Kosto

Illan pimeää seinää vasten
hän käveli, huokaili taas kerran.
Oli synkkä ja raskas mieli
kuin kurjuuden mestarin, herran.

Eikä matkasta mitään tullut,
oli silmillä punainen vaate,
sitä saa mitä tilaa, hän pohti,
mikä idea, oivallus, aate!

Ja kun askelten kaiun voima
ja päätöksen luoma tahti
hiipui hiljaa, loittoni yli,
jäi jäljelle mielen mahti.

Oli yö, oli ilta ja taivas,
aamun sarastus uhmasi takaa,
seinän raosta, vaatteen alta,
löytyi onneton, ojassa makaa.

Kun ei kaikella voimalla pysty
eikä jaksa, ei ehdi, ei riitä
voi luovuttamallakin kostaa
ja vapautua kaikesta siitä

mitä mielen paino ja taakka
ei kehossa jaksa kantaa.
Rajan tullessa lopulta vastaan
ei ole enää enempää antaa.

****************************
Runotorstai.