minä jo ehdin korjaantua ja valmistua
edellisestä raivauksesta
rajusti karsittiin, muokattiin maata ympäriltä
eikä muistettu lannoittaa
haluttu, tahdottu
otettiin irti mitä saatiin
jätettiin toipumaan
möyhistin juureni ja paransin haavat
taistelin lahoja ja koroja vastaan
huidoin minkä ehdin tuholaisille
kasvatin uuden kuoren
suojaksi ja muuriksi, sieluni reunaksi
kurkotan korkealle ja imen ravinteita
kuin viimeistä päivää
kasvupaikalle en paljoa voi
mutta kaikista jalan nostoista, kusetuksista
vähättelyistä ja syljeksimisistä
varrelleni
saan voimaa, energiaa, yllykettä
jatkaa ja kukoistaa
nauttia tästä ajasta
kun olen vielä keskeneräinen
sillä hetken päästä on taas aika
se tulee, vääjäämättä
seuraavaan raivaukseen
osaan jo varautua
enkä hätkähdä
olen kasvuvaiheessa
joten ei minua vielä kaadeta, kuljeteta tien varteen
makaamaan ja odottamaan kuormausta
ja pelkäämään hyönteisten ininää
minun on tarkoitus vielä vahvistua,
kasvaa,
kurottaa korkeammalle ja pidemmäksi
syleillä tuulia
omilla juurilla seisten
tässä sellaisena kuin olen
************************************
runotorstai
4 kommenttia:
Tässä on oivaltamisen iloa ja sykettä. Koskettavaa kauneutta ja elämän rosoisuutta, sitä keskeneräisyyttä. Pidin, erityisesti kahdesta alkukolmanneksesta, mutta kukapa sitä "vanhuutta" tykkää ajatellakaan.
Itse pitää kasvaa puun tapaan. Liikaa kasvatetusta männystäkään ei tule koskaan tukkipuuta.
Kaunista ja koskettavaa. Pidin runostasi erityisesti.
Kiitoksia kommenteista!
Niinhän se on että ei ihminen, kuten metsäkään, voi kunnolla kasvaa ilman hoitamista. Välillä täytyy jotain karsia pois, että on taas helpompi kasvaa. Korkealle on hyvä kurottaa, omien juurien voimalla ja ehdoilla :)
Lähetä kommentti