Tänään oon kovasti pohtinut Internettiä ja sitä, miten omia tietoja voidaan sen kautta/avulla käyttää väärin. Katsoin eilen 45 minuuttia -ohjelman televisiosta ja siellä puhuttiin nettirikollisista. Pelästyin ja olin jo ihan varma, että mut on kuiteski sotkettu johonkin juttuun mukaan mistään mitään tietämättä. Kyse oli tilillä käynneistä enkä usko että sellaista pääsee omalla kohdalle sattumaan, mutta toisaalta: mistä sen ikinä tietää?
Omia tietojani olen muutamille sivuille laittanut. Facebookissa on kaikenlaista: työpaikka, harrastukset, mielenkiinnon kohteet, perheenjäsenet, vieraillut maat, valokuvia jne... Nämä näkyvät omille ystävilleni, mutta sieltä joukostahan ne brutuksetkin löytyvät. No joo, en tosissani nyt näin ajattele kavereista, mutta se mietityttää, mitä kaikkea informaatiota yhdessä profiilissa on. Blogissa on jotain tietoja sekä valokuvia, LinkedIn -sivustolla on työhön liittyviä juttuja. Paremmin suojattuja sivuja ovat tietty verkkopankin, vakuutusyhtiön ja Kelan sivut, mutta kyllä sinnekin taitava hakkeri pääsee.
Päätelmänä on siis se, että vaikka en hulvattomasti tietoa itsestäni jakelekaan netissä, joku minusta todella kiinnostunut saattaa nerokkailla Googlen hakusanoilla saada aikaan sellaisen kokonaispaketin, jonka kautta pääsee soittamaan ovikelloa rappukäytävään. Siitäkin huolimatta että osoite on salainen. Eri asia on tietenkin se, kiinnostuuko joku musta niin kovasti.
Mitään urkkimisia tai kurjia kokemuksia en tietovuotojen suhteen ole kokenut. Mitä nyt sisko joskus lukenut päiväkirjaa ja äiti kirjeitä, mutta ne eivät taida liittyä tähän. En oikein tiedä, miten hankaliin tilanteisiin olen itseni saattanut mahdollistaa, joten on ehkä paras karsia informatiivisuutta hiukan. Ainakin siellä Facebookissa. TV-ohjelmassa jonkun tietoturvayhtiön joku setä nimittäin kertoi, että ei suostu kertomaan netissä etunimeään eikä edes harrastuksiaan, työpaikkaa, perheenjäseniään tai paikkakuntaa. Se kommentti herätti ajattelemaan asiaa. Jopa kokonaisen päivän verran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti