Kakkameininki

Maanantai ja sen mukainen olo. Kirjaimellisesti Maanantaiden Maanantai.

En ole uskaltanut katsoa sähköpostia perjantaina lähettämäni postin jälkeen. Voi olla että siellä on jokin palaute/vastaus niihin asioihin, joista työpaikalle laitoin. Siellä voi olla tietoa palkka-asioihini, joita pyysin viime viikolla tulleesta palkkalaskelmasta tarkistamaan. Nyt vaan ei pysty.

Askarruttaa kovasti tuo työ. Huomenna menen taas lääkärille ja melkein jo arvaan, mitä tehdään ja mitä tapahtuu. Enkä vieläkään saa asioita selvitettyä, sillä uskon että ne odottavat siellä keskeneräisinä niin kauan kunnes töihin palaan. Mikään ei ole kamalampaa kuin epätietoisuus!

Viikonloppu oli hyvä (oli kivaa!) mutta olin kipeämpi kuin hetkeen. Eilinen meni ihan tokkurassa ollessa kipulääkkeistä ja tänään sain kyllä itseni ylös sängystä ennen iltapäivää, vaikka olinkin ottanut nukahtamislääkkeitä eilen illalla. Parin nukkumattoman yön jälkeen oli taas pakko. Koitan olla tekemättä mitään. Koneellakaan en saisi olla. Selittelen tätäkin näpyttelyä itselleni sillä, että jos menen keskiviikkona töihin, on minun siellä pakko konetta käyttää ja nyt voin kotona testata, miltä se näpyttely tuntuu ja kipeytyykö siitä paikat. Tuntuu niin nololta, jos taas menen töihin muutamaksi päiväksi ja sitten palaan takaisin kotiin, kun ei vielä pysty.

On vaan toivoton olo. Tuntuu ettei ikinä parane eikä täällä kotonakaan kivaa ole olla, kun ei saisi mitään tehdä ja päivät on pitkiä. Palkkaa tulee vähän (onneksi kuitenkin jotain, Kelalle kiitos) ja talous täytyy järjestää uudelleen. Töihinpaluu pelottaa ja kun ei ole se työsoimus vieläkään tehtynä, niin on epävarma olo. Itsensä kokee surkeaksi.