keskiviikkona, marraskuuta 23

Marraskuun lopulla
parvekekukkani kukkivat.
Muratti jatkaa kasvuaan ja
tähtisilmät tuikkivat.
Orkideani kasvattaa kukkavarttaan
ja minä ihmettelen,
miten se on mahdollista.

Leppäkerttu oikoo kohmeisia jalkojaan.

Tuijotan tietokoneelta tyhjää sivua.
Paperini pöydällä on täynnänsä irtonaisia ajatuksia,
jotka tulisi koota järkeväksi kokonaisuudeksi.
Luoda teksti,
ryhmitellä,
saada pään sisäinen tunnemaailma
luettavaan muotoon.
Jäsennellä mieli.

Tyhjällä sivulla on niin paljon mahdollisuuksia
ja minusta tuntuu raa´alta lähteä sitä rajoittamaan.
Sillä sitä mukaa kun kirjoitan,
muuttuvat myös ajatukseni.
Aloittaessani en voi tietää
millainen lopputulos tulee olemaan.

Ehkä yllätyn jopa itse?

Mietin, mistä aloittaisin,
mihin tarttuisin.
Miten tämä on näin vaikeaa?
Olisi helppo kirjoittaa vaan itselleen,
mutta kun lukevia silmiä ja ajattelevia mieliä,
kommentoivia käsiä on monia,
on kynnys suuri.

Samalla tapaa kuin elämässäkin
kirjoittamisessa on samat vaikeudet.
Kuulluksi tuleminen ja itsenään oleminen,
avoimena uskaltaminen.

On vain otettava riski
ja kukittava marraskuussakin.
Laitettava kohmeiset ajatukset liikkeelle.

1 kommentti:

Katjusha kirjoitti...

:) kiva kun laitat jotain. Olette olleet mielessä, miten pikkumies voi? Entä sinä?