Tänään olen itkenyt kaksi kertaa. Enemmän. siinä välissä tapahtui "sisäistä itkua", joka on sitä, että itken, vaikka en vuodata kyyneliä. Pystyn tekemään sitä, olen harjaantunut siihen. Istun bussissa ja itken, kuljen kadulla ja itken, olen ruokakaupassa ja maksan ostoksia. Ja itken.
Töissä oli onneksi ajateltavaa. Ensimmäinen päivä töihinpaluun jälkeen, jolloin minulla oli konkreettisesti tekemistä. Neljä tuntia meni nopeasti.
Kotona olin kipeä, torkuin puolitoista tuntia ja sen jälkeen oli pakko lähteä liikkeelle. Hierottavaksi. Se teki hyvää. Siellä itkin toisen kerran. Poikkesin kotimatkalla Tiimariin ja ostin höyheniä, servettejä ja koristeita. Aion ensimmäistä kertaa aikuisiälläni tehdä virpomisvitsoja. Luon uutta ja teen värejä kotiini.
Nyt saunan jälkeen mietin ruokalajeja sunnuntaiksi. Meille tulee ruokavieraita. Hiukan jo jostakin innostun. Olen silti hämmentynyt ja poissa tolaltani.
Itkemisen sijaan minun täytyy puhua.
2 kommenttia:
Elämän merkkejä! Puhuminen on hyvä väylä, mutta tuo sinun taitosi itkeä ilman kyyneleitä on myös merkki elämästä, vaikka "sisäänpäin itkeminen" voi pahimmillaan patoutua, kivettyä. Toivon, että kevät sulattaa uusia polkuja mielesi kulkea.
Sivuaskel: kiitos "lohdutuksesta". En ole osannutkaan ajatella asiaa noin päin. Tunteiden näyttäminen on vaikeaa ja pelottavaa ja vuosien varrella olen kehittänyt itselleni tavan surra ja purkaa pahaa oloa itkemällä sisäänpäin.
Parempi olisi näyttää ne, sillä kuten arvelit, ne patoutuvat ja kasaavat ison vesimassan, joka jossain vaiheessa (yleensä sitten silloin kun se ei sopisi) purkautuu rajuna ryöpsähdyksenä.
En tiedä, onko keväällä sen kanssa tekemistä, mutta huomaan sulaneeni hiukan lempeämmäksi ja hellemmäksi itseäni kohtaan. Minussa on pieniä taimia kasvamassa, jotka kurotelevat kohti valoa tuoden tullessaan toivon jostain uudesta ja ihmeellisestä.
Hyvää Pääsiäistä sinulle!!!
Lähetä kommentti