torstaina, maaliskuuta 3

30+0

Tänään siirrytään uudelle kymmenluvulle.

Lähtölaskenta on alkanut. Ajallisesti 2,5 kuukautta tuntuu pitkältä, mutta en elä kuukausissa vaan viikoissa, joten 10 viikkoa laskettuun aikaan tuntuu jo todella vähäiseltä ajalta. Huomaan kääntyneeni jo aika lailla ajatuksissani ja teoissani sisäänpäin. En toisia enkä maailmaa pois sulkien vaan siten, että ajatukset ovat vahvasti omassa kropassa ja vauvassa, tulevassa synnytyksessä ja kipuihin tottumisessa, vauva-arjessa ja siitä selviämisessä. En kauheasti jaksa innostua uusista asioista, toisaalta en enää kauheasti jaksaisi selitellä ja kertoa olotilastani tai oireistani muillekaan. Haluaisin vaan saada olla rauhassa ja viettää päivät rennosti ja leppoisasti ollen oman kropan tarpeita kuunnellen.

Pieniä ja isoja asioita on saatu kotiin hankittua ja järjestettyä. Jonkin verran on vielä tekemistä; sängyn kunnostus ja petivaatteiden teko, ompelua, vaatteiden ja vaippatarvikkeiden pesua, kylppärin järjestämistä. Tuntuu, että niidenkin asioiden miettimisessä kuluu jo loputkin energiat ja keskittymiskyky, niissäkin on jo liikaa mietittävää.  Supistuksia on alkanut tulemaan useammin ja olen selvästi väsyneempi pienestäkin tekemisestä kuin ennen. Tuntuu vaikealta vaan olla tekemättä mitään ja epäoikeudenmukaiselta ottaa päiväunet silloin kuin siltä tuntuu, mutta niin vain on minun opittava nyt olemaan. Olo on kirjaimellisesti raskas, sekä henkisesti että fyysisesti.

Samalla kun minä alan rauhoittumaan ja tasoittumaan, on miehellä käynnistynyt tekemisen vaihe. Ehkä se johtuu siitä, että hän huomaa nyt selvästi minussa tapahtuvat fyysiset ja henkiset muutokset ja haluaa astua "remmiin" ja ottaa ohjat käsiinsä perheen päänä. Ehkä valmistautuminen synnytykseen ja vauvantuloon, tähän koko raskauteen, on tapahtunut hänellä vaan eri tahdissa kuin minulla. Ison muutoksen näen ja koen hänessä tapahtuneen henkisesti. Sen huomaa tavasta, jolla hän minua kohtelee ja minuun suhtautuu. Yhä useammin keskusteluissa ovat osallisena sanat isä ja äiti. Jonkin verran täytyy jo toppuutellakin, mies on saanut nimittäin päähänsä sen, että meidän täytyy muuttaa isompaan asuntoon ja mielellään vielä ennen synnytystä. Aikaa on kulutettu asuntojen etsimiseen ja kun ajatus omasta asunnosta ja asuntolainasta tuntuu hänestä nyt siltä parhaalta vaihtoehdolta, niin arkeen on tullut mukaan muutakin mietittävää kuin vaan vaatteiden pesua tai hyllyjen kiinnittämistä kylpyhuoneeseen.

En osaa sanoa, mitä kaikkea isoa tässä vielä ehtii tapahtumaan ennen sairaalaan menoa. Voi olla, että muutetaankin. Elleivät nuo ajatukset, selvittelyt ja tekeminen ole sitten enemmän vain henkisellä tasolla tapahtuvaa valmistautumista perheenlisäykseen ja isäksi tuloon.

Tänään kuitenkin pakataan tavarat ja koira autoon ja suunnataan viikonlopuksi Pohjois-Karjalaan porukalla hiihtolomaa viettämään. Automatka hieman jännittää, mutta kiva on päästä hetkeksi pois kotoa ja arjen ajatuksista, kyläilemään, ulkoilemaan ja viettämään aikaa sukulaisten kanssa. Taidan kokeilla olisiko pilkkionnea matkassa :)


3 kommenttia:

Tuuli kirjoitti...

Tosiaan 30rv tuntuu maagiselta rajalta. 10 viikkoa on niin lyhyt aika, varsinkin kun ajattelee 10 viikkoa taakse päin ja miten nopeasti aika on mennyt... Ehkä juuri siitä tulee tarve ja kyky rauhoittua: kaikkea ei ehdi tehdä, mutta oleellinen pitää ehtiä - ja tietysti oleellista on nyt vain loppuraskaus, synnytys ja ihan pakolliset järjestelyt.

Meilläkin on tuo muuttoprojekti vielä mielessä. Mietin melkein päivittäin onko se enää realistista, varsinkin kun asuntoa ei ole vielä katsottuna valmiiksi... Siskoni (jolla on 4 lasta) suositteli mieluummin lykkäämään muuttoa kuin muuttamaan viimeisillään - ihan jo siksi kun jaksamisen kanssa on niin ja näin, ja mitäs jos käykin niin, että vauva syntyy etuajassa. Kun viimeksi muutin (3 vuotta sitten) se olikin aika iso projekti: meni noin kuukausi ennen kuin olin asettunut taloksi ja kaikki toimi kuten pitää - vaikka muutin yksin, ja vain kaksioon. Eli ihan yksiviivainen juttu tuo ei ole!

Ihanaa hiihtolomaa sinulle ja mahdollisimman hyviä vointeja :-)

Mafalda kirjoitti...

Hui! Onko oikeesti aika mennyt noin nopeasti!?? Jo 30rv?!! Missä mä oon ollut tämän ajan...?

Mukavia kevätpäiviä ja aistikasta loppuraskautta :) nauti vielä :)

Katjusha kirjoitti...

Suosittelen päikkäreitä. Voit sitten haikeansekaisesti muistella niitä, kun yöunet on kortilla. T yksi zombie :)