Syksy

Tänä syksynä en ole ollut metsässä kuten aiempina syksyinä. Minä seuraan lehtien värien muuttumista makuuhuoneen ikkunasta. Koiralenkeillä lähimetsikössä kerrostalojen keskellä kuvittelen samoavani aarnimetsissä, koivikoissa ja haavikoissa, sammaleisissa kuusikoissa ja jalan alla rapisevien jäkälikköjen ja kanervikkojen maissa. Kaipaan havun tuoksua ja märän sammalen, haluaisin saada multaa  kynsieni alle, levätä kahvitauolla kannon nokassa ja vain kuunnella ja katsella.

Meitä on silti muistettu. Kotiin on tullut toisten samoajien saalista monelta eri suunnalta. Sadonkorjuun hedelmiä. Olo on hiukan parempi ja mieli iloisempi tehdessä omenapiirakkaa kotipuutarhan omenista, suppilovahveropitsaa, puolukka-mustaherukkakiisseliä aamupuuron kaveriksi. Karpaloista tulee  hyvää vispipuuroa ja karpaloviinat saavat edelleen maustua kaapissa tulevaa käyttöä varten. Omenoita on vielä jemmassa hilloa varten ja kuivatut tatit odottavat vuoroaan. Perunannostotalkoisiin emme tänä vuonna osallistuneet, mutta saimme maalta mukaamme silti kassillisen luomuperunoita. Niitä on syöty ahkerasti. Peruna on just nyt se juttu, mikä menee helpoiten alas.

Jos voisin elää ympäristössä, missä haluaisin, minulla olisi kaikki luonnon antimet mahdollisimman lähellä. Metsä, kasvimaa, yrttimaa ja perunat. Omenapuita, luumupuita, kirsikkapuita ja marjapensaita. Ja jos oikein hyvin kävisi, muutama lammas ruohoa hoitamassa. Lammaskoira kotona kun jo on :) Mutta hyvä näinkin, keskellä lähiötä asustellessa ja sairaslomalla ollessa.