perjantaina, marraskuuta 16

Keskeneräinen


minä jo ehdin korjaantua ja valmistua
edellisestä raivauksesta
rajusti karsittiin, muokattiin maata ympäriltä
eikä muistettu lannoittaa
haluttu, tahdottu
otettiin irti mitä saatiin
jätettiin toipumaan

möyhistin juureni ja paransin haavat
taistelin lahoja ja koroja vastaan
huidoin minkä ehdin tuholaisille

kasvatin uuden kuoren
suojaksi ja muuriksi, sieluni reunaksi
kurkotan korkealle ja imen ravinteita
kuin viimeistä päivää

kasvupaikalle en paljoa voi
mutta kaikista jalan nostoista, kusetuksista
vähättelyistä ja syljeksimisistä
varrelleni
saan voimaa, energiaa, yllykettä
jatkaa ja kukoistaa

nauttia tästä ajasta
kun olen vielä keskeneräinen

sillä hetken päästä on taas aika
se tulee, vääjäämättä
seuraavaan raivaukseen

osaan jo varautua
enkä hätkähdä

olen kasvuvaiheessa
joten ei minua vielä kaadeta, kuljeteta tien varteen
makaamaan ja odottamaan kuormausta
ja pelkäämään hyönteisten ininää

minun on tarkoitus vielä vahvistua,
kasvaa,
kurottaa korkeammalle ja pidemmäksi
syleillä tuulia
omilla juurilla seisten
tässä sellaisena kuin olen

************************************
runotorstai

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tässä on oivaltamisen iloa ja sykettä. Koskettavaa kauneutta ja elämän rosoisuutta, sitä keskeneräisyyttä. Pidin, erityisesti kahdesta alkukolmanneksesta, mutta kukapa sitä "vanhuutta" tykkää ajatellakaan.

Anonyymi kirjoitti...

Itse pitää kasvaa puun tapaan. Liikaa kasvatetusta männystäkään ei tule koskaan tukkipuuta.

Anonyymi kirjoitti...

Kaunista ja koskettavaa. Pidin runostasi erityisesti.

Poplar kirjoitti...

Kiitoksia kommenteista!

Niinhän se on että ei ihminen, kuten metsäkään, voi kunnolla kasvaa ilman hoitamista. Välillä täytyy jotain karsia pois, että on taas helpompi kasvaa. Korkealle on hyvä kurottaa, omien juurien voimalla ja ehdoilla :)