perjantaina, kesäkuuta 18

Ajatuksia uusista aluista

Lumi sulaa.
Murkullakin on töitä jo,
sinä sanot.

Työpaikan ovi sulkeutui eilen muutaman viikon ajaksi. Jätin kylmän viileästi koneeni työpöydälle, siivosin paperit hyllyyn ja laitoin lomavastaajan päälle. Moikkasin kollegat läpi ja muistutin heitä siitä, että minulle saa ja pitää soittaa, jos on tarve.

He toivottivat hyvää lomaa, rentoutumista ja paljon kahdenkeskistä aikaa. Alaiseni sanoi, että en saa ajatella heitä yhtään, se ei ole sallittua. Toinen tokaisi jämäkkään tapaansa, että he eivät missään nimessä aio soittaa. "Sinunkin pitää saada olla lomalla." Kollegaltani sain halauksen ja niin paljon positiivista palautetta viime viikkojen tekemisestä, että ihan häkellyin.

Kävellessäni rakennuksesta ulos, mietin, miksi oloni on niin syyllinen lomallelähdöstä? Miksei alkava loma ja tuleva matka innosta yhtään? Miksi häkellyin siitä, että sain hyvää palautetta ja että ihmiset huolehtivat minun jaksamisestani? Haluavat minun irrottavan ajatukset heistä ja työstä?

Olen tainnut olla aika väsynyt. Tiedän, että olen käynyt ylikierroksilla töissä, ollut vaativa ja tunkenut nokkani ja mielipiteeni vähän joka paikkaan. Se on osa uutta työtäni, mutta olen ehkä ollut liian ehdoton. Mustavalkoinen, omaan napaan tuijottaja.

Olen oppinut itsestäni aika lailla. Kun palaan takaisin, otan ihan eri näkökulman asioihin.

Kalpea salaatinlehti työntyy maasta,
hiljaa, varoen,
millaiseen seuraan se joutuu.

Kotona on viime päivinä keskusteltu perheestä. Klinikalla käynti, tuleva hoidon aikataulu ja saatu palaute voinnista ja suunnitelmista on laukaissut meissä jotain. Keskusteluyhteyden asioihin, joista on jonkin aikaa vaiettu.

Huomaan, että arki, työ ja tekeminen, suorittaminen, on saanut meistä molemmista yliotteen. Olemme aina olleet hyvin läheisiä, rakkaita toisillemme, päivät ovat täynnä suukkoja, halauksia, tärkeyden osoituksia. Se, mikä on ehkä jäänyt vähemmälle ja huomioimatta, on asioiden todellinen tärkeysjärjestys. Että se Isoin ja Olennaisin asia, Tärkein ja Aarre, on se toinen ihminen ja se, että me jaksamme yhdessä olla ja elää elämää eteenpäin.

Uskallan olla enemmän oma itseni. Palaudun takaisin menneisyyteen hyviin asioihin liittyen; päiviini mahtuu työn ja opiskelun ohella kirjoja, valokuvaamista, luovuutta. Arvomaailmani on ollut toisista riippuvainen; siitä näkökulmasta että annan toisten mielipiteiden vaikuttaa omiini aika lailla. Enää se ei mene ihan niin. Huomaan osaavani olla töissäkin enemmän omanlaiseni, en muiden vietävissä, en manipuloitavissa, itsestäni ylpeä ja omia ajatuksiani puolustaen.

Haluan päästä eroon työroolistani.

Vaikeinta on oppia hyväksymään itselleen se, että kaikki eivät ole kanssani samaa mieltä. Pelkään, että ihmisten välille syntyy eroja, että minut luokitellaan, että saan vihamiehiä. Se ei ole tarkoitukseni. Jatkan silti näin kuin olen aloittanut, samalla tiellä, sillä tämän oppiminen tekee minulle niin hyvää.

Viisarit liikkuvat,
kello käy, aika kuluu.
Ja jossakin joku jo odottaa vuoroaan,
mutta me vain emme poistu.

Klinikalta sain hyviä uutisia. Kaikki näytti hyvältä, ovulaatio oli tapahtunut ja tällä kertaa ihan oikealta puolelta :) Nelikakkonen voisi siis olla elämän tarkoitus :) Aikataulu IVFään aikaistui parilla viikolla. Hiukan kauhistuttaa ajatus siitä, että toimenpiteet tehdään tämän hetken suunnitelman mukaan samalla viikolla kun on tiedossa keikka Helsingissä ja siskon häät, joissa toimin kaasona. Mutta en, en aio tätä enää siirtää.

Me ollaan niin kaivattu apuja. Ja vaikka mitään varmaa ei hoidonkaan kautta saada, tämä on oikea aika ja paikka ja tapa. Tämän polun kuljemme läpi.

Sitten huoli taas hiipii
vierelle,
nykii hihoista,
ei lähde vaikka kuinka yrittäisi
hätistellä,
vaikka siitä ei oikein edes tiedä
mistä se on.

Minulla ei oikeasti ole mitään hätää.
Kunpa muistaisin pitää silmäni ja korvani auki ja huomata kaikki ihanat, pienet asiat.

Omenan kuoressa on reikä.
Jos siihen painaa korvansa kiinni
ja kuuntelee tarkasti,
voi veden ja tuulen äänitlä erottaa
astioiden helinää.

Toukka tiskaa.

(otteet Risto Rasan runoista, yksi suosikkirunoilijoistani :) )

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Paljon onnea tulevaan hoitoon ja sitä ennen rentouttavaa lomaa! Kauniisti kirjoitit taas, niinkuin aina.