keskiviikkona, elokuuta 1

Alkoi elokuu

Se on minun kuukauteni. Olen syntynyt elokuussa. Tunnen jo syksyn kuulostelut sateiden ja auringon paisteen takaa, haistelen iltaisin viilenevää ilmaa, jossa on jo lupaus hämäryydestä. Näin kesän kutistuessa kasaan alan minä vahvistua. Innostun taas asioista ja koen olevani vahvempi. Elävämpi, enemmän paikallaan ja omillani.

Elokuu herättää joka vuosi, edelleenkin, ajatukset opiskelusta ja uusien harrastusten aloittamisesta. Taidan elää elämäni loppuun saakka lukuvuosirytmissä; syksyisin asiat alkavat ja käynnistyvät ja keväällä ne päättyvät. Lisääntyvä valo alkaa ahdistamaan ja alkava kesä paahtaa loputkin innot minusta ulos. Itse kesä kuluu pakollisen juhannuksen vieton ja lomahääräämisen kanssa. Kesäisin suoritan eniten pakottaessani itseni tekemään asioita ja väkisin nauttimaan siitä, että on valoisaa ja lämmintä. Tuntuu, että joka paikkaan pitäisi ehtiä, paljon pitäisi nähdä ja tehdä ja siinä sivussa koko ajan tulisi vaan rentoutua. Ihan vaan sen takia, että on kesä.

Niin on käynyt nytkin. Edelliset neljä viikkoa mies vietti kesälomaansa ja me menimme ja teimme aikas lailla. Päivärytmit olivat kaikilla sekaisin ja se aiheutti kesäflunssien ja joukolla puhkeavien hampaiden ohella rikkinäisiä öitä ja kiukkuisia päiviä. Vaikka olikin kivaa se, että aamuisin sain jäädä nukkumaan pidempään, myönnän, että ensimmäisen viikon jälkeen aloin jo laskemaan päiviä siihen, että miehen loma loppuisi. Toissapäivänä hän sitten lähti takaisin töihin ja rauha laskeutui taas arkeen. Olen ollut paremmalla tuulella, sillä olen saanut päivisin touhuta kaksin pojan kanssa ja ne pienet päiväunihetket olla ihan yksin.

Tämä kuu on viimeinen kuukauteni kotona näin. Koen vahvasti sen, että näistä päivistä on nautittava ja otettava kaikki irti. Oltava läsnä pojan kanssa ja valmistauduttava henkisesti muuttuvaan arkeen. Ajoittain ahdistun edelleen vahvasti ja tänäänkin tulevan tarhan hiekkalaatikolla oli pakko vaan itkeä. Silti, olen yllättynyt siitä, miten paljon jo odotan tulevaa. Töihinpaluun ajatteleminen laukaisi minussa ahdistuksen ja masennuksen jo vuoden vaihteessa ja sen siivittämänä olen koko tämän vuoden ollut todella maassa ja syvissä vesissä. Nyt kuitenkin, kun muutoksen ajankohta lähestyy, odotan sitä jo. Pelkään, kauhistun, ahdistun, mutta myös innostun. Välillä tuntuu, että töihinmeno on maailmanloppu ja välillä taas tuntuu siltä, että uusi elämä alkaa. Minun elämäni.

Itsekästä? Kyllä, ehdottomasti.

Kyseenalaistan tämän päätöksen edelleen joka päivä ja useita kertoja päivässä ja pohdin uudelleen eri vaihtoehtojen hyvät ja huonot puolet. Välillä olen täysin vakuuttunut siitä, että teinpä mitä tahansa, olen aina Huono Äiti ja kelvoton kasvattamaan lasta. Kaiken sen sotkun alta kuitenkin päädyn aina siihen tulokseen, että minä en voi täällä kotona hyvin. Uskon, että palatessani osa-aikaisesti töihin ja saadessani maailmaani muutakin ajateltavaa ja tehtävää, minusta tulee iloisempi ihminen, parempi puoliso ja onnellisempi äiti. Olen valmis ottamaan jopa sen riskin, että masentuneena palaan takaisin töihin, joista kaksi vuotta sitten jäin pois työuupumuksen vuoksi. Aion koittaa tehdä siellä asioita toisin, antaa uudelle työlle ja useiden yt-neuvotteluiden kautta uusiutuneelle organisaatiolle vielä mahdollisuuden ja katsoa, miten tässä käy. Olen kuitenkin osan viikosta vielä kotona pojan kanssa ja hänen ehdoillaan meidän arkemme tulee muotoutumaan. Ei sen nipottavan, suorittavan ja kunnianhimoisen liian kiltin työntekijän, kuten elämäni aiemmin meni.

Ja jos homma ei toimi, niin sitten se ei toimi. Minä jatkan hoitovapaata tai alan tosissani tekemään opinnäytetyötä. Riskinsä uusille yt-neuvotteluille ja irtisanomisellekin on olemassa, mutta omalle kohdalleni sattuessa se olisi ehkä enemmänkin onnenpotku kuin maailmanloppu. 

On siis jopa kivaa aloittaa tämä elokuu uuteen "lukukauteen" valmistautumalla. Hiljalleen ohjaan minun ja pojan päivien rytmiä tulevien työ- ja hoitopäivien rytmiä vastaavaksi ja aloitamme tarhaan tutustumiset. Omat opinnot laitan ainakin syksyksi tauolle, mutta kalenteri ja penaali on sentään jo hankittu töitä varten. Reppua en itse tarvitse, mutta tuolle pienelle tarhaan lähtijälle taidan sellaisen kyllä käydä ostamassa :)

3 kommenttia:

Tuuli kirjoitti...

Ihana kun sinulle kuuluu valoisampaa :-) Oikein kovasti tsemppiä syksyn muutoksiin!

Katjusha kirjoitti...

Hyvää syntymäpäivää!

Poplar kirjoitti...

Tuuli: kiitos :) Hiljalleen tässä mennään eteenpäin.

Katjusha: Mistä muistitkin! Kiitos <3