perjantaina, lokakuuta 29

Veteen piirretty viiva

Häilyvä,
liikkuva,
epävakaa, hento.
Miltei näkymätön,
olemassaolon ja kuvitelman rajalla.

Sellaisen rajan ylitse olen tänään astunut. Vaikka tiedän, että asiat tapahtuvat hiljalleen eivätkä harppauksittain eikä rajapyykeillä tai luvuilla ole juurikaan muuta kuin suuntaa antava merkitys paikkansapitävän tiedon osalta, on minun itselleni asettama selkeä, odotettu ja pelätty raja ylitetty.

Horisontissa...
näkyykö siellä häivähdys maata?

On helpottunut olo. Hymyilyttää ja naurattaa. Kipuja ei juurikaan jaksa tuntea, vaikka ne rajoittavat aika lailla parhaillaankin olemista. Käynnissä oleva vuoto ei nyt hetkauta.

Ultrassa oli kaikki hyvin. Aamulla mielessä ollut tavoite oli, että löytyisipä edes syke. Mies mietti mahdollisuutta kuvata koko episodin ja sääti kameran asetuksia, hänen huolensa olivat kovin erilaiset.... Lupaa sille ei saatu, mutta se ei enää haitannut, kun ruudulle lävähti kätilön saman tien ultralaitteen vatsan päälle laittaessa viuhuva ja puuhaava pikkuinen. Me kolme ei pysytty perässä ollenkaan :) Nähtiin kasvot silmineen ja nenän kanssa, sormet, varpaat, selkäranka ja aivojenkin puoliskot. Vauhti oli niin kova, että sydäntä ei juurikaan saatu näkyviin, mutta lopussa, hetken verran, sekin selkeästi näkyi pikkuisen malttaessa olla paikallaan. Siellä oli se kaipaamani syke. Riskejä ei ole seulontaan liittyen ja hematoomakin näytti niin pieneltä, että kontrollia ei nyt tarvitse jatkaa. Tästä olen eri mieltä, mutta katsotaan miten ensi viikon neuvolalääkäri asiaan suhtautuu, saanko hänet vakuutettua...

Ehkä uskallan lähteä jo soutamaan?
Suuntaamaan teoillani ja ajatuksillani maata kohti,
lopettamaan ajelehtimisen
ilman toivoa pelastumisesta?

Ehkä hiukan jo voisin uskaltaa... ajan kanssa ja keveimmin hartioin. Sallien positiivisten ajatusten ja tunteiden tulla sitä mukaa, kun tähän tilaan totun ja opin.

Poplar 12+3

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa! Voi kun muistan tuon päivän itsekin kuin eilisen. <3

Katja kirjoitti...

Mahtavaa, ihanaa, parhautta!!!! Olipa ihanan itkettäviä uutisia!

Tuuli kirjoitti...

Voi miten upeaa! Ihanimmat uutiset aikoihin :D Mahtavaa kun hematoomakin on pienentynyt. Uskon, että vaikket yrittäisikään olla positiivisempi, niin pian huomaat, miten positiivisuus on jotenkin vain salakavalaisti hiipinyt elämääsi :-)

Anonyymi kirjoitti...

Oi, ihanaa! Olen sanaton.

-puuhis-

Sen verran kuitenkin, että jos ja kun syke oli vahva, ei ole huolta! Näin luin itse jälkeenpäin ja olisin toivonut lukeneeni tuon tiedon aiemmin ;) Eikös ole ihanaa, kun voi hengittää rennommin!

Susanna kirjoitti...

Ihanaa!! Hienoa! :)

*Halaa*

Lumituuli kirjoitti...

Ihania kuulumisia! Ihanaa!! :) Miten miehesi voi?

Anonyymi kirjoitti...

AIVAN UPEETA MAHTAVAA!!!
Koita vaan jo relata hiukan ja nauttiakin vähän. ;)

-Valkyyria