sunnuntaina, lokakuuta 24

Räntäsateen päivänä

Ulkona pimenee hiljalleen. Taivaalta tippuu hiutaleita, jotka ilmassa ollessaan vaikuttavat lumelta, mutta maahan päästessään sulavat asfaltille saman tien. Mies lähti vaihtamaan autoon talvirenkaita mahdollisia aamujen liukkaita varten ja minä valmistaudun ensi viikkoon.

Ulkoisesti taidan minäkin vaikuttaa toiselta kuin sisäisesti. Kulunut viikko on mennyt ahdistuksen ja kiukuttelun parissa ja päivät, ne matelevat ennätyshitaasti. Hitaasti ensi viikon loppua ajatellen ja aivan liian nopeasti sen alkamista odotellessa. Haluaisin vain mennä peiton alle piiloon ja nukkua perjantaiaamuun. Siinä välissä olla ajattelematta ja kokematta yhtään mitään, sillä olen niin väsynyt miettimiseen ja jahkaamiseen.

Maanantaina alkanut terapia tuntui hyvältä ja 1,5 tunnin keskustelu sai minut jo monen asian suhteen miettimään. Hätkähtämään. Sitä, miten vinoon asiat ja olotila on mennyt ja sitä, miten paljon apua minä tarvitsenkaan. Terapeutin suora kysymys siitä, tarvitsenko minä mielestäni hoitoa, tuntui hölmöltä. Mitä hän sitä minulta kysyy? Lääkäreiden ja hoitajien toimesta minä täällä istun! Mutta sitten, samassa ajatuksessa jo tajusin, etteihän se ihan niin kuitenkaan mene. Omasta aloitteestani ja toiveestani minä siellä istuin ja kun lähdin vastaamaan kysymykseen yllätin itsenikin niillä perusteilla, miksi minä tarvitsen hoitoa.

En halua enää kolmatta kertaa joutua tähän jamaan. Ensimmäinen kierros meni opetellessa omaa itseä ja itsensäpuolustamista, sitä, että uskaltaa ylipäätään avata suunsa ja kertoa joukolle vieraita ihmisiä sen, mitä mieltä olen asioista ja miltä minusta tuntuu. Unohtaa järki ja avata sydän ja ottaa kaikki reaktiot, niin muiden kuin omakin, vastaan. Kohdata toiset ja itsensä. Nyt, toisella kierroksella, minun täytyy oppia ymmärtämään ajatusteni ja käyttäytymisteni syyt, jotta voisin oppia olemaan ehjempi ja hellempi ihminen itseäni kohtaan. Ja jotta osaisin sopeutua terveellä tavalla minua ympäröivään maailmaan ja sen vaatimuksiin enkä vain mennä muiden mukana heitä miellyttäen ja hyväksyntää hakien.

Terapeutti lähti keskustelemaan äitiydestä ja sivusi sitä sanaa monta kertaa. Keskustelimme vanhemmista ja lapsuudesta ja siitä, että minusta on tulossa jonkun äiti. Tietyt tunteet ja ajatukset ovat aivan selvästi nousseet pinnalla raskauden myötä, osa uusista peloistakin ja nyt, viikon verran tuota sanaa "äitiys" maistelleena tajuan, että paljon asioita on edessä työstettäväksi tämän raskauden matkan aikana. Ei kukaan ole täydellinen äiti, mutta haluan ainakin tulla vahvemmaksi, reilummaksi ja rennommaksi ihmiseksi ennen uuden ihmisen kohtaamista.

Kumma muuten, miten ajatusmaailma lähtee muuttumaan. En osaa oikein olla huolissani taloudellisesta tilanteesta, vaan luotan, että saamme ne asiat järjestymään. Enemmän huolehdin ja suren sitä, miten saisin välit omiin vanhempiini terveemmälle pohjalle, jotta saisin heistä läheiset isovanhemmat pikkuiselle. Kaipaan valtavasti omilta vanhemmiltani sitä kannattelua ja huolenpitoa, mitä pienen lapsen tulisi vanhemmiltaan saada. Haluaisin pystyä luottamaan siihen, että kun tarvitsen apua oman lapseni kanssa, vanhempani pystyisivät auttamaan minua siten, että he tukisivat minua heidän lapsenaan ja tyttärenään äitiyteen ja vanhemmuuteen kasvamisessa ja toisaalta lasta isovanhempina. Että he tajuaisivat sen, että minun roolini heidän silmissään täytyy myös tietyllä tavalla muuttua. Minä olen uuden ihmisen äiti enkä enää pelkästään heidän tyttärensä ja sitä roolia heidän täytyy oppia kunnioittamaan.

Toinen uusi asia, mikä konkretisoitui eilen, on miehen menettämisen pelko. Miten selviän, pärjään ja jaksan, jos jään yksin. Millaiseksi elämä muodostuu, jos toinen kuolee? Miten lähden liikkeelle? Raskauden kautta meidän kahden välille on rakentumassa aivan uudenlainen side ja kontakti, joka ei ikinä katoa tulevvan vanhemmuuden kautta. Miten hienolta ja samaan aikaan hieman pelottavaltakin se tuntuu!

