tiistaina, kesäkuuta 15

Lapsettomuudesta

Ostin ja olen lukenut. Kuten niin usein jo aiemmin, blogin kautta. Hienoja, koskettavia ja niin, niin osuvia tarinoita siitä, kun sydän ei täyty eikä eheydy.

Kiitos PNG, vielä kerran. Voimastasi ja rohkeudestasi.

Omalla polullani en kovinkaan monelle ole lapsettomuudesta kertonut. En ole uskaltanut enkä rohjennut, minulla ei ole ollut siihen vielä voimia. Tämä on niin raskas polku kulkea. Kevään aikana olen kuitenkin päässyt jonkin ison askeleen eteenpäin ja jo mietin sitä, että kerron avoimemmin ihmisille meidän tarinastamme: sopivalla hetkellä, keskustelun kuljettua aiheeseen, vertaistukena, ajatuksia herättämään. Jos sen teen, teen sen itseni ja meidän tähden. En jaksa enää kantaa syyllisyyden ja epäonnistumisen taakkaa harteillani, piilottaa ja kätkeä asioita sisälleni, rakentaa arkeeni valkoisia valheita, kokea olevani huonompi kuin muut, vähemmän nainen, vähemmän puoliso.

Siinä on riskinsä ja omat pelkonsa, joita joudun käsittelemään. Koen kuitenkin, että tämä vaihe on edessä seuraavana omassa henkisessä kasvamisessani ja jaksamisessani sekä siinä, että oppisin hyväksymään lapsettomuuden omalla ja meidän kohdallamme. Lapsettomuus kun ei ole kenenkään syy, niin vain osalle ihmisistä tapahtuu ja sen kanssa on opittava elämään. Minunkin, meidänkin, lähipiirimmekin.

Minä en vielä osaa. Enkä halua asiaa lopullisesti vielä pureskellakaan puhki. Huomenna on edessä klinikkakäynti yli puolen vuoden tauon jälkeen, muutaman viikon päästä aloitetaan lääkitykset, elokuun lopulla tehdään koeputkihedelmöitys. Kaikki konstit ja apukeinot on päätetty käydä ja kulkea läpi, ennen kuin niiden suhteen luovutetaan ja siirrytään muihin ajatuksiin, toisenlaiseen elämään.

Yhtäkkiä, vaikean vaikean vuoden, masennuksen ja alakulon, suuren sydämen surun ja menetyksen käsittelyn jälkeen ja yhä siitä toipuen, olen niin innoissani, että se hätkähdyttää ja hämmentää. Salaa olen jo hiukan toiveikas, onnellinen mahdollisuuksista ja avunsaamisesta ja siitä tosiasiasta, että hoitoja jatketaan. Nyt on aika taas aloittaa.

Olen onnellinen siitäkin (kornistakin?) ajatuksestaja havainnosta että jatkuvan luomuna yrittämisen ja epäonnistumisten jälkeen, voi aikataulutuksen, tikutuksen, lämpöjen mittailun, kalenteriseksin ja limojen tutkiskelun aiheuttaman stressin siirtää harteilta pois. Tuntuu hyvältä turvautua lääketieteen apuun hormonihoitojen, punktion, siirtojen ja ultrausten kautta. Saattaa lapsi aluilleen laboratoriossa, vieraiden ihmisten toimesta, parasta tulosta toivoen.

Eihän se toteutuessaan niin tapahdu kuin toivoisin; että lapseni saatettaisiin alulle meidän kahden kesken ja että onnistuisimme siinä ilman apuja. Elämä ei vaan mene suunnitelmien mukaan eikä raskautumiseen liittyen mikään hoitokaan takaa yhtään mitään. Todennäköisyydet ovat aina mukana.

Lapsettomuuden polku on pitkä ja raskas, mutta niin, niin opettavainen.

Voimia ja halauksia kaikille teille, jotka samalla polulla kuljette. Olette mielessäni usein.

3 kommenttia:

HopeinenSimpukka kirjoitti...

*Halaus*

Sydänjää kirjoitti...

Kuulostaa hyvältä.

Luomuyrityksestä luopuminen tuntui todella taakan nostamiselta hartioilta.

Onnea tulevaan!

Katjusha kirjoitti...

:) Hienoja ajatuksia ja uusia kipinöitä. Tulevaisuudesta ei koskaan tiedä, mutta ainakin se on tulossa. Ja niin, kalenteriseksi on perseestä. :P voi hyvin!