Ruisleipää

"Tomorrow never comes.." laulaa Ronan stereoissa.

Minä olen kotona ja leivon ruisleipää. Uunista tulee hyvä tuoksu ja osaan vaan olla onnellinen sata vuotta vanhasta leivän juuresta, jolla saa tehtyä maailman parasta ruisleipää. Koira on lenkistä väsynyt ja tuhistaa lattialla. Lenkki oli minullekin hyvä, vaikka se ei kunnon päälle vaikuttanutkaan; bongattiin talitinttiparvi ja harmaantunut orava :) Kotiin päästyä ahmin aloittamani kirjan loppuun ja mietin nyt, mihin opukseen tarttua seuraavaksi. Netin kautta on liian helppoa selailla kirjaston valikoimaa ja varata itselleen mielenkiintoisia opuksia.

Niin paljon omia juttuja on jäänyt tekemättä niin kauan. En oikein tiedä, mitä on taas tapahtunut, kun olen uponnut täysin työn maailmaan, kiireeseen ja stressiin ja havitellut itselleni mielikuvaa elämästä, johon kuuluu supernaisen rooli, kaunis koti, trendikkäät harrastukset ja täyteen buukattu kalenteri. Ihan niin kuin työssä itsessään ei olisi stressaamista!?

Kävin töissä parin päivän ajan ja lääkäri passitti takaisin sairaslomalle. Ei paikat kestä vielä työntekoa. Huomenna mennään taas lääkärille analysoimaan tilannetta ja suunnittelemaan jatkoa.

Paluu töihin pelottaa, mutta ei niin paljoa kuin viikko sitten. Ne muutamat päivät, mitkä olin töissä, olin ihan pihalla, mutta ei se mitään. Niin kai kuuluu ollakin kun on ollut viisi viikkoa pois työpaikalta, jossa päivittäin tapahtuu monenlaisia muutoksia. Töissä kaikki oli yhtä kaaosta ja sama vanha paniikki iski taas päälle; minä en tästä selviä enkä tähän pysty.

Kotona olen nyt kelannut asioita ja tajusin, että ylivaativa ja ylikriittinen minä siellä taas puhui. Ei minun tarvitse heti kaikkea osata ja tietää ja selvittää. Ja kun olen päässyt asioista kärryille, ei minun tarvitse siltikään! Tasapaino asioiden tekemisen kanssa on se juttu, millä pitäisi lähteä työtä tekemään. Lomalla olen lukenut kaikenlaisia kirjoja työuupumuksesta ja niistä on löytynyt ajatuksen aihetta paljonkin. Päällimmäisenä asiana muutokseen tasapainoisen ja kohtuullisen työmäärän, oman jaksamisen sekä omasta itsestä huolehtimisen mahdollistamiseksi on alkaa pitämään omia puoliaan. Kuulostaa ehkä typerältä oivallukselta tai itsestäänselvyydeltä???? Toisille se niin voikin olla, mutta minulle ei.

Nyt on viimeinen (vai ensimmäinen?) mahdollisuus aloittaa terveempi elämä. Kroppa ja pää ovat jo huonossa kunnossa ja kolmekymmentä tuli juuri vasta täytettyä, joten.... Haloo!

Miten siten aloitan? Hmmmm.... nauttimalla pienistä asioista ja tekemällä juttuja, joista tykkään ja joista saan energiaa. Merkitsen kalenteriin ensin harrastukset, kaverien tapaamiset, elokuvat ja konsertit ym. ja sitten vasta työpalaverit. Listaan työtehtäväni paperille ja käyn sen listan pomoni kanssa läpi; mitkä tehtävät jäävät minulle, mitkä siirtyvät muille ja onko jotain minkä voi jättää tekemättä. Vaadin pomolta sen monta kertaa kysytyn työsopimuksen ja palkkaehdotuksen kirjallisena ja sen pohjalta päätän, jatkanko ja onko työ sen arvoista. Jos on ja jatkan, niin vaadin kunnon työtuolin ja työtilan, jotta saan ergonomian kuntoon ja sitä kautta nämä niska- ja hartiaongelmat jatkossa ehkäistyä. Kun saan lääkäriltä luvan, aloitan hierojalla ja fysioterapeutilla käynnit, aloitan säännöllisen liikunnan ja venyttelen kotona sekä joogassa. Ja koitan opetella syömään oikein ja säännöllisesti. Kumma kyllä, se tuntuu näistä kaikista asioista hankalimmalta.... ruokahalu kun on mikä on.

Asennoidun itseeni ja elämääni ihan eri lailla ja alan oikeasti huolehtimaan itsestäni. Elämä on nyt ja huomisesta on ihan turha murehtia.....

Huh.

Urakkaa siis on ja matka on pitkä. Mutta pahemmastakin olen selvinnyt.

Tunnin verran vielä ja sitten pääsee syömään tuoretta leipää ja illaksi käpertymään oman Rakkaan kainaloon. Voiko elämältä muuta odottaa........ :)