keskiviikkona, heinäkuuta 21

Step by step

En ole päässyt uudessa asennoitumisprojektissani vielä kaikista pahoista tavoistani eroon. Puolentoista viikon jälkeen lomaltapaluusta huomaan, että kalenteriini on ilmestynyt entiseen malliin merkintöjä, muistutuksia, listoja, kysymysmerkkejä, sivujen väliin post-it -lappuja, vihkoon aihepiireittäin hahmoteltuja asialistoja ja tarkistusmerkkejä, etenemisjärjestyksiä.

Olen onnistunut toistaiseksi siinä, mitä yritän; asioiden laittamisessa kohdilleen, työtuntimäärän pienentämisessä, työasioiden jättämisessä töihin, muun elämän käynnistämisessä. Loman jälkeen paluu arkeen on ollut masentavaa, mutta hallittua. 

Kokeilin samaa mallia kännykkään, uudessa puhelimessa kun on kaikenlaisia toimintoja ja pienoisohjelmia saatavilla. Se vaan ei toimi. En osaa elää piippausten, hälytysten ja erillisten elektronisten ohjelmien keskellä. Ei. Minulla, kynän ja paperin, muistilappujen ja kaavioiden, värien, alleviivauksien, korvamerkintöjen ja muistilistojen tekijällä ei ole muuta mahdollisuutta saada ajatuksiani kasaan, kuin kirjaamalla ne ylös. Yhteen ja samaan paikkaan, maailmankaikkeuden painavimpaan ja epäkäytännöllisimpään kalenteriin, jonka kantamiseen tarvitaan iso laukku. Minulle huomautetaan tästä useita kertoja viikossa sen takia, että tavaroiden eestakainen raahaaminen epäergonomisissa veskoissa pahentaa niska- ja olkapäävaivaa. Minä tiedän sen, itsehän kipujeni ja liikerajoitusteni kanssa elän. Olen koittanut jättää kalenterini töihin, unohtaa sen kotiin, kirjata asioita puhelimeen ja koneelle, mutta se ei vain toimi. Tarvitsen sen kynän ja paperin, kumin ja kumituksen äänen, visuaalisen havainnon elämäni asioista, päivieni sisällöstä, tavoitteista.

Kannan maailmaani mukanani.

Tänään tajusin, että  kirjaan jatkuvasti elämääni ylös. Masennuksen pahimpina ajanjaksoina en pysty kirjoittamaan masennustani paperille ylös ja päästäni pois ja silloin koen, että olen kirjoittamiseni kanssa jumissa. Lukossa. Yhteys pään ja käden välillä ei toimi ja niin kauan kuin se ei toimi, ei ajatukseni etene eikä maailmanpyöräni liiku, vaan jumitan paikallani. Kirjoittaminen on minun tapani työstää asioita ja saada tunteilleni sanat ja jollen siihen pysty, en pysty niistä puhumaankaan. Lukkiutumisen tasoja taitaa minulla olla useampia kuin olen tajunnutkaan. Se paha mieli voi olla se suttuinen merkintä tai kirosana paperin nurkassa, piirustus sanomalehden sivulla, onneton hahmotelma jostain, jota en edes itse osaa nimetä. Tuotos mieleni sopukoista.

Tällä hetkellä elän kaudessa, jolloin olen alakuloinen ja masentunut. Olen väsynyt ja turhautunut elämääni ja siihen matkaan, mikä on minut tähän hetkeen tuonut. Haluaisin asioiden olevan toisella tapaa ja elän "pitäisi-ihmisen" roolissa. Yhtäaikaa kuitenkin koen suurta iloa ja jatkuvia onnen välähdyksiä. Pienessä ajassa on käynnistynyt asioita hiljaisuuden jälkeen, pienessä ajassa olen saanut alkuun joukon asioita, jotka olen vuosien aikana kadottanut. Olen löytänyt uudelleen valokuvauksen, olen palannut juurilleni metsään ja samoillut suolla, nukkunut teltassa, uinut alasti yöllä, nauttinut jokaisesta hyttysenpistosta, löytänyt muistini sopukoista kymmenien kasvilajien nimet ne pitkospuun varrella tavatessani. Kaiken sen olen unohtanut. Nyt ihmettelen, miksi.  Miten ihmeessä maailma on päässyt kääntymään ylösalaisin? Miten minusta on tullut niin outo itsellenikin, miksi elän useissa eri rooleissa, kun voisin olla yksi ja sama kaikkialla?

Päivittäin käännän maailmaani askelin takaisin paikalleen. Suunnittelen pieniä polkuja, sukelluksia toisiin maailmoihin, välietappeja, kivoja asioita, motivaatiota elämääni. Niistä asioista, listoista, suunnitelmista ja välilehdistä kalenterini tällä hetkellä täyttyy. Työasiat ovat siellä mukana, jos niille tilaa löytyy. Kirjoitan taas runoja, piirrän, valokuvaan ja teen sitä päivittäin. Oikeaa, ajatuksia kehittävää kirjoittamista varten hankin oman muistikirjansa, joka kulkee kalenterini kaverina laukussa mukana. Matkassani on nyt mukana järjen lisäksi myös tunteet.

Haluan olla eheä. Ehkä joskus vielä rohkenen näyttää ja kertoa maailmalle todellisen minäni.

1 kommentti:

Mafalda kirjoitti...

Tuntuu pahalta sun puolesta... En osaa lohduttaa, mutta olet ajatuksissa ja lähetän sulle voimallisia ajatuksia.