Myrkynkeittoa

Tänään on myrkyllisten ajatusten päivä.

Mietin kieroja vastaiskuja, tiukkoja kommentteja, vastaansanomattomia argumentteja kaikille niille ihmisille ja tahoille, jotka minua ottavat päähän. Aloitin sen heti aamusta. Heräsin ja torkuin peiton alla kolme tuntia juonitellen. Kasvatin kiukkua, muistelin aiempia keskusteluja ja tapahtumia ja kehittelin eri versioita hoitaa asia. Ensin tietenkin tyylikkäästi ja asiallisesti, kuten ammattilaisen ja kiltin ihmisen tulee tehdä. Kehitin mielikuvituksessani keskustelua eteenpäin, mahdollisiin vastakommentteihin ja -lausahduksiin/perusteluihin jatkoin omillani. Kommentti kommentin jälkeen keksin lisäkysymyksen, perustelun, päättelyn tai faktan ja iskin itse takaisin. Lopulta päädyin koviin otteisiin ja joustamattomuuteen. Minua ei ylitetä eikä kierretä. Piste!

Päätä alkoi särkemään. Nousin ylös, avasin verhot ja aukaisin makuuhuoneen oven.

Maailma oli ankea. Ulkona paistoi pitkästä aikaa aurinko, mutta silti näin maiseman harmaana. Koiralla oli asiaa kovasta hädästä ja hermostuin painostukselle. Kiroilua vessassa, kiroilua kahvinkeittimelle, kiroilua ajatukselle pukeutumisesta, särkylääkkeistä, ihmisten ilmoille menemisestä ja siellä pois olemisesta. Kiukuttelua koko maailmalle. Sille että kämppä on sekaisin, sille että on nälkä eikä mitään kuitenkaan tee mieli syödä, sille että vesijohtovesi maistuu mullalle eikä kukaan tee asialle mitään. Miten kauan täytyy veden makua peittää mehulla?

Piruuttanikin puin samat vanhat kotikuteet niskaan; kulahtaneet verkkarit ja college-paidan. Ikkunasta näkyi reippaita ja onnellisia ihmisiä, jotka ovat jaksaneet aamulla lähteä ulos, jaksaneet panostaa ja pukeutua siististi ja kammata hiukset. Ei heillä ole kipulääkepurkkeja laukuissaan eikä kylmäpussia meikkipussissa. Heidän koiransakin näyttävät onnellisilta! Varmaan en pese naamaani koko päivänä, ihan vaan protestiksi maailman terveille ja normaaleille ihmisille!

Myrkkyä tuli lisää postissa. Laskuja. Pah. Sinne samaan pinoon missä muutkin. Tili tulee vasta loppukuusta eikä sen suuruudesta ole minulla edes tietoa. Kun pomoa ei saa kiinni, jotta saisi työsopimuksen kuntoon ja palkan sovittua. Kun sairasloma vaan jatkuu ja siirryn Kelan sairaspäivärahan piiriin. Pah. Se on vaan rahaa, mutta ottaapahan päähän.

Sängyssä tehdyn juonittelun jälkeen löysin itseni yhtäkkiä istumasta keittiössä ja tuijottamasta ikkunasta ulos. Mielialani muuttui täysin. Kohtauksesta olisi tullut hyvä hidastuselementteineen kaikkineen johonkin taide-elokuvaan; "Auringon säteiden muuttuessa lämpimistä kylmiksi ja maailman jatkaessa matkaansa ikkunan toisella puolella, hänen hartiansa lyhistyivät. Katse pysähtyi, ajatus tyhjeni. Hartiat hieman tärisivät, kun kipu taas viilsi niskaa. Oli hiljaista, kun kaikki pysähtyi. Hengitystä tuskin kuuli tai huomasi. Ulkona lensi lehtiä, muutama pilvi liikkui ylhäällä tuulen mukana, ihmiset ohittivat toisiaan kaistoillaan. Sisällä ei tapahtunut mitään. Ei yhtään mitään. Harmaus valloitti koko maailman sisältä käsin. Yhtäkkiä millään ei ollut enää mitään väliä, kun voimat loppuivat. Kaikki oli yhdentekevää."

Olin ihan jumissa. Aku Ankan värikäs kansikuva postipinossa näytti jotenkin ironiselta harmaassa olossani.

Ovi kolahti ja mies tuli lounastauolle kotiin. Kiukutti. Että hän näkee minut tässä mielialassa. Että en saa kärvistellä yksin harmaudessani. Että minua häiritään ja joudun ajattelemaan jotain. Näkihän sen että en ollut kunnossa mutta en halua oloani lähteä kenellekään selittelemään. Piilouduin makuuhuoneeseen koneelle ja nettiin muka jotain selaamaan ja uutisia lukemaan. Ei pysty niihin kuitenkaan keskittymään, kun tekee mieli vaan vetää peitto korviin, laittaa rullaverhot alas ja myrkytellä maailmaa lisää omilla juonilla.

En päässyt pakenemaan vaan lähdin samaa matkaa miehen kanssa viemään koiraa ulos. Pikalenkki vaan että pääsen takaisin turvalliseen kotiini, märehtimään lisää.

Villasukat ja kupillinen kahvia auttoivat vähän. Nauroin jo vähän omalle kiukuttelulleni ja myrkyllisyydelleni, mutta päätin julistaa tämän päivän viralliseksi Harmauden ja Myrkyllisyyden päiväksi. Annan luvan itselleni olla hankalalla tuulella ja tuulettaa ajatuksia. Olen luvan kanssa masentunut ja toitotan sen kaikille, jotka tielle sattuvat.

Joten aloin työstämään omaa jumiani. Printteri kolisteli melkein sata sivua tekstiä netistä, kun tulostelin työsopimus-, työaika- ja työturvallisuuslakeja ulos netistä. Aamulla peiton alla juonittuja juttuja kirjoitin ylös paperille ja tein suunnitelmat. Kipulääkkeet vaikuttavat jo sen verran että pystyn hetken kirjoittamaan; tätä blogia, sähköpostia kaverille, suunnitelmia paperille.

Kytkin jopa puhelimen päälle, jos se esimies vaikka tänään soittaisi. Itse en nyt taida soittaa, sillä saatan liian voimallisesti sihistä ja sähistä takaisin tässä mielentilassani....

En aio yrittää olla millään muulla tuulella kuin mihin pystyn. Tällaisia päiviä tarvitaan, ehdottomasti! Oloa hykerryttää ajatus siitä, että voin hyvällä omallatunnolla ajatella ilkeitä ja kamalia ja kehitellä vastaiskujani eikä kenenkään tarvitse niistä sen kummemmin vahingoittua. Mielikuvissani vain. Huomenna olen taas normaali, iloinen itseni. Ja tasapainossa enemmän näidenkin ajatusten suhteen, kun nyt pääsen ja päästän tuulettumaan.