, kirjoja ja kainaloon käpertymistä. Kaikki kun on nyt kuitenkin hyvin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)