Keskiviikko. Koiran kanssa makailin olohuoneessa. Maanantaina tullut uusi ja hieno sohva on luksusta vanhan ja pehmenneen "tyynykasan" jäljiltä. Tilaa on olla pitkällään pitkittäin ja poikittain ja mahtuu siihen useampikin istumaan samaan aikaan. Koirakin viereen viltin alle, mutta en päästä; karvanlähtö on kova. Ja sitä paitsi koirien paikka ei oikeasti ole sohvilla. Vanha ja virttynyt nahkainen nojatuoli on vielä olohuoneessa, kun ei olla keksitty sille uutta kotia. Tilaa ei kaikille ole. Kuten sketsissäkin voitaisiin sanoa, vanhat huonekalut tykkäävät siitä että niitä käytetään.... Koitan miettiä vielä väliaikaista sijoituspaikkaa vaikka isompaa asuntoa ja uutta verhoilua odotellessa :)
Ulkona on sumuista. Tänään on lehtiä tippunut jo tuulen mukana reippaammin kuin eilen. Aamulenkin jälkeen sai Koiran harjata kunnolla; paksu ja tiheä karva oli täynnä lehtiä metsäreissulta. Pieniä tuliaisia ulkomaailman menosta kylpyhuoneen lattialla ja eteisessä...
Yöllä ei tullut nukuttua. Valvoin koneen ääressä kahteen ja muutaman tunnin unen ja torkkumisen jälkeen heräsin ennen kuutta. En tiedä, herättikö ulkoa kuulunut maansiirtokoneen ääni vai heräsinkö vaan taas väsymyksestä ja stressistä johtuen aikaisin. Luulen, että kumpaakin. Sillä normaalisti olisin nukahtanut uudelleen ja herännyt sitten vasta aamu- tai iltapäivällä, kuten se normaali unirytmi menee. Nyt en kuitenkaan niin tehnyt, vaan nousin aamupalalle ja lehteä lukemaan.
Tänään olen keksinyt hyvin tekemistä enkä ole niihin vielä hermostunut tai turhaantunut. Sairaslomalla aika menee hitaasti, kun vaan odottaa toista palaavaksi töistä kotiin. Mitään ei oikein voisi ja saisi tehdä ja silti on vaan itsellä olo että jotain hyödyllistä täytyy, suorastaan on velvoite, saada aikaan. Sitten heilun ja touhuan ja syön kahta kauheammin kipulääkkeitä. No, luin lehden, selaisin nettiä ja tein aamulenkin Koiran kanssa. Eilisen kirjastoreissun tuloksena löydetyn kirjan luin putkeen läpi. Mies tuli lounaalle kotiin ja jatkan nyt päivääni kirjoittamalla.
Sairasloma on kestänyt jo kuukauden ja tänään on oikeasti vasta ensimmäinen päivä ilman syyllisyydentuntoa töissä pois olemisesta. Vaikka maileja en olekaan kotoa käsin lukenut yli kolmeen viikkoon, olen silti asioita päässäni pyöritellyt. Tekee niin hyvää olla kotona sairaana ja oppia huomaamaan ettei firma kaadu mihinkään vaikka en siellä ole. Asiat ovat varmasti sekaisin ja muut saavat paiskia hommia, mutta kukaan ei saisi olla korvaamaton. Luulen, että se on ihan hyvä herätyspiikki myös heille saman asian tajuamiseen.
Viime viikon lääkärikäynnin jälkeen on tapahtunut paljon. Ei varsinaisesti mitään uusia asioita eikä isoja juttuja, vaan ajatuksien kääntelyä sekä vääntelyä mun pääni sisällä. Lääkärin kanssa keskusteltiin sairauden lisäksi näistä työuupumukseen ja omaan hyvinvointiin liittyvistä asioista ja nyt tuntuu että on jotenkin silmät (taas hiukan enemmän) avautuneet. Vaikka olen tiennyt, huomannut ja kokenut oman jaksamiseni huonontumisen jo pitkään, sai asiat mittasuhteet vasta, kun niistä juttelin lääkärin kanssa. Asioista puhuttiin niiden oikeilla nimillä.
Olenko uupunut työhöni vai masentunut uudelleen? Työnikö vuoksi kroppani pysäyttää minut kotiin sairaslomalle vai onko kyse jostain muusta? Onko menossa joku kausi vai alamäen alku?
Tällä kertaa aion olla menossa mukana enkä löytää itseäni yhtäkkiä rinteen pohjalta! Tämä vanha nojatuoli aikoo olla vielä pitkään ehjä, vaikka kaikkia vikoja ei saadakaan korjattua.
Uuden Elämän toimintasuunnitelma on jo käynnistynyt ja blogisivu on siitä yksi, konkreettinen esimerkki. Muista jutuista? Eiköhän ne tästä itsellekin aukene ja selviä, kun vauhtiin pääsen ja uskallan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti