Hajanainen nainen

Uutena vuotena on aina ihmisillä tapana katsella taaksepäin mennyttä vuotta ja tehdä lupauksia uudelle vuodelle. Niin minäkin teen, vaikka ei siinä mitään järkeä olekaan. Miten aikaa voisi lokeroida ja omalle toiminnalleen laittaa alku- ja loppupisteitä? En minä ainakaan osaa.

Lupauksista, kuntoremonteista ja paheiden lopettamisesta tulee stressi. Eikö pitäisi elää elämää siten että on sopivasti haastetta, samalla itsekuria, mutta myös nautintoja, paheita ja salaisuuksia! Niin minä ainakin haluaisin. Olla sopusoinnussa ja rauhassa oman itseni kanssa ja lopettaa se ainainen peiliin tuijottaminen ja toisiin ihmisiin vertaaminen. Se on oikeasti ihan turhaa.

Naurattaa kaikenlaiset julistukset uudesta elämästä, muutoksista ja nyt-alkaa-tapahtumaan-asioita -lupauksista. Niitä on itsekin tullut tehtyä, varsinkin nyt pitkin syksyä kotona ollessa ja asioita funtsiessa. En jaksa ottaa stressiä niistä enää. Myönnetään etten ole saanut paljoa mitään aikaiseksi enkä tiedä, saanko jatkossakaan.

Vuoden vaihtuminen on saanut minut näkemään itseni seisomassa taas jossakin tienristeyksessä. Joku suunta, idea, tavoite pitäisi löytää ja hahmottaa se niin hyvin, että sen näkisi ja tietäisi, mihinpäin lähteä. Taaksepäin kun katsoo, niin jäljet ovat sutussa, ristiinrastiiin sekaisin. Terveyden vuoksi en paljoa ole pystynyt tekemään, mutta sen miellän itselleni enemmän tekosyyksi kuin todelliseksi syyksi. Olen aloittanut asioita, tehnyt jotain niiden eteen, jättänyt kesken, keksinyt uuden jutun, palannut välillä ehkä entistä jatkamaan ja unohtanut kokonaan aiemmat. Mielessä pyörii koko ajan uusia juttuja aloitettavaksi enkä selviä edes nykyisistä.

Turhaa, itseaiheutettua stressiä sairaslomalla...? Pikkasen voisi pingottamista vähentää...? Olet aivan oikeassa!

Olen hajanainen tavoittelemassa korkeuksia vähillä voimilla. Tamppaan pientä maailmaani ristiinrastiin, edestakaisin, laajennan hiukan ja palaan takaisin alkuun.

Nyt stressaan sitä, mitä tuleman pitää. Pääsen leikkaukseen ja sen jälkeen pitäisi kipujen olla pois. Sitten vasta pitäisikin uusia juttuja aloittaa enkä tiedä mihin panostaisin ja keskittyisin, jotta saisin ne vietyä loppuun. Töihinpaluu on jo mielessä, fyysinen kuntouttaminen, sosiaalisen elämän aloittaminen, opiskelu, raha-asiat, lapsettomuushoitojen aloittaminen.

Haastetta siis riittää. Yksi asia kun alkaa selkenemään, niin uusi mutka/este/hidaste on jo tullut kuvioihin mukaan. Mutta sitä se elämä on. Mieluisaa siksi, että jotain tapahtuu ja kasvunpaikkoja tulee eteen. Kuluttavaa siksi, että hetkeäkään ei ole "normaalia" elämää ja rauhaa pysähtyä. Elämä taitaa ollakin hajanaisuutta ja valintojen tekemistä. Asioiden laittamista tärkeysjärjestykseen, riskin ottoa ja itsensä voittamista. Kaiken sen melskan ja meiningin keskellä pienillä asioilla täytyy jaksaa.

Pieniä ja päivää pelastavia alkuja olen kuitenkin saanut itämään syksyn ja alkutalven aikana:

Kutomiskärpänen puraisi enemmänkin, kun sain sukat valmiiksi! Neuleblogia en aio kuitenkaan perustaa, ainakaan vielä..... :)




Multaan laitettu avocadon siemen halkesi lopulta viiden viikon odottelun jälkeen ja nyt on taimesta kasvanut komea varsi lehtineen! Hännän huiskaisuilta täytyy avocadon alku suojata ettei pitkä, hento varsi katkea :) Kotoa löytyy oma "puu", jota kasvattaa hoitaa ja seurata.






Pakopaikkana, terapeuttina ja ajatuksien selventäjinä kirjat ja kirjoittaminen.







Kaiken kurjan ja rankan, surullisen ja masentavan, jaksaa paremmin, kun ei tarvitse olla yksin.






Uudelle vuodelle en tee lupauksia, en ainakaan sano niitä kenellekään ääneen. Elän voimieni mukaan ja katson asian kerrallaan. Tulkoot mitä tulee, niin on aina ennenkin käynyt eikä siihen ole ollut mitään sanomista. Life sucks ja shit happens, mutta onneksi saa välillä ruusuillakin tanssia!