090909

Samaan tapaan kuin tänään numerot toistavat itseään, pyörin minäkin ympyrää pienessä päässäni ja maailmassani. Ajatus harhailee eikä keskity, juonen pätkät ovat ihan irrallaan eikä kovasta kalenterin päivttämisestäkään ole apuja organisointiin. Pitäisi sitä ja tätä ja tota. Ja selvittää, aloittaa, käynnistää, delegoida, huolehtia, varmistaa, kysyä ja vastata. Olen ihan sekaisin työstä, pihalla koulusta ja hajamielinen kaikesta muusta. Väsyttää ja nukuttaa ja mieli ailahtelee, aivan laidasta laitaan.

En muista, en millään miettimiselläkään, että annoinko eilen ollenkaan koiralle ruokaa. Sen hoksaaminen aiheutti paniikin kesken työpäivän. Miten voin olla niin ajatuksissani etten muista? Miten tällaisesta voi ikinä edes harkita jonkun äitiä? Kuinka kovasti koira mököttääkään kun tulen kotiin? Onkohan se enää edes elossa?

Käyn ylikierroksilla eikä siihen auta mikään muu kuin purkaa olo ja ajatus itkuna ja hiljalleen rauhoittua hetkeen. Luulin, että olin jo jollain tasolla oppinut tämän jutun, tunnistamaan vauhdin kasvun itsessäni ja stoppaamaan sisäisen hössötykseni ajoissa. Ei sitä vissiin vaan itselleen mitään mahda.

Kulunut viikko on ollut raskas. Isoja asioita on ratkennut(työ), hormoneja on alettu popsia puolen vuoden tauon jälkeen ja ajatukset poukkoilevat maan ja taivaan välillä. On hyvä, että on monta rautaa tulessa, kunhan vaan osaisin laittaa ne keskenään kuosiin ja raiteilleen. Omassa mielessäni. Mitään radikaalia tai kamalaa kun ei ole tapahtunut, hyviä asioita vain.

Tai miten sen nyt ottaa. Työn jatkuminen on hyvä asia, samoin koulun käynnistyminen. Hoidot alkoivat myös ja ne herättävät tällä hetkellä suurimman ristiriidan tunteen minussa. Hoidot ovat asia, jotka saavat pinnan kiehahtamaan yli reunojen juuri nyt. Maanantaina olin klinikalla ultrassa inseminaatioon liittyen ja käynnistä jäi käteen hyviä ja huonoja uutisia.

Huonoa oli se, että käynti oli myöhässä ovulaation jo käynnistyttyä eikä inseminaatiota siis kannattanut enää tehdä. Huonoa oli myös se, että kilpirauhasarvot olivat matalalla ja että lääkitys niiden nostamiseksi aloitettiin saman tien. Kiukkuan nyt sitä, ettei asiaa ole tutkittu aiemmin, jos kerran noin yksinkertaisella asialla on NIIIIIIN iso merkitys lapsettomuuteen. Ja kaikkeen muuhun vuosien varrella podettuun asiaan saattaa olla tällä vaivalla myös selityksensä.

Hyvää oli positiivinen lääkäri, joka jaksoi selittää ja vastata ja miettiä jatkoa. Tulevan IVFnkin aikataulu tarkentui. Ultrassa todettiin että kroppa on reagoinut hirmuhyvin clomifeneihin ja että useita isoja mollukoita on saatu aikaan oikealle puolelle, josta ovulaatiokin on tainnut tapahtua. Limakalvokin oli esimerkillinen. Heh, varsinainen adjektiivi tuokin... Clomit ovat ilmeisesti käynnistäneet oviksen reilusti aiemmin kuin kuviteltiin, mutta onneksi meillä ollaan säännöllisesti vireitä :) Peruuntuneesta inseminaatiosta huolimatta mahkut ovat silti parhaat mahdolliset tässä kierrossa, vaikka ovulaatio tulikin yllätysajankohtaan.

Nyt vaan... pitäisi rauhoittua ja osata rentoutua. Hoitaa itsensä kuntoon ja katsoa mitä tuleman pitää. Kaikkia mahdollisia konsteja kun on käytetty asioiden eteenpäin viemiseksi, niin mitä muuta voi vielä tehdä? Muuta kuin toivoa parasta ja pelätä pahinta ja itseään suojellen varautua uudelleen aloittamiseen kaikilla elämän rintamilla; työssä, koulussa ja kotona. Pyöriä samaa ympyrää uudelleen.