Kierrossa

Ikkunalasia vasten rakentuu hiutaleista seinämä. Sateiden kerrokset erottuvat kuin puun vuosirenkaat tai kallioseinämän kerrostumat. Jossain välissä on aurinko paistanut, hetken verran lämmittänyt päällimmäisiä, saaneet ne sulamaan ja muodostamaan kiinteämmän verkon kylmän viiman puhaltaessa lämmön pois. Uutta kerrosta jaksaa taas kannatella, alempia tukea.

Päivät ovat hiljaisia. Asioita tapahtuu, liikkeitä tehdään. Tulee etenemisiä ja pysähdyksiä, hetkiä ja loputtomalta tuntuvia taukoja. Hiljaisuutta, ääntä, naurua, itkua. Käsi on väsynyt kirjoittamisesta, sormia säkenöi, ajatukset pöyhivät asioita, joita on useiden päivien ajan päähän väkisin istutettu kasvamaan. Nyt, kun istutuksen vaikutus on todettu ja enää odotetaan tuomiota onnistumisesta, saavat asiat vapaasti liikkua, ottaa tilansa ja aikansa ja hakea paikkansa muiden joukosta. Herättää uusia ajatuksia, vapaasti ja onnellisesti kasvaneita.

Uusi viikko alkoi huolimattomasti. Olkoon, menköön, sallittakoon nämä mokat. Nauroin ja hermostuksissani pureskelin kynnen poikki. Aion kuitenkin olla itselleni armollinen, kirvelevästä kivusta huolimatta.

Armollisuus. Se on se sana, jota olen alkanut pyöritellä mielessäni. Maistella suussani. Hakea vaihtoehtoja, mahdollisuuksia, perusteluja omille esteilleni ja niiden rakentamiselle. Onko se anteeksiantamista, luovuttamista, unohtamista? Ehkä näkökulman vaihdon arvoista, kyseenalaistamista, itsensä voittamista. Varmasti lekkeriksi lyömistä, itkua ja naurua, epätoivoa ja epävarmuutta, kevenneitä hartioita, kivun lieventymistä. Armollisuus. Hiutaleiden hidasta alaslaskua kiinteälle alustalle, jolloin vasta voi todeta sen, laskeutuiko kiinteälle ja kantavalle maalle vai onko edessä pakollinen sulaminen. Sen vastaanottamista, sopeutumista ja hyväksymistä, mitä ikinä eteen tuleekin.

Katoaminen, sulautuminen, olomuodon vaihto, muuttuminen joksikin muuksi. Ja sitä kautta uuden elämän aloittaminen. Sillä kuten vesi kiertää kehää ja muuttaa muotoaan olosuhteiden mukaan, niin minäkin teen. Osa minusta hivenen aina kärsii ja osa jää matkan varrelle. Matka kuitenkin jatkuu, eheytymistä tapahtuu, toivoa on.