Asfaltti oli täynnä matoja. Varovasti astelin, kierrellen ja kaarrellen. En halunnut astua päälle, madoillakin on paikkansa vaikka inhottavia ovatkin.
Miltei myöhästyin bussista.
Silmälasit huurussa, tennarit varpaista kosteina surin, montako otusta pyörien alle jäi.
Montakohan kannan kenkieni pohjassa, hartioideni painona, huolena ja murheena ajatuksissani?
**********************
Sateella tullaan kaapista ulos.
Lehdet puhkeavat, kielot ja metsätähdet kurkkivat suojuslehtiensä alta.
Pihlaja nostaa kukat esille.
Arka ja varovainen vihreä muuttuu häikäiseväksi.
Asioistakin on jotenkin helpompi kertoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti