Voiton päivä

Huh! Nyt alkoi viikonloppu! "Rankan" sairaslomaviikon jälkeen hyvin ansaittu "vapaa"... :)

Työasiat ja töihinpaluu ovat mietityttäneet minua parina viime viikkona todella paljon. En ole saanut esimiestäni kiinni soittopyynnöstä huolimatta ja se on entisestään lisännyt miettimistäni. "Mitä tämä nyt tarkoittaa, miksi hän ei ota yhteyttä, miksi mitään ei kuulu?" Pelkurina en ole uskaltanut enemmän koittaa ottaa yhteyttä, vaan olen jankannut, pyöritellyt, veivannut ja varmaan paisuttanut asioita päässäni liikaa.

Hiukan taustatietoa pohtimiselleni: työpaikallani on tehty organisaatiomuutos, jossa tuotantoon palkataan uusia esimiehiä ja perustetaan uusi osasto. Minusta tulee tuo uusi osasto ja jatkossa keskityn yhteen isoon osaan tuotannon toimintaan ja suunnitteluun liittyen ja hoidan nykyisen toimipaikan lisäksi muutkin yrityksen toimipaikat. Aiemmin olen hoitanut tuon suunnittelutyön nykyisessä toimipaikassa, ollut n. 150 ihmisen esimies, tehnyt osittain palkanlaskua sekä rekrytointia ja perehdytystä ja ollut tietenkin mukana kaikissa yrityksen yleisissä laatu-, kehittämis- ja tapahtumajutuissa. Joka paikan höylä, jolta voi kaikenlaista kysyä ja jos en itse tiedä, niin selvitän tai ohjaan eteenpäin ihmiselle, joka tietää. No, nyt muutoksen myötä esimiestehtävää lähtee tekemään kuusi henkilöä, palkanlaskua yksi ja tuohon suunnittelutyöhön tulee minun avukseni yksi henkilö lisää, jatkossa vielä enemmän. Rekrytointiin ja perehdytykseen siirtyy yksi ihminen tuotannosta. Eli aiempia työtehtäviäni alkaa jatkossa tekemään yhteensä 6+1+1+1+1 = 10 ihmistä minä mukaan lukien. Siksi olen uupunut.

Muutoksen toteuttaminen on alkanut nyt juuri sillä aikaa, kun olen ollut kotona sairaslomalla. Joten en tiedä, missä vaiheessa mikin juttu on. Olen kuitenkin kaikkien uusien ihmisten perehdyttämisessä se avainhenkilö, koska kyse on mun tehtävien siirrosta. Nyt joku siellä koittaa viedä asioita eteenpäin enkä oikein tiedä miten se sujuu, kuinka sekaisin asiat ovat ja meneekö ne ollenkaan oikein.

Minulla taas on oma, uusi tehtävänkuvani jäänyt kokonaan rakentamatta ja käytännön tasolla käynnistämättä. Olen sen suhteen aikas epävarma. Siksi olen pyytänyt jo elokuussa esimieheltäni uutta työsopimusta ja palkan tarkistamista. Siksi mietin näitä asioita kotona, kun en tiedä missä mennään. Esimieheni ei edelleenkään ole tehnyt työsopimusta, joten en tiedä, mikä on yrityksessä meininki ja mikä se mun tehtäväkuvani loppujen lopulta on, kun sinne joskus palaan. Tavallaan tiedän, että siellä on mulle töitä vaikka loppuelämäksi, koska olen aina työni tehnyt hyvin ja vastuullisesti ja olen siinä hyvä. Toisaalta kuitenkin pelkään pahinta, koska en ole sitä varmistusta saanut.

Palkan haluan varmistaa siksi, että en enää suostu työtäni tekemään nykypalkalla. Palkankorotus on luvattu mulle jo kolme kertaa eikä sitä kertaakaan ole tullut. Organisaatiomuutoksen myötä työtehtävät selkiytyvät ja pääsen keskittymään siihen mun juttuun, mutta samalla vastuu kasvaa kun kaikki toimipisteet on mukana.

Joten, pelkurina en enää ole uskaltanut puhelimitse esimiestä tavoittaa enkä työpaikalla käydä, vaan tänään (juuri puoli tuntia sitten) lähetin maililla postia näistä asioista. Laitoin sen omalle esimiehelleni sekä yrityksen henkilöstöpäällikölle, joka on samalla työturvallisuuspäällikkö. En vaatinut asioita, vaan kerroin miltä minusta tuntuu, mikä on mun terveyden kannalta tilanne nyt ja mitä asioita työpaikalla täytyy muuttaa jatkoa ajatellen. Ja juttuja siitä, mitä olen työterveydessä keskustellut ja mitä mulle on sieltä suositeltu. Arvaahan vaan, kuinka pelotti painaa lähetä-nappia ja kuinka monta kertaa muutin ja fiksasin mailia!

Enää en rupea enkä ala. Venymään, uhrautumaan, sairastumaan, sairastuttamaan itseäni. Olen kuitenkin vasta kolmekymmentä enkä halua olla 10 vuoden päästä pyörätuolissa tai suljetulla osastolla. Jos työpaikalla saadaan asioita vietyä eteenpäin ja saan työn tasapainoon muun elämän kanssa sopivilla ehdoilla, hyvä niin. Jos ne nyt vetävät herneen nenään mun mailista tai muuten mun jutuista ja laittavat mut pihalle, hyvä niinkin. Ei se ole silloin sen arvoista. Vaikka uuden työpaikan saaminen on vaikeaa ja talous menee sekaisin, ei se siltikään ole sen arvoista. Minä ehdin vielä kouluttautua vaikka miksi, kun työuraa on edessä vielä enemmän kuin minulla on ikää! Silti pelkään, että kurotan liian korkealle ja pelaan liian aggressiivisesti, toisaalta taas olen avoin ja puhun suuni puhtaaksi. Asiallisesti ja rehellisesti yhteistyön pohjalta. Mielestäni olen kuitenkin töissä antanut kaikkeni, saanut vähemmän ja menettänyt liikaa.

Joten sain voitettua itseni ja omat pelkoni! Kortit on avattu pöydälle ja pallo on laitettu eteenpäin. Nyt on muiden vuoro jatkaa.

Toki mietin nyt sitten sitä, mitä töissä tapahtuu, kun sinne menen, ja millaisen keskustelun käyn, mutta sen aika on sitten. Nopeimmillaan ensi viikolla, riippuu nyt lääkärin arviosta mun työkykyisyyteen liittyen.

Aion keskittyä nyt hyvällä omallatunnolla, Päivän ja koko Viikon Hyvän ja Tarpeellisen Työn tekemisen jälkeen, viikonloppuun, paranemiseen, rentoutumiseen ja perheeseen. Lasillinen viiniä on palkintona, jonka lunastamisen jo aloitin :)

Jos jaksoit lukea tänne asti, toivon että sinulla on töissä helpompaa ja mukavampaa. Jos ei, ja tunnistit jotain itsessäsi, toivotan jaksamista. Minä ainakin määritän itseäni liikaa työn kautta ja kun olen ollut siitä uupunut, en ole pitänyt itsestäni ollenkaan. Nyt loman kautta olen alkanut määrittää itseäni parisuhteen kautta, omien tekemisieni ja mielenkiintojeni kautta, ja se on ollut tervehdyttävä oivallus löytää.

Sitä kannattaa kaikkien koittaa, sillä maailmassa on tärkeämpiäkin asioita kuin työ. Hyviä asioita pitää tavoitella ja niden saavuttamiseksi kurotella, vaikka ne tuntuisivatkin olevan taivaissa asti :)