Ensi viikko pitäisi viettää aamusta iltaan maanantaista lauantaihin koulussa. Sitä olen kiukutellut koko viikon. Motivaatio on alhaalla ja opiskelu tuntuu ihan pakkopullalta. Harjoitustyöt ja esitykset, tulevat tentit, lukujärjestys, aikataulut... tekisi mieli unohtaa koko juttu. Matkustaminen autolla toiseen kaupunkiin tuntuu rasittavalta. Jännitän miten jaksan olla luennoilla joka päivä yhdeksän tuntia, miten pahoinvoinnin kanssa siellä pärjää? Ja jos vuodot taas alkavat, miten selviän yksin kotiin? Mitä sanon ihmisille vai sanonko mitään? Miten jaksan olla tuon ajan toisten parissa, olla sosiaalinen ja ahdistumatta? Ja miten kuollut olenkaan päästessäni illalla kotiin, kun totutut päiväunetkin jää välistä?

En tiedä. Katson päivä kerrallaan ja teen sen, minkä jaksan. Jos aamulla tuntuu pahalta, jätän välistä. Tentteihin koitan päästä paikalle. Luentoja on enää 1,5 kuukauden verran ja sitten ne loppuvat. Sisu ei anna tässä vaiheessa enää lupaa antaa periksi. Tarjotusta opinnäytetyöstä jo kieltäydyin ja nyt mietin, jätänkö ensi kevään jo väliin. Valmistua ehtii myöhemminkin, mutta toisaalta sen viivästyminen raskauden takia harmittaa. Toisaalta taas, ei voisi vähempää kiinnostaa, jos kaikki vaan sujuu hyvin ja toukokuulle saakka tästä selvitään.

Isoja ja pieniä ajatuksia. Mietintöjä jaksamisesta ja jaksamattomuudesta sekä asioiden laittamisesta tärkeysjärjestykseen. Ymmärrys hitusen verran siitä, mitä on tulossa ja kova halu kasvamisesta sen suhteen. Pelkoja ja ahdistusta, mutta samalla kuitenkin hyvin paljon iloa ja onnea. Hetkittäin niin paljon, että sydän pakahtuu ja tuntuu, että leijun ilmassa.

Niin paljon maailmalla on antaa elettäväksi ja koettavaksi.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

*hymyilee* <3

Mafalda kirjoitti...

Omasta jaksamisesta on huolehdittava, mutta mun psyk.sh kannusti mua jatkamaan opiskelua, vaikka pohdin sen lopettamista. Lähiopetusjaksolla huomasin olevani ihan innoissani, mutta tentit ja etätehtävät sinänsä eivät kyllä kiinnosta yhtään. Sain kuitenkin muutamaksi päiväksi muuta ajattelemista enkä ahdistunut ihmisten seurasta, päinvastoin. Olin sitten kyllä todella väsynyt muutaman päivän koulun jälkeen... Mutta tärkeintä on ajatella omaa vointia ja lakata suomimasta itseään; joskus voi ottaa rennomminkin! Ja jos ei huvita niin ei huvita. Minusta on kyllä tullut liiankin mukavuuden haluinen, ei oikein kiinnostaisi tehdä mitään "ikävää" ja "arkista"... Eiii hyvä tämäkään.

Mulla on psykiatrin tapaaminen huomenna, vähän jänskättää...

Komsiikomsaa, toivon sinulle voimia ja jaksamista sekä armeliaisuutta itseäsi kohtaan (tämä on yksi niistä asioista, joka teettää minulla töitä..)
*halaa*

Anonyymi kirjoitti...

Muru, koita sisäistää tuon terapian suhteen, että monen asian täytyy muuttua sinussa - elämässäsi - isosti ja lopullisesti. Se on ihan välttämätöntä, jotta vuosia jatkunut kierre saadaan katkaistua, jotta et muutaman vuoden päästä ajaudu taas samaan mustaan jamaan ja vielä lapsi vastuullasi.

Valitettavasti asiantuntijoiden mukaan masennuksessa ja työuupumuksessa paluu entiseen on todennäköisempää kuin muutos, MUTTA(!) äitiyden myötä sinulla on nyt mielestäni loistava konkreettinen mahdollisuus repäistä itsesi irti!! Jätä ahdistava, kuluttava ja sinua pimentävä työ. Tee elämästäsi sellainen kuin haluaisit sen olevan, älä tyydy vain haaveilemaan. Tietenkin tämä tapahtuisi suurimmaksi osaksi pieni askel kerrallaan, mutta kaikki olisi kuitenkin oikeaan suuntaan. Aluksi pitäisi vain jättää se firma ja työ. Esteitä, rajoitteita (kuten raha) ja haasteita tulee aina matkan varrelle, joten mitenkään yksinkertaista tämä muutos ei olisi, mutta mielestäni ihan välttämätöntä ja myös mahdollista!

Itse olen oivaltanut nämä asiat vasta vähän aikaa sitten ja paljon on vielä tehtävää, mutta paremmalla mallilla kuitenkin ollaan. Vanhat hommat olivat nujertaa minut lopullisesti ja onneksi kuokin uudet työtehtävät eteeni. Työtehtävien vaihto on ollut parasta, mitä olen saanut aikaan vuosiin. Jos en olisi kaivanut ja saanut tätä mahdollisuutta esiin, olisin kuitenkin jättänyt vanhat hommani ja jäänyt vaikka opintotuella kärvistelemään velkataakkamme kanssa. Sen valinnan olin ji itse tehnyt.

Tsemppiä tsemppiä tsemppiä ja raksuja!

-Valkyyria