Kuolema korjaa potin

The Death card suggests that my alter ego today is the Mover and Shaker, whose superpower for transformation relies on my bargaining ability to make a change. Even though tomorrow is another day, the time for change is now. Know that you can handle it and that you will not be alone in making it happen. Things may not seem to be going your way, but know it may be for the best. 'When love goes wrong, nothing goes right.' It may be time to find a new direction for the better of all, especially you. You've seen the writing on the wall and something's got to give, but it's not too late. You're well-equipped to overcome your fears and step out of your comfort-zone. Make your best efforts to direct the outcome as you wish by acting proactively now, rather than having to react later when it's out of your hands.

Kuva ja teksti Facebookin Power Tarot -applicationista.



Olen aina ollut kiinnostunut Tarot-korteista. En tiedä, onko kiinnostus enemmän niiden kuvallisessa annissa (korttipakkoja löytyy kaikenlaisia perinteisistä ja traditionaalisista kuvista moderneimpiin ja eri taiteilijoiden näkemyksiin, jopa digitaiteena) vai tulkinnassa, jonka kautta kortit herättelevät kiinnittämään huomiota eri näkökulmiin asioissa uusilla ajatuksillaan ja vinkeillään.

En usko kristilliseen jumalaan enkä kuulu kirkkoon, vaan näkemykseni elämästä on jotain omaa. Koen vahvaa henkistä yhtenäisyyttä liikkuessani luonnossa, sillä näen ja koen samojen lakien ja luonnon kulttuurin ilmenevän meissä kaikissa lajeissa puista muurahaisten kautta ihmisiin. Ehkä uskoni on sekoitusta darwinismista, buddhalaisuudesta, pakanauskonnoista, wiccalaisuudesta, kalevalalaisuudesta ja intian uskonnoista.

Viimeisinä viikkoina olen lukenut Caroline Myssin kirjoja Sielun sopimus sekä nyt lukulampun alla olevaa Toipumisen taitoa. En ole aiemmin tarttunut tällaisiin nk. massoille suunnattuihin elämäntaito-oppaisiin, joita kirjakauppojen hyllyt ja bestseller-listat pursuavat. Jotenkin alehyllystä bongattu kirja vaan sattui silmiin ja reppuun ostosreissulla, vaikka tarkoitus sellaisen hankkimiseen ei ollutkaan alunperin mielessä.

Kirjoja lukeneena olen tällä hetkellä aika ison hämmennyksen vallassa. Ne ajatukset ja näkökulmat, joita kirjoissa kerrotaan ja esitellään, eivät varsinaisesti ole uutta tietoa tai eusta mitään erikoista uutta "uskontoa" saati "lahkoa". Jotenkin niissä tuntuu olevan perusteita muuttumiselle sekä itsensä oppimiselle pohdinnan ja itsetutkiskelun kautta. Tuntuu, että saan näitä kirjoja lukemalla enemmän ideoita ja oivalluksia itsestäni, omista asenneongelmistani ja käyttäytymisestäni kuin syksyllä päättyneen kolmen vuoden maksullisen ryhmäterapian aikana yhteensä. Ehkä teksti ja ajattelutapa on helppo soveltaa omiin ajatuksiini myös siksi, että Myss ei puhu minkään tietyn uskonnon, lahkon tai ajatusmaailman edustajana, vaan toimii enemmänkin yleismaailmallisen hengellisyyden puolestapuhujana.

Mietin vahvasti sitä, että tuon ryhmäterapian loppumisen jälkeen, kun elämäni on nyt mullistunut taas yhdellä tapaa lisää, tarvitsisin jotain uutta terapiaa tilalle. Sellaista keskustelua, ajatustenvaihtoa ja ideointia, joka tapahtuisi minun ehdoillani ja henkilökohtaisesti. Ryhmän kautta opin saamaan suutani paremmin auki ja sanomaan ääneen kipeitä asioita ja ottamaan niistä palautetta vastaan. Se on ollut tärkeä oppi minulle, sisäänpäinkääntyneelle erakkoluonteelle, joka kuitenkin tarvitsee ja haluaa olla ihmisten kanssa tekemisissä ja saada palautetta/hyväksyntää kohdalleen. Ehkä tarvitsin sen kokemuksen ja opetuksen päästäkseni omassa kehityksessäni eteenpäin ja ehkä tämä sisäinen tutkiskelu, jossa kissat pitäisi nostaa omien silmien eteen pöydälle ihan rehellisesti, on seuraava askel.

Ehkä henkiset asiat tulevat sitäkin kautta nyt eteen ja ajankohtaiseksi, kun elän tietyllä tavalla kolmenkympin kriisiä. Älkää ymmäräkö minua väärin, olen ikääni tyytyväinen enkä haluaisi missään tapauksessa enää elää teinivuosia ja parikymppisen ihmisen elämää. Tämä hetki on elämän parasta aikaa, juuri nyt. Koen kuitenkin olevani elämäni polulla sellaisessa kohdassa, jossa on tehtävä jonkinlainen valinta. Laitettava asiat jotenkin uuteen järjestykseen tai jos ne ovat siinä järjestyksessä, missä nytkin, niin tultava sen järjestyksen kanssa sinuiksi. Hyväksyttävä itsensä ja oppimaan rakastamaan itseään juuri sellaisena kuin on. Mietin, pitäisikö minun vielä lähteä opiskelemaan uutta alaa vai keskitynkö tekemään sitä, mitä nyt teen. Onko nyt aika panostaa perheeseen ja lapsiin vai suhtaudunko asiaan enemmän niin, että lapset tulevat elämään jos niin on tullakseen.

