Härkäkärpänen

Istun täällä omassa verkossani ja kytistelen. Odottelen asioita tapahtuvaksi ja joka päivä mietin, joko tänään nappaisi?

En tiedä, onko kärsivällisyyteni yhtä hyvä kuin hämähäkeillä. Kyse ei ole ravinnosta eikä elämästä ja kuolemasta varsinaisesti. Pessimistinä taas saan kyllä tuonkin näkökulman mukaan tähän olooni ja pohdintaani. Kun tarpeeksi kauan odotan ja pyörittelen paisuvia asioita päässäni, kohta jo totean että kyse on elämästä ja kuolemasta. Ainakin minulle.

Kärpäsistä härkäsiä. Mitähän hämppi siitä tykkäisi, kun verkossaan olisikin sonni?

Minä paisutan kärpäseni häräksi varsin nopeasti, jolloin jossain vaiheessa verkko särkyy ja joudun aloittamaan alusta. Ai minkä? Pohdintani, jossitteluni, iänikuisen taistelun optimismin tavoittelusta pessimismin ollessa kuitenkin vastustamattomampi. Ei maailmani siihen kaadu enkä minä mihinkään kuole. Ehkä saan henkisesti takapakkia ja toviksi lamaannun. Itseni tuntien saan kyllä hetken päästä reippaan raivon taas päälle ja alan tarttumaan asioihin: taon järkeä päähän ja alan luokittelemaan ajatuksiani ja jossittelujani todellisiin ja epätodellisiin. Ollaan taas maan pinnalla ja pilvilinnat ovat kaukana.

Väsyttää vaan tajuaminen siitä, että näin se kaava menee. Minä nousen ja kaadun päivittäin, viikoittain. Unissani ja valveilla. Inhoan epävarmaa ja väsynyttä oloa, mikä tästä vuoristoradasta syntyy ja kiukuttelen, kun teen sitä itselleni. Annan sen tapahtua itselleni, sallin sen enkä osaa/jaksa(/halua?) estää. Niin, jos en oikeasti edes halua sitä estää? Onhan ajatuksieni ja mielialojeni vaihtelu suoraan minulle kerrottu, paperillekin määritelty ja nyt kun olen kotona ja aikaa on vain miettiä, niin ainoa päivittäinen rutiinini. Jostainhan sitä turvallisuutta täytyy hakea.

"Olisi varmaan aika tehdä jotain, ryhdistäytyä ja lopettaa itsensä kiusaaminen", sanoo järkevä minäni.
"Niin, mutta mitä sitten tapahtuu? Ei mitään. Ei ongelmia voi sivuuttaa ja olla kuin niitä ei olisikaan!" sanoo se toinen.
"Ei voikaan, mutta ne voit, joille et oikeasti pysty mitään tekemään. Sinä et voi muuttua sairaalan ajanvarausjärjestelmäksi tai kipulääkkeeksi, et esimieheksesi tai terapeutiksi. Sinä et voi parantaa muiden sydänsuruja etkä palauttaa kuolleita takaisin. Sinä voit vain olla sinä ja hyväksyä tämän."
"Ai että nauttisin tästä päivästä kaikkine hankaluuksineen enkä miettisi huomista?"
"Niin juuri. Elämä on nyt ja tässä. Sitä paitsi suremisesta tulee ryppyjä."

Suremisen Maailmanmestari taas nuolee haavansa ja rasvaa naamansa jatkossa useammin. Hämähäkiksi en kuitenkaan aio ruveta, vaan koitan osata olla oma itseni omilla vuoristoradoillani. Mitä se sitten tarkoittaakaan.

Verkkokin täytyy korjata ja virittää uuteen paikkaan.