torstaina, huhtikuuta 28

Loppuja

Ennen uuden alkamista
täytyy entiset lopettaa.
Jotkin nopeasti, yllättäen,
osa hitaasti,
maistellen, mietiskellen,
totuttaen itsensä uuteen tilaan.


Tunnustelemalla varpain
ennen kuin uskaltaa astua.

Uudessa kodissa on nukuttu nyt neljä yötä. Ensimmäinen yö sohvalla. Nyt vanha kämppä on saatu siivottua ja tyhjennettyä kokonaan ja tänään on edessä avainten luovutus. Tavarat ovat hujanhajan, olohuoneessa on raivattu kulkureitti parvekkeelle. Järjesteltävää, kasattavaa ja koottavaa riittää viikoiksi.

Sänky on jo paikallaan ja pienelle on laitettu oma paikka valmiiksi. Nukkumaan mennessä hipaisen varovasti petivaatteita ja liikutun uneen. Ihan kohta tuossa vieressä, peitteiden ja katoksen alla, tuhisee joku.

Viimeisen viikon aikana olen tehnyt paljon luopumisia. Jättänyt hyvästejä tutuille paikoille, lenkkipoluille, kaupoille. Painanut yksityiskohtia mieleen ja katsonut maailmaan hivenen verran tarkemmin kuin hetkeen. Miettinyt paljon sitä, mitä jätän taakseni ja mitä en ehkä koskaan enää näe tai tapaa. Mitä asioita haluan muistaa ja mitä ei tarvitse. Mitä jään kaipaamaan. On ollut haikea olo, välillä ahdistunutkin, pelästynyt.

Mutta elämä muuttuu ja se muuttaa meitä jokaista. Muutokseen tulisi aina olla valmis, sillä ilman sitä, ei itsekään voi kasvaa. Ei kohdata haasteita, ottaa riskejä, kyseenalaistaa arvojaan, ajatuksiaan, periaatteitaan eikä kasvaa paremmaksi ihmiseksi. Tulla ehjemmäksi ja onnellisemmaksi.

Asunto tuntuu oudolta. Ei vielä kodilta, turvalliselta paikalta. Siltikin, siinä on jo jotain paljon enemmän kuin entisessä. Täällä olemme jo kuukauden verran tehneet töitä, luoneet paikkaa jossa olisi hyvä olla ja elää. Tehneet sitä konkreettisella tavalla, joka on uuvuttanut meidät kummatkin, mutta vieläkin enemmän rakentaneet henkisesti meidän yhteistä tulevaisuutta. Lyhyessä ajassa olemme kummatkin kasvaneet tiiviimmin puolisoiksi, yksilöiksi, perheeksi. Äidiksi ja Isäksi. Tekeminen ja uupuminen, jännittäminen ja stressi, aikataulu ja ajankohta ovat aiheuttaneet paljon uusia tilanteita ja tunteenpurkauksia, mutta niistä on selvitty. Nyt, kun kiirettä ei enää ole, voi hetken hengähtää ja rauhassa asettua kasaamaan loput osaset paikalleen. Meillä on ensimmäinen oma koti, josta on tulossa meidän näköisemme ja oloisemme. Paikka, mihin voi juurensa uudelleen istuttaa.

Ja jotenkin maailma on kuin uusi.
Jokainen tie ja polku,
puu metsässä,
tuoksu ja väri,
ympärillä heräävä luonto.

Aiempaan elämään jäi myös terapia ja neuvola. Eilen oli viimeinen käynti keskustelemassa. Se sisälsi paljon tunteita, henkilökohtaisia asioita ja halauksia. Neuvolan täti tulee tekemään vielä kotikäynnin ja sen jälkeen siirryn uuden neuvolan asiakkaaksi. Jännittää ja on haikea olo, mutta elämä vie taas.

Ja jotta loppuja ei olisi liian vähän, saatiin eilen asetettua raskaudellekin loppu. Aika sektioon sovittiin. Olo helpottui valtavasti, vaikka lääkärin kanssa pitikin muutamaan kertaan vängätä ennen kuin hän otti tosissaan sen, että perätilasynnytykseen emme suostu. Niin kauan on kaivattu, yritetty ja ikävöity pientä syliin saakka ja nyt, kun se on jo näin lähellä, haluan minimoida kaikki riskit synnytyksestä aiheutuviin ongelmiin ja vammoihin liittyen. En ymmärrä, miten sen asian ymmärtäminen voi olla lääkärille niin vaikeaa, mutta en jaksa sitä enää miettiä. Saimme lopulta tahtomme läpi. On erikoista ajatella pienen syntymää, kun sen ajankohdan tietää etukäteen, mutta toisaalta, se tuntuu mukavalta. Toivon, että synnytys ei käynnistyisi itsestään aikaisemmin, koska se aiheuttaisi kiireellisen ambulanssilla menon sairaalaan. Tähänkään asiaan en kuitenkaan voi juurikaan vaikuttaa, vaan on katsottava, mitä tulevat päivät tuovat tullessaan. Voin nyt levätä, rauhoittua, kerätä voimia ja painaa mieleen viimeiset raskaana olon tuntemukset ja olotilat ennen kuin uusi vaihe alkaa. Valmistautua siihen parhaani mukaan, toinen jalka entisessä ja toinen jalka jo tulevassa eläen.

Äitienpäivää vietetään meillä tänä vuonna päivää myöhemmin kuin muut <3

5 kommenttia:

EmmyAurora kirjoitti...

Voi kamala, miten jänniä aikoja elät. Ihanaa, että olette nyt tässä. Nauti joka hetkestä. Pian teidän elämänne muuttuu peruuttamattomasti, eikä mikään ole enää niin kuin ennen. Voimia koitokseen! Ja muista olla senkin jälkeen itsellesi armollinen :)

Haleja ja lämpimiä kaikuja <3 Ja hauskaa vappua!

Maiju kirjoitti...

Kävin joskus viime vuoden alkupuolella tiiviisti lueskelemassa ihanaa blogiasi, mutta sen jälkeen se jotenkin vain jäi, unohtui. Olipas erityisen hienoa eksyä tänne puolivahingossa ja lukea niin mahtavia uutisia. Suunnattoman paljon onnea ja ihanaa ensimmäistä äitienpäivää! <3

Katjusha kirjoitti...

Viimeiset hetket ja sitten maailma mullistuu. Kun pääsi kotiin muistan että tuntui siltä kun pitkältä matkalta olis palannut vaikka pois olin vaan pari päivää.

Paljon tsemppiä synnytykseen. Ihanaa että saat varautua isoon operaatioon. Olet ajatuksissa!

Lumituulil kirjoitti...

Voi miten liikuttava kirjoitus. Hurjan paljon jaksamista viimeisiin masupäiviin ja paljon onnea tulevaan sektioon. Kohta se pieni kullannuppu tulee teidän käsivarsille <3

*Halauksia*

Mafalda kirjoitti...

Ei ole lisättävää edellisten kommentteihin. Paljon tsemppiä ja nauti vielä viimeisistä päivistä!