Koen olevani ikuinen opiskelija ja haluaisin kovasti opiskella, olla koulussa. Taloudellisesti se tuottaa omat hankaluutensa, jos kokopäivätoimisesti opiskelee, mutta se on valinta, joka poikisi tulevaisuudessa jotain uutta. Työ, työpaikka ja ala, jossa nyt työskentelen, ei ole sitä, mitä nimittäisin unelmieni työksi. En pääse siellä itseäni luovasti ja täysin toteuttamaan niin, että kokisin sen omaksi jutukseni. Jos lähden sellaista työtä ja työpaikkaa ja koulutusta hakemaan, onko sen aika nyt vai voinko sen tehdä vielä myöhemmin? Jos en niin tee, vaan jatkan nykylinjalla ja panostan enemmän omiin juttuihini esim. harrastuksien ja vapaa-ajan toiminnan muodossa, saanko aikaiseksi tasapainoisen elämän, jota jaksan motivoituneena elää? Voinko 50 vuoden päästä katsoa peiliin ja sanoa, että olen elämääni ja valintoihini tyytyväinen?

Joku puuttuisi pohdintoihini tässä vaiheessa sanoen, että nyt ajattelet liian vakavasti ja vaativasti asioita. Se on taas kriittinen suorittaja ja perfektionisti, joka puhuu. Ehkä niin. En tiedä.

Sairaslomani on tehnyt minulle hyvää matkallani itseni löytämiseen. Kuluneen puolen vuoden aikana olen löytänyt itseäni ja tehnyt omia juttujani enemmän kuin viimeiseen 10 vuoteen yhteensä. Uskomatonta, mutta totta. Kuluneen viikon olen tehnyt surutyötä sairaslomani loppumisesta, sillä pelkään, että töihinpaluun myötä ne omat jutut jäävät taas taustalle. En luota vielä itseeni niin paljoa, että paluu töihin tuntuisi iloiselta ja motivoivalta. Toisaalta taas minua kiehtoo ajatus ja tunne siitä, että kun olen töissä ja vapaa-ajalla teen omia juttujani ja elän itseäni, on elämäni tasapainossa. Silloin päivääni kuuluvat perhe, parisuhde, työ ja vapaa-aika; kaikki normaalin ja antoisan elämän tekijät. Sairaslomalla ollessani se työn osuus on jäänyt paitsi ja aiemmin, ennen lomaa, omien juttujen tekeminen puuttui elämästäni kokonaan.

Koitan muuttaa pessimististä ja itseäni vähättelevää asennetta positiivisemmaksi. Ehkä ajankohdan vuoksi, ehkä aiemmin kokemieni asioiden vuoksi, ehkä hiljalleen tapahtuvan fyysisen toipumisen vuoksi ja itsetutkiskelun aloittamisen vuoksi olen alkanut tajuamaan että asioilla, niillä pelottavilla, kauhistuttavilla ja kauan vältetyillä, on myös toinen puolensa. Se, että koin vakavan masennuksen, väkivaltaisen avioliiton, itsemurhayrityksen, raiskaukset, alistamisen, diagnosoidut useat krooniset sairaudet, mahdollisen lapsettomuuden sekä taloudelliset ongelmat kaikkine jälkivaikutuksineen on ollut merkitys elämääni. Niistä selviäminen on ollut vaikeaa ja rankkaa enkä vieläkään jaloillani riittävän tukevasti seiso, mutta olen vahvistunut. Kun mietin elämäni tapahtumia ajallisesti taaksepäin, sieltä löytyy jatkumo, jossa edellinen ongelma on aina pohjustanut seuraavasta ongelmasta selviämistä. Siksi sanonkin, kuten aina olen sanonut, että mitään aiemmin tekemääni valintaa en kadu. Jos saisin elää toisin ja aloittaa uudestaan, toimisin eri lailla, koska kaikessa tulisi kuitenkin vallita edes keskinkertainen kohtuus. Liika on liikaa, missä tahansa asiassa. Silloin en kuitenkaan olisi minä, sellaisena kuin nyt.

Tällä hetkellä olen ylpeä itsestäni; siitä, että olen menneisyydestäni selvinnyt. Olen onnellinen siitä, että itsemurhayritykseni ei onnistunut. Koen olevani parhaillaan yhdessä elämän uusista kriiseistä ja olevani taas yhtä surkeassa asemassa heikkona ja vietävissä kuin ennenkin, masentuneena, vaikka sisimmästä kuuluu ääni, joka sanoo, että asia ei niin ole. Jossain siellä on luottamus siihen, että tästäkin selvitään ja opitaan taas uusia asioita, joita aiemmat kommellukset eivät ole vielä mahdollistaneet minun oppia.

Seuraava askel? Aion lukea ja miettiä enemmän näitä henkisiä asioita. Olla avoin uusille ajatuksille ja koittaa olla noudattamatta opittuja kaavoja ja asenteita. Yritän käyttää omia heikkouksiani siten, että saan niistä voimaa ja käännän ne itselleni voitoksi. Se tuntuu olevan ainut tapa päästä sinuiksi itsensä kanssa. Oppia tuntemaan itsensä ja tietämään omat rajansa. Katsomaan kolikon toiselle puolelle ja ajattelemaan, että masennus, joka minua varmasti koko ikäni jollain tavalla vaivaa, on minun henkilökohtainen voimanlähteeni.

Niin, ajatus/merkitys/symboli kuolemastakin voi olla positiivinen. Jonkun loppu on jonkun uuden alku. Muutoksessa on voimaa ja siten kuolema voi todella korjata potin.